Miksi juot alkoholitonta olutta/siideriä/lonkeroa?
Miksi ihmeessä?
Kommentit (13)
Koska tykkään alkoholittoman Peronin mausta. Haluan silti olla koko ajan ajokuntoinen ja nukkua paremmin. Siidereitä ja lonkeroita en alkoholittomana juo. Ne maistuu ihan limpparilta, sama juoda greippilimsaa.
Siksi koska en halua kanssaihmisten tietää, että alkoholi on herrani, enkä minä hänen.
En myöskään usko sen enempää raittiuden "testaamiseen", ikään kuin esim. testaisin ulkomaanmatkailemattomuutta tahi an**liseksin harrastamattomuutta.
Juon alkoholitonta tänään kun mennään kylään sukulaisen mökille ja joudun illalla vielä ajamaan sieltä pois.
Mies perusteli alkoholittoman oluensa sillä, ettei siedä humaltumisen tunnetta ja siitä seuraavaa päänsärkyä jo yhdestä tölkistä olutta. Pitää oluen mausta.
Ryhdyin 70-luvun puolivälin tienoilla harrastamaan manselaisittain "ranssenrenttistä meritaatioo". Sitä ennen olin ollut raju viikonloppukännääjä. Eräänä 70-luvun alun jussina otin överit ja hengenlähtö oli kai lähellä; GF kertoi että silmät olivat jo kääntyneet niin että vain valkuainen näkyi. Tuo oli itse asiassa yksi motivaattori yrittää hoitaa ahristuneisuutta ja ihmisarkuutta jollakin muulla kuin etyylialkohoolilla. Pikkuhiljaa viina maistui yhä vähemmän. Nykyään tulee hintsusti etova olo melkein jo kossupullon sisällön hajua ajatellessa. LOL!
Miksi en?