Muistan yhden isän tappaman pikkulapsen

Muistan yhden tapauksen, jossa isä tappoi lapsensa. Taisi olla 1970-luvun loppua. Kohulehdet kirjoittivat siitä.



Isä oli rajannut juuri kävelemään oppineelle lapselle nurkkaan pienen alueen, jossa tenava sai olla. Rajaa ei saanut ylittää. Mies ehti kohdella lasta pitkään kaltoin ennen kuin henki lähti. Lapselta. Lehdet kuvailivat, kuinka monin tavoin isä oli kurittanut lastaan.



Äijä purki jotain lapseensa. En tuntenut perhettä, olin itsekin lapsi, mutta äiti, isä ja lapsi asuivat naapurikylässä omakotitalossa tien varressa. Ajan melkoi usein kyseisen sivukylän läpi (merkittävä matkailualue nykyään, oli jo silloinkin) ja tämä surma toisinaan palautuu mieleeni.



Fyysistä väkivaltaa paljon yleisempää on kaikenlainen henkinen väkivalta, jota ei tosi asiassa edes tunnisteta väkivallaksi. Meillä on yhteiskunnassa väkivaltaisia rakenteitakin (kuten huostaanotto), joita kunnioittavasti kumarramme.



Tämä väkivallan piiloutuminen on mielestäni sen pahin ongelma. Väkivalta vaikuttaa meihin vahingollisesti, vaikka se olisi piilossa. Sen tunnistaminen ja nimeäminen vaatii työtä.



Muutama vuosi sitten Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtajanainen teurastettiin hengiltä kotonaan. Aviomies oli asialla. Pikku lapsi oli tapahtuman aikaan kotona. Paikkakunnan kermaan kuuluvasta perheestä ei liene tehty yhtään lastensuojeluilmoitusta. Lehtien mukaan isä oli ollut hyvin kovakourainen myös lasta kohtaan.'



Äiti ei ollut muuttanut muualle, ehkä kulissit on pakko säilyttää, jotta virkavalta ei erottaisi lasta totaalisesti vanhemmistaan. Olen sitä mieltä, että tolkuttoman ja arvaamattoman lastensuojelun takia vanhemmat eivät uskalla kertoa väkivallasta kotona.



Jämsässä huostaanotettiin kiireellisesti lapsi, jonka äiti kävi kertomassa poliisille, että avomies (ei ole lapsen isä) oli käynyt lapsen päälle. Lapsi elää nyt laitoksessa, kaukana kotoa. Äidin elinolot ovat muuttuneet jo ajat sitten, mutta lapsi ei pääse takaisin kotiin, vaikka on koko ajan sitä halunnut.



Kun lastensuojelu rientää apuun, on tyylilajina hysteerinen ylireagointi. Eihän tuollaisen kanssa kannata olla missään tekemisissä!