Muita jotka olitte perheen syntipukki ja nuorempi sisarenne se kultainen lapsi?
Minä olin aina se jota meidän perheessä syytettiin kaikesta ja rangaistiin pienimmästäkin asiasta kuten vaikka se että läikytit vahingossa maitoa pöydälle ja siitä passitettiin seisomaan nurkkaan puoleksi tunniksi miettimään että mitä oli tehnyt. Pikkusiskoni sen sijaan oli perheen kultainen lapsi joka sai kaiken rakkauden ja jota paapottiin esimerkiksi jouluna ja syntymäpäivinä oli ainoa joka sai lahjoja ja jota ei koskaan rangaistu vaikka piirsi tussilla seinille ja tiputteli lasiastioita. Lisäksi vanhemmat uskoivat siskoani kaikessa, esimerkiksi jos tämä sai päähänsä että olin muka lyönyt häntä vaikka olin ollut väitetyn tapahtuman aikana kokonaan eri huoneessa, niin minua ei uskottu ja rangaistiin siitä että siskoa ei saa lyödä sulkemalla tunniksi pimeään vessaan. En ole enää aikuisena pistänyt minkäänlaista yhteyttä lapsuuden perheeseeni ja ymmärrätte varmaan syyn. Olisi kultenkin kiinnostavaa tietää onko täällä muita samaan tilanteeseen joutuneita.