miehen mielestä pyydetty kommentti on sama kuin oma-aloitteisesti sanottu?
Siis mitä hit!!
Ilmeni, että miehen mielestä pyydetty tieto on saman arvoinen kuin oma-aloitteisesti sanottu. Esimerkkinä on eilinen tilanne, jossa hän lupaa (lupaa siis itse ja omasta aloitteestaan tehdä jotain minkä on havainnut tarpeelliseksi, ihanaa että huomasi ja jee) chatissa vastata erääseen kommenttiini asian x jälkeen. En ole ihan varma, kauanko asiassa x menee, mutta totean 1,5 h jälkeen, "jäin odottamaan upaamaasi kommenttia, muttei sitä varmaan enää tule?", johon mies vastasi hypeasti, ettei ole hyvä tilanne.
Ymmärrän, ettei aina ole hyvä tilanne. Kirjoitin siihen silti (harmistuneena), että toivoisin että hän sanoisi itse kun huomaa ettei voi toteuttaa lupaustaan, ja kysyin voisiko hän oppia tän. Siihen hän vastasi, että no mut hänhän sanoi, ettei voi.
Olen samaa mieltä siitä, että kummassakin välittyy viesti, mutta itse sanominen osoittaisi sitä, että siellä edes puolikas aivosolu liikkuu, toinen vaatii sen että ensin itse odotan tunnin (tai asiasta riippuen päivän tai kolme päivää tai kolme viikkoa), totean että nyt muistutan, mutta annan vielä pienen lisäajan "etten vaan nillitä liian aikaisin", jonka jälkeen joudun keksimään kuinka sanon, ja sitten joudun keräämään rohkeutta sanomiseen.
Must ei ole samanarvoiset tavat välittää informaatiota nämä. Kaikki iehet ei kyllä tätä tee, mutta onko teillä tämmöstä?
Voi kyllä, tämä tilanne kuulostaa todella turhauttavalta! Pyydetty kommentti ei todellakaan tunnu samalta kuin oma-aloitteinen vastausselkeä kommunikaatio on niin paljon arvokkaampaa
https://takecareofshadowmilk.org