ensisynnyttäjän paniikki iski nyt !

mutta parempihan se, että panikoit nyt, kuin sitten synnärillä. Ehdit rauhassa olla nyt omien ajatusten kanssa.



Hyvin se menee. Don't worry, be happy (ending) :)

sun pitää toimia. Sun elämä muuttuu pysyvästi, ilman muuta se aiheuttaa tunteiden muutoksiakin. LUota itseesi ja luota kätilöihin :)

Iski kans jonkun näköinen paniikki ennekuin esikoinen syntyi. Mulle autto ajatella että sairaalassa on ammattilaiset mua auttamassa, lääkkeitä on mahdollista saada. Ja se että annoin itselleni luvan olla epävarma, enkä enää odottanut ns"oppikirja" synnytystä, ja että kyllä se kätilö sittenkertoo mitä tehdä "kun" mun elimistö ei tiedä mitä tehdä....

kun ajattelin (olin melkeinpä varma) ettei kaikki tule menemään synnytyksessä hyvin. Ystävä lohdutti, että helppo tämä ensimmäinen synnytys on kun et tiedä mitä tulet kohtaamaan, odotahan sitten sitä seuraavaa kertaa. Tämän ymmärsin vasta synnytyksen jälkeen, ja allerkirjoitan kyllä täysin!

Pelkoja voi oma mieli jonkin verran kehittää (jopa paniikkia totta kai), mutta on paljon helpompaa miettiä synnytystä kun ei oikeasti tiedä miten se tulee menemään ja mitä oikeasti tuntee missäkin vaiheessa. Synnytyksessä oli monta yllätystä minulle, joita en ollut edes älynnyt ajatella.



Sinä kuitenkin jo nyt käsittelet asiaa, mikä on hyvä juttu! Muista kuitenkin, että suomalaisessa terveydenhuollossa ollaan maailman kärkikastia, täällä saa hyvät puudutukset tarvittaessa, sairaalat ovat puhtaita ja henkilökunta suht ystävällistä, ongelmien ilmenemisen riski on suht pieni ja niihinkin osataan reagoida. On siis paljon hyvää mitä voit ajatella sen pahan tilalla!

etukäteen ja olin aivan varma että ihan kaikki menee pieleen pahimmalla mahdollisella tavalla. Kaikki meni kuitenkin hyvin kätilöiden opeastuksella ja miehen tuella.

Jotenkin tekisi mieli sanoa sulle, että pelkää ihan rauhassa :) Älä ainakaan painkoi siitä, että panikoit. Kuvittele se koko prosessi etukäteen vaihe vaiheelta siitä kun lähdette kotoa ja mieti mikä kussakin vaiheessa pelottaa eniten ja onko pelkosi realistinen. Se voi vähän auttaa (käytän tuota pelottavissa tilanteissa).

Uskon, että kaikki tulee menemään hienosti ja saatte kauniin pienen mytyn syliinne. :)

"tajusin", että määhän kuolen siihen. Joku muukin oli joskus jonakin vuonna kuollut, kun oli saanut veritulpan. Suonikohjujani tarkkailin hullun lailla, nehän tulivat raskauden myötä, mutta kun en vain sisäistänyt sitä, että niitähän monillekin tulee. Puhuin pelostani sairaalassa ja hämmästyin siitä, että he sitten ottivat huoleni niin vakavasti että antoivat estolääkityksen noihin tulppa-asioihin (anteeksi etten enää muista oikeaa terminologiaa, silloinhan tietysti olin itsekin netissä niin paljon että olin melkein puolivalmis synnytyslääkäri). Sen jälkeen tietysti pelästyin sitä, että minut otettiin vakavasti, ajattelin että he jotenkin epäilevät sektioni onnistumista. Hormonihuuruja, niitä juuri, oli rankasti ja paljon. Mutta se puhuminen pelostakin auttoi, ihmiset sairaalassa olivat ihania, kaikki meni erittäin hyvin ellei täydellisesti. Se pelko ei ole pahasta, vaikka omalta kohdaltani se oli ylimitoitettua. Hormonit, hormonit. Älä pelkää - tai jos pelkäät kuitenkin, tiedä että olet ammattilaisten kanssa tekemisessä. Ei siellä synnäreillä just sun kohdalla ole tet-harjoittelijoita (tai muillakaan), kyllä sua neuvotaan, opastetaan ja kannustetaan kaikin tavoin. Minäkin sen opin, näin ja koin.

Keskity tähän hetkeen. Turha adrenaliini tai pelko saa vauvankin levottomaksi. Et ole ensimmäinen synnyttänyt nainen. Hyvin se menee, siitä lähdetään.

itsellä kohta kolmosen LA ja ekan kanssa niin pahat komplikaatiot jotka toistuivat kakkosen synnytyksessä niin että synnytyksen aikana itkin että pitikin lähteä uudelleen ja tattadaa: taas ollaan matkalla synnärille. Tosin tämän kerran jälkeen riitti :) kyllä se tulos on kaiken sen arvoista.

Järki sanoo, ettei tarvitse panikoida, mutta tunnepuoli panikoi kuitenkin. Mies totesi mulle, että ei se lapsi ole vielä koskaan kenenkään sisään jäänyt. Nauroin ja muistelin sitä panikoidessani edelleen.



Sitten, kun synnytys alkaa ja pääset tositoimiin, pelko hellittää, koska mielessä on vain yksi tehtävä: Synnytä! Jos joskus olet tehnyt jotain rankkaa treeniä niin, että lihakset huutavat, niin sitten sinulla on käsitys siitä, mitä on tulossa ... lihastyötä rankasti. Voiko sitä edes oikeastaan sanoa kivuksi, kun se on tuottavaa työtä ja tuotos on se pallero.



Ai niin. Kätilö sanoi, että synnytyssalissa voi vapaasti huutaa äitiä avuksi, raivota ja olla muutenkin sekopäinen. Se on normaalia :D

Kaikki ihmiset pelkäävät tuntematonta ja synnytys, jos mikä on ensimmäisellä kerralla jotain ihan uutta ja tuntematonta. Kannattaa luottaa siihen, että siellä sairaalassa olet osaavissa käsissä ja sinä olet "pääroolissa" eli sinun ja vauvan hyvinvointia tarkkaillaan koko ajan.



Kovin tarkkoja synnytyssuunnitelmia en kehoittaisi kyhäilemään; ei oikein voi tietää etukäteen miltä synnytyskipu tuntuu ja kuinka hyvin sitä kestää. Kuten tiedät, kipuun on mahdollista saada lievitystä ja kätilöt ovat kivunlievityksen asiantuntijoita. Kipua ei tarvitse sietää eikä kivunlievityksen pyytäminen ole huono asia. Vaikealla hetkellä kannattaa keskittyä siihen lopputulokseen; kun on tänne asti jo päästy niin selvitään loppuun asti hienosti ja palkinto on myöskin jotain ennen kokematonta. Minä koin tärkeäksi myös sen ajatuksen, että synnytyksestä ovat niin monet naiset selvinneet (ja paljon huonommissa olosuhteissa) eli ei auta jäädä huonommaksi. =)



Ja jos oikein kovasti ahdistaa ja panikoit, niin voit rauhoittaa itsesi sillä, että koitos saattaa olla edessä vasta 3 viikon kuluttua - silloin olet takuuvarmasti valmis ihan mihin tahansa, että vauva saadaan tulemaan jo ulos! ;)

Anna itsellesi lupa pelätä ja huolehtia ihan niin paljon kuin haluat. Synnytyksessä ei tarvitse olla reipas, pikemminkin päin vastoin: kun ei taistele kipua vastaan, homma hoituu nopeammin. Sinusta pidetään kyllä huolta koko synnytyksen ajan.



Minullakin on la reilun viikon päästä, ja koska uni ei meinaa öisin tulla, tulee synnytyskin helposti mieleen. Enemmän minua pelottaa nyt kuin ekassa synnytyksessä, mut helpottaa kun antaa sen pelon tulla - ja mennä. Menee miten menee, pääasia että lapsi selviää siitä hommasta. Tietenkään se ei tältä enää tunnu kun synnytys käynnistyy, mut se on sen ajan murhe. ;)