Inhottaako teitä koskaan aikaisempi elämänne?

Tein todellakin ja inhottaa...

Ei ikinä. En kadu mitään paitsi niitä mitä en tehnyt. 

Ehkä vähän, kun oli nuori ja tietämätön, silloin voi sanoa jotain tyhmää tai valita väärin. Mutta ihan hyviäkin asioita oli. Muiden teot ja valinnat taas eivät ole kyllä mun vika, jotka heikensivät toisten elämää. 

Todellakin ja yököttää ne asiat. Menen hautaan niiden juttujen kanssa. Suurin syy kaikelle oli liiallinen alkoholinkäyttö nuorempana. Nykyään kun en enää juo pystyn kyllä paremmin käsittelemään noita asioita mielessäni.

Ei muistu mieleen. On kuitenkin ollut ihmissuhteita jotka ovat osoittautuneet että ne olivat täysin turhia ja tyhjänpäiväisiä. Semmosta se partnerinhaku teettää tilanteessa kun ei ole korviaan myöten rakastunut ja muka joku pitäisi löytää. Ilman niitä olisi nyt mukavampi olla mutta toisaalta en tietäisi tätä seikkaa ja tämä on viisautta.

Vierailija kirjoitti:

Ei muistu mieleen. On kuitenkin ollut ihmissuhteita jotka ovat osoittautuneet että ne olivat täysin turhia ja tyhjänpäiväisiä. Semmosta se partnerinhaku teettää tilanteessa kun ei ole korviaan myöten rakastunut ja muka joku pitäisi löytää. Ilman niitä olisi nyt mukavampi olla mutta toisaalta en tietäisi tätä seikkaa ja tämä on viisautta.

Just tämä. Muistan että nuorena sopivan ammatin löytämiseen oli pahemmat paineet kuin avaruudessa.

Inhottaa taatusti, siihen liittyi alkoholia ja nyt se kaikki tuntuu jonkun toisen elämältä. Sain ne jutut anteeksi, kiitos Hänelle!

Kaduttaa se, että en lahjojani käyttänyt hyödyllisesti. Vasta aikuisena ymmärsin olevani joillakin aloilla lahjakas, ja niistä olisi ollut jopa ammatiksi.

Toisaalta turha on mennyttä katua, ei sitä takaisin saa.

Kyllä. Se että olin suljetulla

Katuminen on hukkaan heitettyä energiaa kun et mitään pysty muuttamaan. Voi toki todeta hölmöydet ja oppia niistä, mutta katuminen on turhaa.

Olen nykyään raitis alkoholisti, joten aivan taatusti menneisyydessä on inhottavia asioita monen sukupolven edestä.

Tein jännityksenkaipuussani kaikenlaista kiellettyä, kuten näpistelin tai pientä ilkivaltaa. Sellaista en tietenkään enää tekisi.

Ihmetyttää lähinnä, että mikä vaivasi. Mutta kai siinä vain meni pari vuosikymmentä purkaa oma kotikasvatus, aivopesu ja syötetyt uskomukset minusta itsestäni, muista ja maailmasta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Se että olin suljetulla

Sama. Puistattavia muistoja noihin aikoihin liittyen.

Mulla oli elämässä vaihe, kun olin todella pahasti hukassa itseni ja maailman suhteen. Tuntui, kuin siinä olisi ollut joku aivan toinen henkilö sähläämässä, ja itse katselisin tapahtumia sivusta hämmästyneenä ja vähän kauhistuneena. Onneksi sain itseni sitten koottua ja tätä aikaa kesti vain puolisen vuotta kaikkiaan. Toki muuttaisin sen ajanjakson jos voisin, mutta toisaalta, ei siinä mitään peruuttamatonta tapahtunut eikä aivan kauheaa. Mutta kohtelin silloin aika ikävästi joitakin ihmisiä ja annoin samalla itsestäni aivan väärän kuvan. Lohduttaudun sillä, ettei tässä elämässä kukaan pysty täydelliseen suoritukseen, ja jos pystyy, niin on joko pyhimys tai vähän tylsä ihminen.

En muista että olisi aiempia elämiä, vain tämä jota nyt elän. Ei valittamista.

Kyllä, se on ihan normaalia

Harmittaa, kun 20 vuotiaana annoin poikaystävän panna pyllyyn.

Vierailija kirjoitti:

Ei ikinä. En kadu mitään paitsi niitä mitä en tehnyt. 

Kyllä minä kadun montaakin juttua, varsinkin jos vahingoitin toista ihmistä.

Ai oliko usein seksiä niiden hauskojen ja komeiden kundien kanssa? 🙄