Millainen anoppi sinulla on/oli?

Minulla oli aivan ihana anoppi. Olimme hyvin läheisiä. Oli minulle läheisempi kuin oma äitini.

Akateeminen, monen lapsen äiti. Antelias ja hyvin ystävällinen, kova kehumaan. Täysin erilainen kuin narsistinen äitini.

Ensimmäinen anoppini oli tavallista nuorempi, kun oli saanut sen exäni 15-vuotiaana.  Hän oli railakas ihminen, teki älyttömän hyvää ruokaa ja osasi kaikkea.  Ihan ok ihminen oli.

Toinen anoppini taas oli tavallista vanhempi, sai tämän mieheni 46-vuotiaana.  Tavallisen mukava ihminen, maatalon emäntä ja monenlaiset kolhut elämässään kokenut.  Ei ollut vaikeuksia minulla hänenkään kanssaan.

Molemmat on kuolleet jamuistelen ihan hyvällä.

Ihan jees. Hyvät ja huonot puolet niin kuin kaikissa. Semmoinen hössöttävä. Ei valittamista. 

Ihan karsea. Onneksi on edesmennyt.

Ihana, todella empaattinen ja viisas ihminen, aina valmis keskustelemaan kaikesta. Hyväksyi minut sellaisena kun olen, eikä koskaan painostanut esim. Lapsentekoon tms. Toisaalta sitten, kun niitä lapsia tuli, oli aina valmis auttamaan. Ja ruokaa oli aina pöydässä!

Ei ole eikä tule. Useamman poikaystävän äidin tavanneena en halua olla tekemisissä enää yhdenkään miehen äidin kanssa. Jos mies haluaa elää loppuelämänsä äitinsä kanssa, saa tehdä sen ilman hedelmällisen naisen läsnäoloa

Valitettavasti pahin painajaiseni. Kiusaaminen alkoi kirjaimellisesti heti kättelyssä. Olin alisteisessa asemassa hänen mielestään, koska alkuvuosina asuimme talossa jonka poikansa oli ostanut häneltä. En ole koskaan voinut niin huonosti kuin tuona aikana, lompsi "kotiinsa" miten tahtoi. 

Kamala. Pojassaan riippuva ilkeä, itsekäs valehteleva teeskentelijä.

Tyhmä kuin saapas. Jätin miehenkin, kun niin inhotti ja hävetti se torvi.

Huolissaan jatkuvasti. Läheisriippuvainen.

Ihan ok. Yrittää parhaansa mutta oman taustansa takia hän on melko etäinen ja kylmä.

Samalla hän ei oikein kunnioita muiden rajoja, saattaa esittää melko epäsopivia kysymyksiä välillä ja loukkaantuu jos toinen ei halua vastata.

Anoppini oli varmasti monen mielestä ihan hyvä ihminen.  Hän oli uskovainen, mutta arvosti ihmisiä aseman ja varallisuuden mukaan  Meidän suhteessamme oli ongelmana se, ettei hän olisi halunnut "luopua" pojastaan, kypsällä iällä saadusta ainokaisestaan.  Ja sen lisäksi minä olin vaatimattomista oloista, enkä muutenkaan täyttänyt hänen vaatimuksiaan. Onnellinen avioliitto meille kuitenkin tuli, nyt olemme olleet naimisissa jo 40 vuotta. Anoppini sairastuttua muistisairauteen huolehdin hänestä kuin omasta äidistäni  ja itseasiassa viimeisinä vuosinaan hän ei enää muistanut kantaa kaunaa minulle, ei ilmeisesti enää muistanut miksi olisi pitänyt. Koskaan en kertonut lapsillemme mitään negatiivista hänestä. Lapsillemme hän oli kuitenkin hyvä mummo.

Ihan hirveä uhriutuja ja marttyyri. Onneksi oli etäinen ja nyt jo kuollut.

Olen itsekin anoppi mutta tuskin sentään yhtä paska.

Sellainen jota haluan nähdä harvoin, koska on ok mutta joka kerran, kun sitä näkee, niin möläyttää jotain törkeää. 

Entinen anoppini on ihana ihminen, olemme edelleenkin yhteyksissä. Fiksu, rauhallinen, osasi neuvoa mm. lasten kanssa kun oli ammatiltaan lastentarhan opettaja jne.

Nykyinen on kyllä sitten tosi erikoinen, koko ajan valittaa vaivojaan kun siellä käydään ja haukkuu miestään.