Täysikuu
Kuun heleä valo johdattaa hautausmaalle. Sen rauhoittava tunnelma kietoo pauloihinsa. Kivet heittävät varjonsa maahan joka kätkee ikuiset lepopaikat. Hiljaisuuden rikkoo ajoittaiset askelten äänet. Pysähdys. Sielu rauhoittuu. Se tuntee iäisyyden rauhoittavan voiman.
Kommentit (11)
Hautausmaalla saattaa keskittyminen herpaantua, näin on joskus käynyt. Rukouksessa on aina huomattava Matt 21:22 toteutuvan.
Vierailija kirjoitti:
Hautausmaalla saattaa keskittyminen herpaantua, näin on joskus käynyt. Rukouksessa on aina huomattava Matt 21:22 toteutuvan.
Mikä se on?
Kuut on muilla muualla kuin hautuumaalla. Ihan ettei tapaa ihmissutta tai villivarista.
Ihmettelinkin kun olen syyttä ollut todella levoton ja nukkunut normaaliakin huonommin. Myös unet on olleet ihan eri sfääreissä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelinkin kun olen syyttä ollut todella levoton ja nukkunut normaaliakin huonommin. Myös unet on olleet ihan eri sfääreissä.
Totta. Se on mahdollista. Muillakin voi olla sitä ja varsinkin kylmään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hautausmaalla saattaa keskittyminen herpaantua, näin on joskus käynyt. Rukouksessa on aina huomattava Matt 21:22 toteutuvan.
Mikä se on?
"...Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte."
Osa 2
Kuiskaus. Tuuli puhaltaa lempeästi puiden latvoissa. Muistot nousevat pintaan kuin sumuverho. Menneiden sukupolvien kasvot piirtyvät mieleen. Hautakivet kertovat tarinoita elämistä ja kohtaloista.
Yksinäinen hauta erottuu muista. Sen päällä on tuore kukkakimppu. Kyyneleet nousevat silmiin. Suru on läsnä, mutta samalla tunne kiitollisuudesta. Kiitollisuudesta siitä, että on saanut jakaa hetken elämää heidän kanssaan, jotka ovat jo poissa.
Aika pysähtyy. Hautausmaasta tulee pyhä paikka, jossa elävät ja kuolleet kohtaavat.
Täysikuu on tummanpunainen
Ja arvoitus on koristeellinen
Pikku hiljaa vähän kerrallaan
Lemmen kahleet ja murheet haihduttaa
Outo pilke silmäkulmassa
Toinen toistaan salaa koskettaa
Kesken kaiken nauruun purskahtaa
Lemmen kahleet ja murheet haihduttaa
Tuntee ja kuulee jotakin epäilee
Sykkivän sykkeen syliinsä sulkee
Pelkurimainen ja epätoivoinen
Ajattelevainen ja mustasukkainen
Kaikenlaista kuvitellessaan
Kerta kerran jälkeen unohtaa
Iltatuuli kyyneleet kuivaa
Ja lemmen kahleet ja murheet haihduttaa
Täysikuu on tummanpunainen
Ja arvoitus on koristeellinen
Pikku hiljaa vähän kerrallaan
Lemmen kahleet ja murheet haihduttaa
Outo pilke silmäkulmassa
Toinen toistaan salaa koskettaa
Kesken kaiken nauruun purskahtaa
Ja lemmen kahleet ja murheet haihduttaa
Lemmen kahleet ja murheet haihduttaa
osa 3
Kuu piirtää hopeisia juovia kylmälle marmorille, kun hiljainen henkäys kulkee hautakivien lomassa. Yön syliin kätkeytynyt hahmo astuu esiin varjoista. Katse viipyy yksinäisellä haudalla, jonka kukat värähtelevät kevyesti tuulessa. Ääni kuiskaa nimeä, kauan sitten unohtunutta.
osa 4
Kuu valaisee hautausmaan kelmeällä loisteellaan. Ilma on pysähtynyt, vain puiden oksat huojuvat hiljaa. Askeleet rahisevat soralla, mutta sittentäydellinen hiljaisuus. Jokin muuttuu. Ilma tuntuu raskaammalta.
Yhtäkkiä kukkakimppu yksinäisellä haudalla värähtää, vaikka tuuli on tyyntynyt. Terälehdet avautuvat kuin näkymättömän käden koskettamina. Sittenkuiskaus. Ei tuulen, vaan ääni, joka kantautuu suoraan pimeydestä.
Sinä muistit.
Sydän hakkaa. Katse haravoi ympäristöä, mutta mitään ei näy. Kuunvalo heijastuu hautakiven sileälle pinnalle, ja siinäpienen hetken ajannäkyy kasvot. Surulliset, kaipaavat. Silmänräpäyksessä ne katoavat.
Hiljaisuus palaa, mutta hetki jää elämään.
Loppu
Tunnelmallista.