Jos tietäisit, ettet ole kovin pidetty ihminen työpaikalka
ja sinusta puhutaan selän takana pahaa, lähtisitkö pois työpaikasta?
Kommentit (19)
En, koska en välitä pätkääkään. Ihan sama :D Jos ei kerran parempaa tekemistä ole heh
Tiedän että olen pahnanpohjimmainen mutta tuohon on jo niin tottunut ettei siitä jaksa välittää.
Riippuu varmaan siitä miten se itselleni näyttäytyy. Jos työ on hyvin itsenäistä ja/tai toiset kuitenkin kohtelevat minua naamatusten ihan asiallisesti, niin eipä sieltä varmaan tarvitsisi häipyä.
Silloin olisi pitänyt lähteä jo monta kertaa. Mutta joka työpaikalta on löytynyt ajan kanssa myös ne ihmiset, joiden kanssa kaverustuu ja syntyy tosi lämmin yhteys.
En, tunteita mahtuu työpaikoille ja maailmaan. Teen työni asiallisesti ja noukin hyvän palkkani piittaamatta siitä, mitä muut ajattelevat tai eivät ajattele.
Työn tarkoitus on ensisijaisesti saada palkkaa. Jos duunista saa edes joskus jotain kiksejä, se on bonusta. Tykkääkö joku vai ei ei tuo duunille mitään lisäarvoa, koska työajan jälkeen se joku on kuin kuka tahansa kasvoton vastaantulija neljän ruuhkassa, nobody.
Tiedän, että meillä on tietyt ihmiset, ketkä ei minusta pidä. En ole vaihtamassa firmaa, pidän asialinjan
En. Ei se asia mua kiinnostaisi yhtään koska se asia ei vaikuttaisi mun elämään millään tavalla.
Tiedän että minusta puhutaan seläntakana pahaa,mutta ei kiinnosta yhtään.
Kuten joku jo vastasi, riippuu miten se näyttäytyisi. Täydellinen porukasta ulossulkeminen, mykkäkoulu, tiedon panttaaminen, muiden edessä halveksuva käytös, lopulta fyysinen kiinnikäyminen olivat syitä miksi olen lähtenyt työpaikasta. Selän takana sen sijaan varmaan puhutaan nytkin, koirat haukkuu ja karavaani kulkee..
Vastaus tuohonkin kuten kymmeniin muihinkin työpaikkojen ongelmiin:
Etätyö.
Jos työn ydinasiat, eli palkka ja työn kiinnostavuus, olisivat kohdillaan, jäisin työhön ja antaisin juoruilijoiden juoruta. Jos sen sijaan palkka olisi huono ja työ muutenkin heikosti motivoivaa, saattaisi huono työilmapiiri olla osaltaan myötävaikuttamassa lähtöpäätökseeni.
Tiedän että jotkut ovat puhuneet minusta selän takana töissä. Eikä voisi vähempää kiinnostaa! :D teen työni hyvin enkä kumartele tai mielistele ketään, niin se riittää. Antaa kateellisten ja katkerien mussuttaa.
Sikäli mikäli työni saan tehdä rauhassa, ei mulle ole mitään väliä sillä mitä työkaverit minusta ajattelevat/puhuvat. Oma on ongelmansa jos tyhjänpäiväiseen kälätykseen ja juoruiluun elämäänsä ja aikaansa tuhlaavat. Itse käytän mieluummin nekin minuutit vaikkapa mieluisan musiikin kuunteluun.
Jos jokaisen juoruilijan oikkujen takia alkaa pakenemaan niin sitä saa tehdä lopun ikäänsä. Paras keino on olla välittämättä ja näyttää henkilöille ohitettaessa hymyä jonka voi tulkita keskisormen osoitukseksi ja kuittaukseksi, että hajoa sinä pikkupaska ankeuteesi.
Vierailija kirjoitti:
Jos jokaisen juoruilijan oikkujen takia alkaa pakenemaan niin sitä saa tehdä lopun ikäänsä. Paras keino on olla välittämättä ja näyttää henkilöille ohitettaessa hymyä jonka voi tulkita keskisormen osoitukseksi ja kuittaukseksi, että hajoa sinä pikkupaska ankeuteesi.
40v työelämässä niin tässä on jo kaikki ihmistyypit hyvässä ja pahassa nähty jo niin moneen kertaan. heti kun havaitsee että joku elää omia ongelmiaan työpaikalla ja käsittelee niitä työkavereiden kautta, sitä ei jaksa yhtään. Kun ei enää kiinnosta ns. normalitkaan ihmiset. Saisi vaan tehdä työnsä rauhassa.
Työpaikalla siis