Tutkimushuoneeseen ei lapsia
Kuinka tiukkoja tästä ollaan? Jos mukana on vauva turvakaukalossa tai vaunuissa = ei juoksentele ympäriinsä.
Onko kellään kokemusta?
Kommentit (21)
Unohdin tyhmyyttäni hommata vauvalle vahdin.
ei ainakaan haitannut , otettiin esikoinen 2kk vanhana mukaan kun ultra aika koitti seuraavan tulokkaan kohdalla =)
Mutta hänet on aika tehokasta vielä sitoa kiinni rattaisiin tai hätätilanteessa kaukaloon, eikä juuri edes protestoi. Kun se aika on kuitenkin lyhyt ja voi tökätä keksin käteen, jos alkaa kyllästyttää istuminen.
Kai sitä ajattelee tuota vielä niin osana itseä, ettei tajua, että kaikkialle ei niin kainaloisena kuljekaan. Pitäisköhän vähän muuttaa asennetta, hmmm.
meil oli noin 1,5v mukana. istui rattaissa. rattaat käännetty niin että lapsi ei nähnyt kun äitiä ultrattiin. mukana molemmisssa ultrissa, alakautta ja vatsan päältä. lapsi oli hereillä mutta istui nätisti ja söi naksuja. isä oli mukana ultrassa,tarvittaessa olisi poistunut lapsen kanssa jos lapsi olisi alkanut metelöimään eli häiritsemään kätilön työrauhaa.
Ainoa varsinainen kielto, jonka olen nähnyt, oli morfologisten (eli rakenne-) ultrien tekemiseen keskittyneen gynen vastaanoton seinällä tyyliin "työ on tarkkuutta ja keskittymistä vaativaa, tämän vuoksi lapset eivät pääse tutkimushuoneeseen".
meil oli noin 1,5v mukana. istui rattaissa. rattaat käännetty niin että lapsi ei nähnyt kun äitiä ultrattiin. mukana molemmisssa ultrissa, alakautta ja vatsan päältä. lapsi oli hereillä mutta istui nätisti ja söi naksuja. isä oli mukana ultrassa,tarvittaessa olisi poistunut lapsen kanssa jos lapsi olisi alkanut metelöimään eli häiritsemään kätilön työrauhaa.
oliko se henkilökunnan toive vai teidän ajatus, että näky on pelottava?
Ainoa varsinainen kielto, jonka olen nähnyt, oli morfologisten (eli rakenne-) ultrien tekemiseen keskittyneen gynen vastaanoton seinällä tyyliin "työ on tarkkuutta ja keskittymistä vaativaa, tämän vuoksi lapset eivät pääse tutkimushuoneeseen".
jo automaattisesti ilmoittautumis yms. ohjeita antaessaan, että isommat sisarukset eivät ole tervetulleita tutkimushuoneeseen.
mutta ihmettelen, mihin se isompi sisarus sitten laitetaan. Meillä ei ainakaan mies olisi saanut arkisin vapaata, ja kaikki ystävät on olleet töissä. Huh, onneksi ei tarvitse enää miettiä tollasia.
ei ainakaan haitannut , otettiin esikoinen 2kk vanhana mukaan kun ultra aika koitti seuraavan tulokkaan kohdalla =)
yleensä vkon 12 tienoilla, niin miten esikoinen on siinä vaiheessa voinut olla vasta 2 kk vanha? Ja vaikka kysymys olisikin varhaisultrasta niin melko nopeastipa synnytyksen jälkeen olisit raskautunut uudestaan...
mutta ihmettelen, mihin se isompi sisarus sitten laitetaan. Meillä ei ainakaan mies olisi saanut arkisin vapaata, ja kaikki ystävät on olleet töissä. Huh, onneksi ei tarvitse enää miettiä tollasia.
ei häntä ole välttämättä helppo pitää aloillaan. ja jos jotain traagista paljastuu ultratessa, niin ei ole lapselle kiva olla paikalla. Vauva taas ei vielä paljon ymmärrä, eikä hämmästele, vaikka ultran anturi olisikin äidin pimpassa.
Joku 5-8v, jos on pakko ottaa mukaan, voi jo varmaan odottaa huoneen ulkopuolella riehumatta ja ronkkimatta sormiaan joka paikkaan.
Niin ja sairaaloissa lienevät tavanneet kaiken maailman vapaan kasvatuksen hedelmiä, jotka repivät tutkimushuoneen tarvikkeita alas, äidin katsoessa hymy suussa "oi kun se on niin luova, niin luova".
ja kolmannessa raskaudessa ultrissa sitten yksin. Mies on vahtinut lapsia.
Oli siellä jollakin mielestäni mukana, rattaissa istuva. Odotti ensin mies ja lapsi ulkopuolella mittauksien ajan ja kutsuivat sitten lopuksi sisälle katsomaan.
vastaus kysymykseen miksi lapsi ei saanut nähdä,lapsi 1,5v.
henkilökunta sanoi että lapsi saa tulla jos hän on rattaissa tai sylissä niin että ei nää kun äitiä ultrataan,koski erityisesti ensi ultraa joka alakautta. sanoivat että lapsen ei kuulu eikä ole hyvä nähdä kun alakautta ultrataan. 1,5v kuitenkin jo osas puhua paljon niin ihmettelee.
Kutsussa luki "mukaan voi tulla yksi aikuinen". En osannut lukea rivien välistä sen tarkoittavan "ei lapsia". Eihän siinä puhuttu lapsista mitään....
En ymmärrä mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että jos kerta lasta ei saa ottaa sinne ultraan niin sitä EI saa ottaa. Jos te nyt ilman sitä mussukkaa joudutte olemaan 15 minsaa niin ei siinä kukaa traumoja saa.
Jos ei lapselle löydy hoitajaa, miten ajattelitte mennä synnyttämään? Vai tuleeko lapsi sinnekin mukaan?
että lapsia ei sitten mukaan. Sen takia isä jäi hoitamaan esikoista ja missasi molemmat ultrat.
Työkaverini sitten kertoi (sen jälkeen kun ultrat olivat jo ohi), että hänellä oli ollut kolmannen lapsen ultrassa molemmat isommat mukana (tuolloin 1,5v ja 3 v), koska mies oli ollut työmatkalla eikä hoitajia ollut järjestynyt, ja hyvin oli sujunut. Ilmeisesti näissä joustetaan, mutta kun menin rakenneultraan, kätilö heti sanoi, että onpa hyvä, että ei ole lapsia mukana (edellisellä sitten oli kai ollut). Näki ihan selvästi, että vaikeuttaa heidän työtään. Mutta olettaisin, että sellaiset paikallaan pysyvät lapset tuskin mitään haittaavat.
alle vuoden ikäisen esikoisemme kanssa. Vauva istui vaunuissa aika hyvin. Lopussa pientä kyllästymistä. Pahoittelin tilannetta ja kätilö suhtautui ymmärtäväisesti. On hyvä huomata, että lapsi todella voi häiritä tutkimusta ja tärkeitä asioita jäädä havaitsematta.
Itse kävin nt-ultrassa ja vartavasten soitin ja kysyin että miten on neljävuotiaan kanssa niin toivottivat kovasti tervettulleeksi koko perheen. Tyttö istui nätisti koko toimituksen ajan ja katseli näytöltä tapahtumaa. Ultra tehtiin ihan normaalisti vatsan päältä, koska ultraajan mukaan on ihan turha alkaa alakautta ronkkimaan kun vatsan päältäkin homma onnistuu.
Seuraava ultra on tuossa muutaman viikon päästä ja eiköhän me mennä sinnekkin koko perheen voimin. Toki aikaa varatessa varmistan tilanteen, mutta kun kyseessä on sama paikka missä aikasemminkin käytiin niin tuskin on ongelmia.
on myöskin kielto seinillä ja ovessa "ei lapsia mukaan" (vähän monisanaisemmin tosin). Neuvolat on näistä käytännöistä tietoisia ja niiden pitäisi kyllä opastaa vanhempia.
riippuu siitäkin...