Ovatko Kalevala Korut mauttomia?
Kommentit (17)
Ei tietenkään ole mauttomia! Minulla on niitä useilta vuosikymmeniltä, eikä nuorenakaan nolottanut käyttää niitä juhlissa.
En ole maistanut, koska usko pitäväni metallin mausta.
Jotkut on kyllä sellaisia, että ne sopivat parhaiten keskiaikaroolileikkiin, mutta osa on todella kauniita. Minulla on perintönä saatu sellainen aivan valtavan suuri, varmaan 5 cm halkaisijaltaan oleva pronssinen hannunvaakunariipus. Kaunis, mutta ei sellainen sovi oikein mihinkään asuun.
Niitä on niin monenlaisia. Toiset on omaan makuuni enemmän kuin toiset.
Esim.perinteiset pronssiset persoonalliset korut on enemmän Kalevala tyyppisiä kuin joidenkin suunnittelijoiden yksinkertaiset modernit korut joita mahtuu 13 tusinaan.
Oli ne ennen mutta mauttomia nykyisin ja laatu mennyt huonoksi. Sama Lumoavalla vaikka taitavat olla suositumpia nykyisin, ovat hieman enemmän ajan tasalla mutta harmillisen tylsiä ja heikkolaatuisia. Värit lähtevät ja menevät vain huonon näköisiksi nekin.
Det lutar rätt illa åt det hållet.
Perinteisten mallien mukaan tehdyt korut ovat vähennän mauttomia kuin nykyajan muotikorut, jotka ovat feikkimateriaaleja ja jopa myrkyllisiä ainesosia. Kertakäyttöiset pahimpia. Aidot timantit ovat tietysti parhaita.
Itselläni on esim. kultainen KK:n Kuutar-kaulakoru, jota tehdään tilaustyönä muistaakseni 2600 euron hintaan.
Ihania. Minulla on niitä vanhempia malleja. Sopivat parhaiten yksiväristen vaatteiden kanssa, kun on niitä krumeluureja.
Boomeri-koruja. Voivat kyllä tulla vielä uudelleen muotiin joskus. Ehkä.
Ei kait mauttomia, mutta en silti tykkää niistä. Onneksi jokaisella vapaus valita tykkääkö/käyttääkö vai ei.
Ne vanhemmat ovat todella kauniita. Uudet mallit rumia.
Ovat poissa muodista tällä hetkellä mutta se ei tee niistä mauttomia.
Vierailija kirjoitti:
Niitä on niin monenlaisia. Toiset on omaan makuuni enemmän kuin toiset.
Esim.perinteiset pronssiset persoonalliset korut on enemmän Kalevala tyyppisiä kuin joidenkin suunnittelijoiden yksinkertaiset modernit korut joita mahtuu 13 tusinaan.
Niin, viime aikoina on suunniteltu bulkkikoruja.
Monista niistä pidän kovasti. Ei ole tullut mieleenkään, että ne olisivat mauttomia.
Eivät minusta ole mauttomia