Tuleeko sellaisesta lapsesta tyhmempi ja taitamattomampi,

tulee puistossa promeneeraava kaupunkilaismies, joka muun älyllisen filosofoinnin ohella pohtii, mikä oikein onkaan luonto.

Ei hänestä varmaan urheilijaa tule, kun jää motoriikassa muista jälkeen, tyhmempikin voi tulla siinä mielessä, että ei ymmärrä olla varovainen yksin kulkiessan, jos vanhempien kanssa ei ole koskaan ollut metsässä tai liikenteessä

Mutta tyhmyyttä ja taitamattomuutta on niin monenlaista - joissakin asioissa voi olla nohevakin. (Noheva on savoa ja tarkoittaa taitavaa, nopeaa, tarkkaa ja fiksua.)

Nämä nykytutkimukset väittävät, että motoriikan hallinnalla on jotain yhteyksiä oppimiseen. En nyt usko, että peli olisi auttamatta pelattu, en todellakaan, mutta kyllä sillä oma vaikutuksensa voi olla korvien välin kehitykseen muutoinkin kuin että ei tietty varmaankaan ole yhtä taitava kiipeilijä kuin muut.

Näin meidän lapsella. Oli luonteeltaan arka ja varovainen ja minä ylihuolehtivianen-> ei kovin paljon harjoitusta sillä saralla. On luokkansa paras ja kaikki opet kehuneet älykkääksi/lahjakkaaksi.

kömpelömpi.

Kaupunkipuiston puihin kiipeily on kiellettyä, ja metsä on usein sen verran kaukana, ettei lasta sinne yksikseen lähetetä touhuilemaan.

että lapsesta tulee nöyrempi, tottelevaisempi, alamaisempi, pelokkaampi aikuinen kun hänen ei anneta tehdä mitään. Hänelle tulee heikompi itsetunto, hän on enemmän kiinnostunut siitä mitä muut hänestä ajattelevat, eli itsekeskeisempi.

Kun lapsi saa touhuta itsekseen ja kavereiden kanssa, saattaa itsensä kiipeleihin ja selvitä niistä, uhmata vanhempien käskyjä ja kestää sanktiot, setviä kiistat kavereiden kanssa ilman aikuisten puuttumista, niin silloin hänen uskonsa siihen, että vaikeista tilanteista selviää, kehittyy ja vahvistuu. Lapsi oppii senkin, että maailmassa on muitakin ihmisiä kuin hän.

Tuo tyhmä - älykäs-ajattelu ...? Mutta tokihan se kasvattaa älyä kun oppii ratkaisemaan ongelmatilanteita. Oman uteilaisuuden seuraaminen ja lapsen uteliaisuuteen vastaaminen kasvattaa tietoa, yleissivistystä ja älyä.

Edellytys on, että vanhemmat ovat tietoisia lasten elämästä, eivät siis vain heitä veteen ja käske heitä

uimaan (joskin itse opin uimaan kun putosin veneestä keskellä järvenselkää :)).

Ollaan miehen kanssa vähän päälle 40-vuotiaita ja ollaan naureskeltu sille, että meidän lapsuus oli niin itsenäistä ja "riskialtista", että nykynormeilla ja curling-systeemeillä meidän vanhemmista olisi tehty ties kuinka monta ls-ilmoitusta, perustettu kriisiryhmiä jne.

Omien lasten kanssa ollaan yritetty noudattaa sitä mitä lapsina opittiin, itsenäisyyttä vanhempien silmien alla, eli turvallista omatoimisuutta. Kun meidän lapset kiipeää puuhun tai jätekatoksen katolle, mä en edes pysty kiipeämään niiden perään. Itse niiden on osattava tulla sieltä edes sen verran alemmas, että voivat hypätä mun syliin.

Lisäys vielä: mies on ydinperheen ainoa lapsi ja maalta, minä Helsingistä, kaksi vanhempaa sisarusta, eroperhe. Meillä on kolme lasta. Asutaan kerrostalossa kaupungissa.

Anteeksi pitkä teksti, tämä on mun lempiaiheita :)

jonka ei anneta tehdä mitään?

Esim. kiipeillä puissa, touhuilla itsekseen metsässä, kavuta kivien päälle jne.

Eli kaikki on tarkasti valvottua ja ohjelmoitua, ettei vaan satu mitään.

En kauheasti estelisi liikkumasta (enkä ole näin tehnytkään). Tuohonhan lasten leikkitelineet puistoissa perustuvat. Eivät ne siellä ole aikusten riesaksi, ovathan ne vaarallisia toisinaan.