Kummat paremmat kumisaappaat Reimat vai Tretornit?
Kommentit (10)
On myös Nokialaiset pihahommiin. En ole huomannut eroa painavuudessa tm, Nokialainen leveämpi. Minulla kapea siro jalka.
Lapsilla ollut Nokiaa ja Reimaa. Ja eniten tykätty Ratian saappaista. Hyvä malli ja kuosi.
kun oli mielestäni kauniimmat kuin tavalliset ronttoset. Lesti on kapea ja istuu muuten jalkaan hyvin, mutta kenkä on siten myös tosi hiostava ja vaikea ottaa hionneesta jalasta irti.
Lapsillamme on kapeat jalat, joten heille Tretonit sopivat paremmin.
Reimat ovat kamalan painavat ja kömpelöt.
Nokialainen on ainoa oikea kumisaapas
Mutta kahdet reiman saappaat meillä on ollut ja molemman ovat hajonneet todella nopeasti. Arvelin ensimmäisten olleen maanantaikappeleet, mutta toisetkin hajosivat alta aikayksikön :(.
Nokiat ovat parhaat. Muita meille ei enää tule, vaikka ovatkin kalliit. Kestävät kaikilla kolmella lapsella.
on meillä aina lapsilla ollu. hyvin on menny sen kolme/neljä kertaa mitä niitä on tarttenu!
eli noista valitsisisin Tretornit. Nokialaiset ja Vikingitkin ovat olleet hyviä.
Muutamat halvemmat saappaat olen ostanut eikä ne ole kestänyt ehjinä kuin pari käyttökertaa. Nokialaiset on myös kestävät.
En ikinä enää osta muuta kuin Nokialaisia! Kantapään kautta tämäkin asia on opittu.