G: Lapselle vaate joululahjaksi?
Onko sinusta sopivaa? Minusta ei, sen voisi pakata vaikka ennemmin vanhempien paketiksi. Koko perheelle vaikka vaatekerta samaan pakettiin (tyyliin sukat kaikille, yöpuvut tai muuta vastaavaa).
Kommentit (12)
Onko sinusta sopivaa? Minusta ei, sen voisi pakata vaikka ennemmin vanhempien paketiksi. Koko perheelle vaikka vaatekerta samaan pakettiin (tyyliin sukat kaikille, yöpuvut tai muuta vastaavaa).
Mitä sitten pitäisi ostaa, jotain krääsää, millä ei edes leikitä? Mielummin järkilahja kuin sellaista, mitä ilmankin tulee toimeen.
lahjoiksi tai ainakaan sellaisiksi, joista lapsi innostuisi. Ihan sen takia, että vaatteita kuuluukin ostaa, ovat siis ihan normijuttu. Lelut sun muut vastaavat ovat taas vähän sellaisia spesiaalijuttuja, ainakin meillä, koska harvemmin osta vuoden aikana leluja. Ainoastaan synttärinä ja jouluna.
En välttämättä ostaisi vaatetta edes aikuiselle jos se ei nimenomaan ole toivomuksena. Kylpytakki saattaisi menetellä.
omani ainakin olisi onnellinen vaikkapa Star Wars -paidasta. Isommat sisaruksensa ovat myös aina tykänneet vaatelahjoista.
Eli eihän näihin voi mitään yksiselitteistä sääntöä olla, pitää varmaan antaa sen mukaan millainen saaja..
Meidän lapset toivovat usein yöpukuja jouluksi. Ja joskus muitakin vaatteita.
Eikä ole kyse siitä, ettei ostettaisi heille vaatteita muulloin. Voisin sanoa, että aina saavat uusia vaatteita, kun jotain haluavat. Tosin harvoin löytävät mieleisiään vaatteita.
Meillä kuitenkin tulee (mielestäni) niin paljon paketeja muutenkin, etten viitsi laittaa paketteihin sellaista "peruskamaa", mitä tulisi ostettua muutenkin.
Tosin jos olisi jokin vaate, josta tietäisi, että se on lapselle todella mieluinen ja ilahduttava (vaikka lempihahmopaita pienelle tai jokin kauan himoittu merkkivaate teinille), niin sitten asia olisi eri.
lahjoiksi tai ainakaan sellaisiksi, joista lapsi innostuisi. Ihan sen takia, että vaatteita kuuluukin ostaa, ovat siis ihan normijuttu. Lelut sun muut vastaavat ovat taas vähän sellaisia spesiaalijuttuja, ainakin meillä, koska harvemmin osta vuoden aikana leluja. Ainoastaan synttärinä ja jouluna.
En välttämättä ostaisi vaatetta edes aikuiselle jos se ei nimenomaan ole toivomuksena. Kylpytakki saattaisi menetellä.
Meillä mieluisimmat lelut on legot, joita onkin todella paljon sekä muut kehittävät lelut. Mitään valmiiksi leikittyjä leluja meillä ei suosi lapset eikä aikuiset
meillä ainakin lapsi saa joululahjaksi mekkoja, kylpytakin, yöpaidan, pehmotossut ym.söpöjä paketteja.
Mitäs pahaa siinä on. Eikä lapsella ole vaatteista pula - päinvastoin.
Mutta sukset tms. jotka kuuluu hankkia joka tapauksessa, niitä ei pukin konttiin.
meidän kuuluu ne ostaa,on velvollisuus vaatettaa, ja hiihtimet ostaa, ja luistimet yms
eeli omille vain lelua yms kivaa
mutta toisten lapsille mielestäni kuuluu ja voi ostaa vaatetta, koska ei ole mieltä ostaa vaan lelua tms yleensä ostan jotain extrasöpöä jota ei vanhemmat ehkä raaski ostaa lapselle vaatteeksi, tai jos köyhä perhe niiin ihna perusvaatetta
mutta omille en vaattetta osta, koska ne ostaisin joka tapauksessa,
mielummin niitä kuin leluja äidin mielestä. Toki silloin täytyy olla sellaista, mistä tietää, että lapsi tykkää. Itse en niitä sinänsä tarkoituksella osta, lähinnä jos joulun aikaan kiertelee kaupoissa ja näkee jotain, mistä tietää, että lapsi tykkäis, niin se voi tarttua mukaan ja päätyy pakettiin. Mummi yleensä antaa joululahjaksi marimekon vaatteita ja aina on lapset niistä tykänneet.
Niitä kun tulee viikottain postilaatikkoon kirjekuorissa huutisostoina, ja niitä jatkuvasti lasten kanssa availlaan. :)
No minusta taas on oikein kiva. Ostan itsekin omille lapsille joululahjaksi vaatteita(kin). Viime jouluna isompi poika sai kylpytakin, edellisenä vuonna molemmat pojat sai luomuvaatteita ja sitä edellisenä vuonna molemmat pojat sai zaraan lahjakortin.
Meillä ei lapset saa vaatteita lahjaksi