En jaksa enää valittavaa ja manipulovaa marttyyrivanhustamme

Älä pilaa hyvä ihminen elämääsi!! Se on ainutkertainen SINUN elämäsi. Älä alistu enää. Voimia!

Olet VASTA viisikymppinen, 20 vuotta minua nuorempi. Sinulla voi olla ihania vuosia edessä. Nyt on aika karistaa taakkoja harteiltasi. Kirjoita jonain hiljaisena hetkenä ylös koko tilanne, älä vähättele  älä liioittele. Ja sitten alat selvitellä asioita (joista et täällä ole maininnut joten emme tiedä):  Keitä muita lapsia on? Kuka kykenisi mihinkin apuun? Missä vanhus asuu? Onko muistisairas? Huolehtiiko itsestään vai onko marttyyrius ja valehtelu sitä, ettei kykene? Mikä on taloudellinen tilanne? Soita jokaikiseen paikkaan, josta voit kuvitella saavasi/teidän saavanne apua tilanteeseen. 

KAIKkEA HYVÄÄ! 

toivoo samassa tilanteessa ollut 

Onko hänellä oma koti? Onko sulla oma koti? Vai vietättekö liikaa aikaa yhdessä. Oletko korjannut hänen asioita, hänen toivomalla tavalla. Tai joku muu sukulainen. Hän on tottunut elämään omalla tavallaan ja toiveilla. Teetkö jotain väärin vai annatko hänen olla rauhassa.

Älä näyttele. Jos käytös on huonoa, älä ole tekemisissä. Jouluna sitten tavataan.

Kuulostaa muistisairaalta. Vie tutkimuksiin. 

Aivan samat tunnelmat täällä. Rajoita yhteydenpitoa, känny äänettömälle. Ei tarvi vastata joka päivä eikä ainakaan useita kertoja päivässä. Olen kymmenisen vuotta sinua vanhempi. 

Hoidan 84-vuotiasn äitini pankkiasiat ja muut viranomaisasiat. Näen hänen tiliotteiltaan, että on kaupassa ja apteekissa käynyt (äiti maksaa aina kortilla) eli mitään oikeaa hätää ei ole. Lisäksi osaa vielä mennä terveyskeskuksen luukulle, lääkäriin ja labraan itse tarvittaessa. Ei osaa käyttää älylaitteita. Perusdorokin tuottaa toisinaan vaikeuksia kuten television kaukosäädin. Hermostuu aina, kun tulee vähän virallisempaa postia, mihin odotetaan vastausta, koska luetun ymmärtäminenkin alkaa olla puutteellista. Tai sitten tämä johtuu jostain auktoriteettikammosta, menee vaan ihan lukkoon eikä tajua sitten mitään. Ja alkaa pommittaa hermostuneena minua puhelinsoitolla. Ja asia pitäisi siinä salamana olla hoitamassa. Ja niin kauan siitä jankuttaa kunnes asian olen hoitanut. Ei auta, että sovitaan asian hoidettavan parin päivän, viikon tai kahden päästä. Samoin jos keksii, että pitää saada joku esine esim. uusi jääkaappi ja pakastin niin heti pitää olla sitä hakemassa. Eikä auktoriteettikammoltaan, huonolta kuuloltaan ja muistihäiriöltään sitä yksin uskalla mennä ostamaan eikä tietysti enää pidäkään. Painostaa ja manipuloi niin kauan että saa tahtonsa läpi. 

Voi soittaa muille, sisaruksilleen, sukulaisilleen, ystävättärilleen, jos seuraa vailla. Minun ei tarvitse olla mikään seuraneiti.

Muistisairas on ja kuulolaitetta ei useinkaan käytä, koska omasta mielestään kuulee hyvin. Siten kuulee ja muistaa kerrotut asiat usein päin honkia varsinkin puhelimessa puhutut. 

Kerran kahdessa viikossa yritän käydä kuuntelemassa  jaaritukset. Kerran viikossa on liikaa. Itsekin olen jo vanha, sairas, työkyvyttömyyseläkkeellä ja uupunut. Äiti minun iässäni vielä porskutti hyväkuntoisena työelämässä menemään, harrasti ja oli aktiivinen. Äitiänsä hänen ei tarvinnut hoitaa ja kuolikin äidin ollessa vähän päälle viisikymppinen. 

Muistisairautta lukuun ottamatta en ole paljon äitiäni hyväkuntoisempi. Silti äitini olettaa minun hoitavan kaikki eteen tulevat vaikeudet nyt ja vastaisuudessa.

Olettaa jopa, että voisin muuttaa hänen luokseen asumaan. Minä, joka en kestä äitiäni kahta tuntia kauempaa. Ikävän luonteensa vuoksi en olisi hänen kanssaan missään tekemisissä jollei hän olisi äitini.

Olen joutunut vähentämään ja miltei lopettamaan lastenlastenikin hoitamisen oman uupumuksen vuoksi. Lapseni ymmärtävät tämän. Äidiltä vain tulee erilaisia vaatimuksia milloin mihinkin asiaan liittyen. Hän tietää sairauteni, mutta niillä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Hänen asiansa ja vaivansa ovat selvästi tärkeämpiä ja menevät kaiken edelle.

Kauhulla odotan, mitä tapahtuu, kun äidin kunto huononee. Tosin taidan itse kuolla aikaisemmin kuin tuo vouhottajaäitini.

Uppp

Nostellaanpa

Menkää muistisairaiden omaisten vertaisryhmään. Lukekaa dementiasta. Alzheimer voi iskeä itseennekin, sillä se on osittain periytyvää. Sairaus on sairaus. Sairaus ei ole ilkeyttä.