Miten auttaa nuoria kestämään elämän vastoinkäymiset?

Näköalattomuus tappaa. Nuoret tarvitsevat unelmia jaksaakseen elää, uskoa että se kannattaa. Siihen kuuluu hyviä ihmissuhteita, lämmintä vastavuoroista vuorovaikutusta ja hyvinvointia tukeva talous.

Itselleni vaikeassa iässä auttoi kun oli usko Jumalaan. Auttaa se vieläkin, tietoisuus, että on isommassa kädessä, ja pidetään huolta. Täytyy olla sellainen yhteisö takana, joka tukee ja kannattelee sekä tarjoaa sopivasti tekemistä. Elämässä tarvitaan merkityksellisyyden tunnetta. Sitä ei anna pelkkä materiaalinen perus hyvä.

Mietin miten jo kotona ja koulussa näitä lapsia ja myöhemmin nuoria opetetaan kestämään vastoinkäymisiä ja kriisejä vai jätetäänkö nuoret sivuun perhettä ja läheisiä kohdanneista vastoinkäymisistä. Ei ole hyvä piilotella ikäviltä asioilta liikaa- niiltä arkisiltakaan, jotta näkisivät, että elämään näitä kuuluu ja niistäkin selvitään.

Minä olen aina yrittänyt opettaa optimistista ajattelua. Uskoa, että elämä kantaa. Että innovaatioita keksitään. Ja aina tulee uusi mahdollisuus. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko.

Silti toinen lapsistani masentui nuorena. Mutta ei hän koskasn kauhean pessimisti ollut.

Nykymaailman menoa katsoessa,vähemmästäkin hämmentyy.Ite kasvattanut perinteisen menon mukaan,kuri ja kunnioitus olla pitää

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina yrittänyt opettaa optimistista ajattelua. Uskoa, että elämä kantaa. Että innovaatioita keksitään. Ja aina tulee uusi mahdollisuus. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko.

Silti toinen lapsistani masentui nuorena. Mutta ei hän koskasn kauhean pessimisti ollut.

Kyllä se varmasti auttaa, että tuetaan positiivisuuteen. Elämään kuitenkin kuuluu masennuskaudet luonnollisena osana, niin kuin kesä ja talvi, päivä ja yö. Kaikille sattuu hyvää ja pahaa, myös hyväksi itsensä kokevat ihmiset kärsivät täällä. Itsellä on se toivo, että kerran kun kaikki päättyy saa kysyjä kaikille miksi kysymyksille vastauksen ja lohdutuksen.

Ilottomuudesta kannattaa pyrkiä pois päin kohti valoa, kun sitä kokee. Aina jossakin on valoa, pilvisenäkin päivinä. Eikä kaikkea ympärillä kokemaansa vääryyttä tarvitse hyväksyä ja suvaita. On luonnollinen reaktio masentua kun ajattelee syvällisemmin kaikkea mitä ympärillä tapahtuu, ekokatastrofit, Ukrainan sota, pandemiat, aavikoituminen. Pitäisi olla jotenkin tyhmä, ettei se millään lailla koskettaisi herkkää mieltä.

Nämä on ajallisia murheita. Kun katselee yötaivaalla olevia tähtiä, näkee jonnekin kauemmas kuin ihmisten murheisiin. Jossakin on jotakin joka on enemmän kuin tämä päivä todellisuus.

Onneksi alakouluissa edes nykyisin yritetään kehittää sitkeyttä (sitä resilienssiä). Ryhmätyöt ja käsityöt ovat usein ihan tarkoituksella sellaisia, että niiden tekemisessä menee aikaa.

Varmaan me vanhemmatkin voitaisiin ottaa vähän valoisampi asenne elämään, sekin tukisi nuoria. Puhumattakaan siitä, että pidetään keskusteluyhteys koko ajan auki, vaikkei se helppoa olekaan.

Remmiä vaan.

Korona on vain syypukkina tässä. Kyllä kaikki tietää että nuorten paha olo johtuu erittäin negatiivisista tulevaisuuden näkymistä.

Kolmas maailmansota ovella. Kuilu rikkaiden ja köyhien välissä syventynyt kestämättömäksi.

Ilmaston tuho ym.

Kertokaa nyt joku, että mikä vielä on hyvin tai edes siedettävästi?

Oma lapsi nautti etäkoulusta ja rauhasta. Pari kaveria riittää, ei kaipaa laumaa.

Että en nyt ihan usko että kaikki nuorten ongelmat johtui koronarajoituksista.

Lopettaa liika paapominen

Opettamalla sietämään pettymyksiä ja opettamalla sisukkuutta ja positiivisuutta.

t. lukiolaisen ja opiskelijan äiti

En muista ikinä eläneeni tällaista aikaa milloin oikeasti tulevaisuus näyttää täysin synkälle ja näköalattomalle, siis nimenomaan nuorille. Ennen se vielä riippui ihmisestä itsestään. Näitä valmistellaan vain orjiksi

Raamattukoulu auttaa.

Kyllä tässä ajassa on jotenkin nopeatempoisempi ja lyhytjännitteisempi meininki. Itse olin kersa 1975-1993. Jos olinkin tasapainoinen nuori ja kärsivällinen ihminen, niin olen nykyisin levoton ja lyhytpinnainen keski-ikäinen. Vaikka minulla on usko Jumalaan ja jonkinlainen pysyvyys elämässä on saavutettu, niin silti tämä on levotonta aikaa. Ei yksin korona. Ei yksin sota. Ei yksin nuo hössötykset kun valkoinen muutetaan mustaksi ja musta valkoiseksi. Ihanteiden ja tavoitettavien asioitten vyöry. Nopeatempisempi maailma.

Kaikki ne yhtäaikaa. Itse olen tähän kaikkeen totaalisen kypsä, ärsyyntynyt, tylsistynyt, kyynistynyt.

Ei mikään ihme, että nuoremmat, joiden tulevaisuus on vasta edessä eikä ole vielä "saavutettu mitään pysyvää" elämässä, alkaa näkyä väsymystä ja turhautumista eikä mieli jaksa pitää kaikkea koossa.

N48

Kannattaa tukea nuoren omaa valitsemaa harrastusta. Joskus se voi tuntua kalliiltakin, mutta oikeastaan se on aika lyhyt aika nuoruutta kun voi harrastaa ja on aikaa siihen. Lukiossa on usein jo sellainen tahti, että voi syödä energiat kun vain yrittää pysyä oppimistavoitteissa ja tehdä kaikki kotiläksyt. Työelämään ei pitäisi olla niin kiire. Siellä kyllä joutaa olemaan koko loppu elämänsä.

Pitää oppia sietämään pettymyksiä ja tylsyyttä. Ei aina voi saada kaikkea mitä haluaa, ihan pienestä pitäen kun opettaa että elämä ei ole aina kivaa niin kun tulee vastoinkäymisiä se ei ole ensimmäinen kerta kun jotain ikävää tapahtuu.

Nykyään on vanhempia jotka liikaa siloittelevat lapsen tietä ja yrittävät välttää pettymyksiä, mutta kun tuleekin joku korona ei vanhemmat voi sille mitään.

Jokainen haluaa tuntea olevansa hyödyksi ja näin kokea itseänsä myös tärkeksi omien tekojen eikä vain sanojen kautta. Tämän vuoksi näen, että kotityöt eli osallistuminen perheessä on tärkeä samoin kuin jo lapsen tasoisesti maailman asioilla kärryillä pysyminen. Silloin osaa asettaa itsensä maan pinnalle ja ymmärtää, mitkä asiat ovatkaan hyvin ja kunnossa. Nuorien toivoisi muutenkin aktiivisesti seuraavan maailman tapahtumien muunkin kuin pelon kautta.

Kannattaa opettaa lapsille, että elämässä on myös hankaluuksia. Vanhemmat tasoittavat tietä hieman liikaa, jolloin ensimmäinenkin negatiivinen asia suistaa lumihiutaleen radaltaan.

Ihmisillä ei ole enää mitään oikeita ongelmia, vaan korkea elintaso on aiheuttanut eksistentiaalisen tyhjyyden, jota nuoret eivät osaa käsitellä. Ihmisillä Intiassa tai Kiinassa ei ole lainkaan samanlaisia ongelmia, vaan jokainen on valmis tekemään kaikkensa oman hyvinvointinsa eteen. Mitä vähemmän joutuu ponnistelemaan, sitä kovemmalta jokainen pieni vastoinkäyminen tuntuu. Länsimainen paapomiskulttuuri, sosiaalinen media ja epärealistiset elämänodotukset tuhoavat nuorison.