Rehellisesti, miksi menit naimisiin?

Menin ensimmäisen kerran naimisiin 22-vuotiaana. Silloin syy oli kai eniten se, että kuului mennä naimisiin.

Menin toisen kerran naimisiin 45-vuotiaana. Siinä ei ollut mitään pakkoa tai pitäisi-juttua, vaan minulle tuli vain vahva fiilis, että haluan mennä naimisiin. Näen naimisiinmenon symbolisena elementtinä. Jos ajattelee mielessään, menenkö naimisiin, ja jokin osa itsestä kiristyy tai vaivaantuu, niin ei pidä mennä. Minulle tuli fiilis, että joo, haluan mennä. Enkä nähnyt mitään syytä olla menemättä naimisiin. 

En tiedä miksi menin naimisiin. Luulin että on tasavertainen suhde kotitöiden osalta mutta mies ei tee mitään. Olen alkanut viihtymään kaveri miehen kotona koska siellä on aina siistiä ja keittiö on aina putipuhdas. Mieheni ei koskaan siivoa keittiössä vaan sotkee ja jättää kaiken siivouksen minulle

Perustaakseni perheen.

Niinhän vihkikaavassakin sanotaan, että avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi ja yhteiskunnan  säilymiseksi.

Siksi että sain verovähennyksen toisella paikkakunnalla olevasta vuokrakämpästä joka oli pakko vuokrata töiden takia. Oltiin oltu avoliitossa jo kauan, mutta sitten tuli tämmöinen juttu joka ei avoliitossa onnistu kun ei ole lapsia. Samapa tuo muuten olisi ollut. Miehellä unelmaduuni Jyväskylän kyljessä  ja itse sain töitä pääkaupunkiseudulta.

Rakkaudesta

Lapsen vuoksi. Ainakin siihen aikaan olisi pitänyt käydä lastenvalvojan luona tunnustamassa isyys. Lisäksi ei tarvinnut tehdä testamenttia. Mitäs tuo nyt oli. Käväisy maistraatissa.

Sovinnaisuuden takia. Erosin. Nykyisessä suhteessa ollut n 20 vuotta. Missään nimessä en halua naimisiin. Näin on hyvä. N50+

Löysin hyvän ukon.

Jos toinen kuolee, niin vähemmän veroja maksettavana kuin olisi vain testamentti. Ihan taloudellisista syistä. 

En tiedä, se vaan tuntui hyvältä idealta silloin.

an hyvä se kai olikin koska vallan onnellisina on oltu yhdessä sen jälkeen kohta 30 vuotta.

Halusin olla yhdessä loppuelämän.

Nainen uhkasi i t sa rilla jos en vie vihille. Ei ollut mitään kevyttä sanahelinää. Tämä tarina on valitettavan tosi.

Rakkaudesta!

Ensin olimme reilut neljä vuotta avoliitossa.

Minulle oli vieras maa, vieras kulttuuri; en halunnut suinpäin syöksyä avioliittoon. Yhdessä edelleen ja niin onnellisina:)

Pääsin piireihin. 

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen kuolee, niin vähemmän veroja maksettavana kuin olisi vain testamentti. Ihan taloudellisista syistä. 

Lapsethan perii, ei puoliso. Teillä ei ole lapsia?

Rakastin miestäni ja aioin perustaa hänen kanssaan perheen, niin kuin sitten teimmekin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen vuoksi. Ainakin siihen aikaan olisi pitänyt käydä lastenvalvojan luona tunnustamassa isyys. Lisäksi ei tarvinnut tehdä testamenttia. Mitäs tuo nyt oli. Käväisy maistraatissa.

En ymmärrä. Jos teillä on lapsi, niin avioliitto ei vaikuta mitenkään perimisjärjestykseen. Aviopuoliso perii vain, jos kuolleella ei ole jälkeläisiä. Eli jos haluat puolisosi perivän jotain, sinun nimenomaan pitää tehdä testamentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen kuolee, niin vähemmän veroja maksettavana kuin olisi vain testamentti. Ihan taloudellisista syistä. 

Lapsethan perii, ei puoliso. Teillä ei ole lapsia?

Juu ei ole lapsia. 

Olin niin rakastunut ja halusin, että kaikki näkevät, että mies halusi olla juuri minun kanssani. Avioehdon teetin suurituloisempana, koska ei kannata sekoittaa rahaa ja rakkautta.

Rehellisesti; en mennyt enkä mene.

A) avioliitto on museotavaraa.

B) vapauttani en myy

C) miksi hankkia itselleen päänsärkyä avioerosotkujen muodossa

En mene avoliittoonkaan. En mihinkään missä vapauteni tulee yhtään millään tavalla rajoitetuksi, ja missä minä en ole se joka päättää kodistani ja asioita elämään liittyen.

Ei kahleita, ei kaltereita.

Nainen 36