Lue keskustelun säännöt.
Aikuiselämän kiusaamisongelmat - APUA!
01.04.2011 |
Aihe on arka ja vaikea, siksi kysyn apua anonyymisti täältä vaikka ei ehkä ole foorumi tällaisten asioiden käsittelyyn:
Onko muita aikuisia kiusattuja ihmisiä paikalla? Mistä apua? Onko olemassa jotain sosiaalisen käyttäytymisen kursseja tms?
Huomasin tämä aamuna ahdistuvani niin paljon lähestyvistä pihatalkoista (=usein toistunut "kiusaamisen" paikka..) että ajatukseni oli suunnitella lähtöä jonnekin pois, ehkä lasten kanssa, ehkä ilman. Lopulta päädyin ajatukseen, tekotapaa myöden, että tapan itseni tuona yönä. En siis tietenkään oikeasti (!) mutta pelästyin ja havahduin omaan ajatteluani niin, että totesin että haluan jotain apua näiden asioiden käsittelyyn jos kerran niinkin arkinen asia kuin pihatalkoiden lähestyminen saa minut ajattelemaan elämäni lopettamista. Osaisiko joku antaa neuvoja?
Kiusaaminen mistä puhun on lähinnä porukasta eristämistä ja supattelua. Suora vittuilu ei minua haittaa, melkeinpä nautin siitä koska verbaalisesti en ole ollenkaan osaamaton. Lisäksi tykkään kun asiat sanotaan suoraan, usein teen niin itsekin. Se ehkä perimmäinen syy siihen miksi olen eristetty ulkopuolelle. Sama ongelma toistunut joskus myös työelämän piirissä.
Ehkä jostain sosiaalisten taitojen kurssista voisi olla apua, onko sellaisia ja missä? Kellään mitään vinkkejä asiasta? Apua todellakin kaipaan.
Kommentit (4)
Oletko ajatellut, että muut eivät välttämättä nauti siitä,e ttä sanotaan kauhean suoraan asioita tai suoranaisesti vittuillaan? Jospa he vetäytyvät siksi, että heistä on stressaavaa, että jatkuvasti joutuu puolustautumaan tai olemaan varuillaan siitä, mitä päästät suustasi? Useimmat ihmiset eivät halua olla jatkuvassa taistelutilanteessa. Helpointa on vetäytyä, jos ilmassa on jatkuva konflikti.
Tuli tällainen mieleeni. En tarkoita, että olisit paha ihminen tahallasi mutta jos itse nautit (kuten viestistäsi ymmärsin) provosoinnista ja kiivaasta argumentoinnista, niin se voi karkottaa muut kauemmaksi ja sitten sinusta tuntuu, että sinut "eristetään".
Kokeilepa vaikka sellaista, että menet oikein tietoisen leppoisasti mukaan vaikka sinne pihatalkoisiin. Päätät, että tällä kertaa et esitä kovasti mielipiteitäsi tai ainakaan puolusta niitä koko ajan vaan kuuntelet toisia ja olet positiivisen leppeällä asenteella mukana. Käytä sellaisia sanontoja kuin "hyvä ajatus", "tuo ei olekaan tullut mulle mieleeni, mutta ihan järkevää", "tuossa on perää" jne. Ja hymyile paljon. Jos olet eri mieltä ja sun on kerta kaikkiaan sanottava se, niin sano vaikka näin "tuossa sun ajatuksessasi on järkeä, mutta itse oon miettinyt näin..." tai jotenkin yritä vähän pehmennellä. Kommunikointi ei voi olla jatkuvaa konfliktia, kukaan ei jaksa sellaista.
En tarkoita, että ei saisi olla mielipiteitä tai niitä ei saisi kertoa, mutta terävä hyökkäys ja mustavalkoiset mielipiteet taitavalta ja verbaaliselta ihmiseltä pelästyttävät muut kauemmaksi. On ihan turha omata vankkoja periaatteeita, jos kukaan ei viitsi kuunnella niitä. siksi neuvoisin opettelmaan pehmeää suhtautumista muihin ihmisiin ja hienovaraisempaa vaikuttamista. Kuuntele toisia ja puhu itse vähän vähemmän, se on yksi hyvä neuvo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suosittelen terapiaa, koska omia käyttäytymismallejaan ei yksinkertaisesti näe jos joku ei niitä kyseenalaista, ja näin harvemmin käy todellisessa elämässä. On aikamoinen taakka elämässä kantaa mukanaan käyttäytyismallia, joka karkoittaa ihmiset.
Minulla on kaveri, joka myös sanoo asiat suoraan ja nauttii väittelystä. Hän selvästi tarvitsee enemmän stimulaatiota keskustelutilanteessa kuin useimmat, ja hakee särmää ja ristiriitoja, suorastaan nauttii kun adrenaliinitaso nousee. Hän ei ymmärrä että useimmat ihmiset kokevat hänet aggressiiviseksi ja työlääksi, ja väistelevät häntä. Se on sääli, koska tämä tyyppi on ihan ok ja koska hän ajattelee paljon hänellä on ihan hyviäkin pointteja. Vois sanoa, että hän ei tee oikeutta itselleen noilla sosiaalisesti kömpelöillä tavoillaan ja on usein aivan aidosti ihmeissään siitä, miksi ei meinaa onnistua ihmisten kanssa, ei varsinkaan ryhmätilanteissa.
kuvauksesi perusteella terapian puolelle - siis jos itsemurha-ajatuksiakin rupeaa mieleen tupsahtelemaan. Terapia voi toki olla hyvinkin käytännönläheistä, siis niin että siinä etsitään ratkaisuja ja toimintatapoja käytännön tilanteisiin. Mutta musta kuulostaa että sen lisäksi tarvitset kyllä ihan henkistä tukea myös.