YH-äidin tilitystä, neuvoja?

Hae tukiperhettä

että perheneuvola olisi oikea paikka. Saisit sieltä varmasti tukea. Raskaaltahan tuo tilanteesi kuulostaa. Onko sulla mitään tukiverkkoa, että saat väliin hengähtää?

Nopein apu tulee lastensuojelusta,eli sosiaalitoimiston lastensuojelu. Siellä autetaan tällaisessa tilanteessa.

Eli soitto sinne ja saat apua, vaikkakin saattaa johtaa pahimmillaan huostaanottoon. Nimim.Kokemusta on.

mä kadun sitä, etten silloin eniten apua tarvitessani sitä mistään aktiivisesti hakenut.



esim perheneuvolassa on oikeasti ihania ihmisiä töissä, jotka osaavat auttaa sellaisilla tavoilla, joita ei itse keksisikään. Sitä kautta saattaa saada myös vaikka lastenhoitoapua tai jopa tukiperhettä. Jos ei pysyvästi, niin ainakin väliaikaisesti.



Olisko myös jotain yhdistystä tms, mistä sais vertaistukea tai jotain vuorotteluun perustuvaa lastenhoitoapua? Joko sieltä erikoislapsipuolelta tai sitten ihan eroperheistä.



Väsymys on vaarallista, se saa aikaan sellaisen noidankehän, mistä on tosi vaikea yksin itseään (ja lapsiaan) kammeta pois. Ihan jo hoitamalla pelkästään väsymystä aukeaa jo moni solmu. Meillä kaikilla on jaksamisen rajat, toivottavasti saat apua tilanteeseesi!

Ekana tulee mieleen, että tarvitsisit avuksi ystäviä, sukulaisia, jotka toisinaan voisivat hoitaa jonkun osa-alueen perhe-elämäsi pyörittämisestä.



Toiseksi, varmaan tarvitsisit myös jonkun oman hengähdystauon, kävelylenkin tms, jonka aikana voisit muistaa, että olet itsekin olemassa omana itsenäsi, etkä vain lastesi äitinä. Sellaista tarvitaan.



Kolmanneksi voisi auttaa, jos voisitte keksiä jotakin mukavaa tekemistä perheenä, jotain, josta kaikki nauttivat. Sellaiset hetket ovat tärkeitä, jolloin tekee lapsensa kanssa jotain oikeasti molempien mielestä mukavaa. Silloin muistaa, että hei tässähän ollaan perhe, ja tykkään näistä ihmisistä, eikä kaikki ole vaan sitä arkista pusertamista ja selviytymistä hetkestä toiseen.



Onko kotiseudullasi PPY:n (pienperheyhdistys)tai yksin-ja yhteishuoltajien liiton toimintaa? Voisitko ottaa härkää sarvista ja vaan rohkeasti pyytää jotain tuttavaasi apuun, lapsenvahdiksi? Saattaisivat jopa suostua. Tai onko sinulla varaa palkata hoitajaa vaikka säännöllisesti kerran viikossa pariksi tunniksi, ottaisit tavaksi käydä itse lenkillä. Siinä olisi pieni henkireikä jota odottaa. Joskus pienikin rauhallinen hetki oman itsensä kanssa kahden pistää asioita päässä järjestykseen.



Tilanteesi ei ole helppo, mutta jonkin ajan päästä varmasti helpottaa itsestäänkin. Sitä odotellessa koita keksiä jotain apukeinoja itsellesi, jotta jaksaisit.



terv. about kohtalotoveri

Nopein apu tulee lastensuojelusta,eli sosiaalitoimiston lastensuojelu. Siellä autetaan tällaisessa tilanteessa.

Eli soitto sinne ja saat apua, vaikkakin saattaa johtaa pahimmillaan huostaanottoon. Nimim.Kokemusta on.

Tarviiko nyt alkaa pelotella huostaanotolla? Sehän nyt on viimeinen keino...

jonkin verran auttaa se, että kun alkaa olla takki tyhjä, menen muutamana iltana tosi aikaisin nukkumaan. Vaikka tylsäähän se on, että siinä menee sitten se ainut varma oma aika. Mutta pää kestää vähän paremmin. Nukkuminen tuskin ratkaisee hankaluuksiasi kokonaan, mutta varmasti auttaa ainakin vähän.

En tiedä vaan mistä sitä saisi erityisesti tuohon arkiseen elämään. Ja miten lapset saisi tottelemaan, tuntuu että on ihan irti lapasesta tää oleminen. Vaikea edes lähteä minnekään, kun lapset ei tottele mitään. Ja raskainta on, että vielä koko aika nimittelevät minua tyhmäksi, kakkaäiti, pissaäiti ja kaikessa pitää uhmata ja kirkua täysillä, ja jos ei mee tahdon mukaan, niin sitten äiti saa kuulla kunniansa, ja tavaroita viskellään, äitiä yritetään lyödä, ja erilaisissa tilanteissa lähdetään karkuun. Kuten pukemisessa, kun pitäisi lähteä jonnekin, kun pitäisi pestä hampaat, hiukset, syömisessä takkuillaan...

Lapset vaan haluais katsoa tv:tä ja pelata pleikkaa. Ei jaksaisi lähteä minnekään lasten kanssa, kun on niin vaikeaa. Yritän silti käydä kaupassa, kirjastossa, uimassa jne heidän kanssaan.

Omaa aikaa ei saa otettua. Yritin järjestää itselleni 2krt viikosta, että ehtisin edes puoli tuntia juoksemaan, mutta se aika useimmiten kuluu töissä, kun pitää paikkailla työtunteja (ja tekemisiä) kun aikaa kuluu myös toisen lapsen tutkimuskäynteihin ja kuntoutukseen.

Yritän myös sitä ja tätä, en halua antaa lapsia poiskaan, mutta välillä sekin käy mielessä.

Erityislasta ei ole, mutta näitä on kolme. Ovat sentään isällään n. neljänneksen ajasta, mutta sen jälkeen aina sitäkin mahdottomampia. Lokakuussa tuntui, että pinnani katkeaa, ja varsinkin temperamenttisen kuusivuotiaan kanssa oli vaikeaa. Ymmärrän tilanteesi hyvin, oma uupumus vain pahentaa kierrettä eikä lapsista enää saa otetta.



Minä suosittelisin sinulle pieniä askeleita - kaiken ylimääräisen karsimista. Itse aloin nukkua enemmän vaikka se merkitsi omasta ajasta luopumista, ja sillä oli suuri merkitys. Karsin kaikki ylimääräiset kotityöt ja ennen kaikkea tein päätöksen priorisoida oman hyvinvointini ja olla kantamatta huonoa omatuntoa mm. tekemättömistä töistä tai pikaruuan syöttämisestä lapsille. Kartoitin kaikki tekijät, isot ja pienet, jotka minua uuvuttivat ja päätin hyväksyä ne joita en voi muuttaa ja luopua kaikesta muusta. Lisäksi pohdin, mitkä ovat suurimpia ongelmatilanteita kotona, mikä lasten käyttäytymisessä on minulle sietämätöntä, ja tsemppasin itseni uskomaan muutokseen ja pitämään kiinni kodin pelisäännöistä. Tästä seurasi muutaman viikon kova riitely ja kurinpalautus lasten kanssa, mutta se kannatti - minä olen taas se joka päättää. Lapsetkin ovat selvästi onnellisempia ja meillä riidellään paljon vähemmän.



Toivottavasti saat kokemuksestani voimia ja uskoa.

Tiedän tasantarkkaan miltä tuntuu , itselläni oli yhtä vaikeata (olen se äiti ketä aiemmin jo kirjotti,kenen lapset otettiin).

Pojat ei myöskää kuunnellut,illat oli raskaita,tiesin mitä tuleman taas pitää kun on hampaidenpesu-ja uniaika...välillä menivät ihan ylikierroksilla enkä saanut heitä tottelemaan. Masennuin ja itkinkin välillä kun ei kuunnelleet ollenkaan... Tiedän täsmälleen mitä tuo on. VOIMIA. KOITA JAKSAA. EHKÄ PAREMPI PÄIVÄ VIELÄ KOITTAA TEILLEKIN!

Meidän hölmöilevä erityinen saatiin hyvin ojennukseen hoitavan tahon kanssa yhteistyössä. Siellä oli kuntoutuspsykologia ja psykiatrian sairaanhoitajaa ja niillä tosi hyviä neuvoja, joita kun alkoi soveltaa niin asiat asettuivat oikeastaan alle kuukaudessa. Siis kotona. Koulussa meni aika paljon kauemmin.