Muistaako kukaan vanhoja aikoja?
Kuoliko ihmisiä silloinkin? Mihin? Ei kai kukaan äkkiä?
Kommentit (18)
Ne jotka muistaa on kaikki jo kuolleet.
Päivässä kuolee keskimäärin n. 140 ihmistä suomessa. Eli ihmisiä on kuollut aina, myös vanhoina aikoina.
Kaikki vanhoina aikoina eläneet ovat jo kuolleet, joten kukaan ei voi muistaa eikä olla kertomassa. M.O.T.
Ei kukaan ikinä kuollut mihinkään ennenkuin koronarokotteet alkoi, nyt avaruusliskot tappavat ihmisiä 5G:llä. Tämä on totta, minä kyllä muistan koska en kuollut silloin vanhoina aikoina.
Kuinka vanhoja aikoja? Kyllä ihmiset ovat aina kuolleet, kukaan ei ole henkiin jäänyt ikuisiksi ajoiksi. Ennen kuoltiin ihan samoihin vaivoihin ja tauteihin kun nytkin. Toki enemmän huonon ravinnon ja huonon hygienian aiheuttamiin vaivoihin, kun nykyään. Tartuntatautia oli myös enemmän.
Tuttu ja turvallinen ei ollut vanhoina aikoina niittämässä satoa.
Miten vanhoja aikoja tässä pitäisi muistaa? Minulla on muistikuvia 60-luvulta alkaen, mutta täytyy pitää mielessä että olin silloin lapsi. Lapsena rekisteröi asioita eri tavalla kuin nuorena, aikuisena ja vanhuksena.
Sen verran voin sanoa että esim. dementiaa ei silloin tunnistettu, ei myöskään allergioita. Itsemurhista ei puhuttu. Syöpään kyllä kuoltiin silloinkin.
Vanha akka unohtu 3 sekunnissa kun tarpeeksi nuoret ja isot tissit pamahti tarjolle.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ja turvallinen ei ollut vanhoina aikoina niittämässä satoa.
Miksi ainakin kaksi tutun ja turvallisen vastustajaa on kuollut tämän vuoden aikana, siis somettajaa?
Toki ymmärrän he jotka ovat syöpään sairastuneet. Se sheddinghän se kuten syyttävät lähimmäisiään somessa.

Niin, miksiköhän vastustajia on kuollut epämääräisesti...

Unohtui sana viiskymppisenä. Voisitko selittää.
Muistan hyvin menneet ajat.
Keskimääräinen elinikä oli silloin matalampi. Syöpiin kuoltiin usein, joten syöpädiagnoosi oli pelottava. Hiv-virus ja Aids pelottivat samasta syystä. Pohjois-Karjalassa kuoltiin erityisesti valtimokovettumatautiin. Syynä pidettiin runsasta eläinrasvojen syöntiä ja kasvisten pientä osuutta ruokavaliossa. Myös influenssiin kuoltiin, keuhkokuume vei vanhukset. Nuoret miehet kuolivat erilaisissa onnettomuuksissa. Autoissa ei ollut turvavöitä, ei turvatyynyjä ja korin rakenne ei suojannut autossa istuvia. Rattijuoppous oli myös melko yleistä, uhriksi joutui juoppo itse tai joku sivullinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ja turvallinen ei ollut vanhoina aikoina niittämässä satoa.
Miksi ainakin kaksi tutun ja turvallisen vastustajaa on kuollut tämän vuoden aikana, siis somettajaa?
Toki ymmärrän he jotka ovat syöpään sairastuneet. Se sheddinghän se kuten syyttävät lähimmäisiään somessa.
Niin, miksiköhän vastustajia on kuollut epämääräisesti...
Heistä toinen syöpään, toinen ei kestänyt omia ajatuksiaan
Hesarissa on kovin iäkkäiden kuolinilmoituksia, eikö se suostu julkaisemaan tuttujen ja turvallisten uhreja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu ja turvallinen ei ollut vanhoina aikoina niittämässä satoa.
Miksi ainakin kaksi tutun ja turvallisen vastustajaa on kuollut tämän vuoden aikana, siis somettajaa?
Toki ymmärrän he jotka ovat syöpään sairastuneet. Se sheddinghän se kuten syyttävät lähimmäisiään somessa.
Niin, miksiköhän vastustajia on kuollut epämääräisesti...
Voisitko selittää tarkemmin epämääräisesti-kuolinsyyn?
Ihan varmasti mun mummu 67 kertoo ihmisten kuolevan nyt nopeasti ja nuorina, ei ennen. Kyllä tuon ikäinen ihminen tietää. Hän tekee kovasti somessa työtä valistaakseen muita.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka vanhoja aikoja? Kyllä ihmiset ovat aina kuolleet, kukaan ei ole henkiin jäänyt ikuisiksi ajoiksi. Ennen kuoltiin ihan samoihin vaivoihin ja tauteihin kun nytkin. Toki enemmän huonon ravinnon ja huonon hygienian aiheuttamiin vaivoihin, kun nykyään. Tartuntatautia oli myös enemmän.
Ja myös tehokkaan hoidon puutteen takia esim. tikku sormessa oli henkeä uhkaava vamma.
Tuskin kukaan enää käyttää sormustinta ommellessaan, mutta 70- luvulla vanha opettaja raivosi sormustimen käytöstä ja muisteli, kuinka joku tyttö kuoli pistettyään neulalla sormeen ja saatuaan verenmyrkytyksen.
Antibiootit tulivat yleiseen käyttöön vasta 50-60-luvuilla.
Vierailija kirjoitti:
Miten vanhoja aikoja tässä pitäisi muistaa? Minulla on muistikuvia 60-luvulta alkaen, mutta täytyy pitää mielessä että olin silloin lapsi. Lapsena rekisteröi asioita eri tavalla kuin nuorena, aikuisena ja vanhuksena.
Sen verran voin sanoa että esim. dementiaa ei silloin tunnistettu, ei myöskään allergioita. Itsemurhista ei puhuttu. Syöpään kyllä kuoltiin silloinkin.
Äidinäidillä ja sen äidillä on ollut dementia silloin entisaikoina. Varmaan eri perusteilla ne on diagnoosin silloin saanut ja mitään hoitoa siihen ei tainnut olla silloin, mutta kyllä se oli olemassa jo silloin. Saattoi olla että se oli yleisnimitys vanhuudenvaivoille ja muistiongelmille. Allergioita ei kyllä ollut, vielä 80-luvulle, ehkä 90-luvulle asti allerginen oli melkein luonnonoikku, kyllä sitä ihmeteltiin että miten ei voi jotain syödä.
"Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään"