Oletko perustanut perheen ulkoisen painostuksen vuoksi? Et ole halunnut jäädä yksineläjäksi.

Olen perustanut nuorena perheen, vaikka muu perhe painosti olemaan perustamatta. Selitykseni oli, että tyttöystävä halusi. Sen jälkeen asiasta ei enää keskusteltu. Jälkeenpäin ajateltuna onneksi otin riskin.

Vierailija kirjoitti:

Olen perustanut nuorena perheen, vaikka muu perhe painosti olemaan perustamatta. Selitykseni oli, että tyttöystävä halusi. Sen jälkeen asiasta ei enää keskusteltu. Jälkeenpäin ajateltuna onneksi otin riskin.

Miksi alapeukku. Ei olisi tullut mieleenkään kysyä kenenkään mielipidettä meidän kahden parisuhteesta. Ei kuulu kellekään. Opettanut lapsetkin siihen, että itse päätätte ja vastaatte  kenen kanssa alatte suhteeseen. Ei kuulu muille. 

Minä menin vasta vartuneemmalla iällä, 32-vuotiaana, naimisiin, koska en halunnut jäädä "vanhaksipiiaksi".  Siihen aikaan yksineläviä pidettiin vähempiarvoisina kuin naimisissa olevia. En ollut rakastunut, mutta halusin arvostusta.

Oon perustanut perheen vahingossa - kahdesti.

Ensimmäinen (opiskelija) ei uskaltanut myöntää että rahat loppu, pillerit loppu -> lapsi.

Toinen kertoi, ettei voi enää saada lapsia aiemmin sairastetun sairauden vuoksi. Sai kuitenkin. Tosin ei voi sanoa, etteikö olisi ollut toivottu lapsi, pitkään pitikin odottaa. Olisi saanut tulla aiemminkin, mutta kaikella lienee tarkoituksensa. Tämän perheen kanssa edelleen saman katon alla.

Ihan yhtä rakas se ensimmäinenkin lapsonen on, vaikka äitinsä ei niin rakas ollutkaan.

Yhteiskunta suosii perheitä varsinkin lapsiperheitä. Heille jaetaan kaikenlaisia etuja, tukia, avustuksia jne. Yksinäisen ihmisen on tultava toimeen omilla ansioillaan. Taloudellisista syistä moni menee naimisiin.

Olisin mieluummin jäänyt yksin. Olisi oma rauha ja vapaus, mutta yhteiskunnan paineiden vuoksi menin naimisiin. Yksineläjää pidetään huonompana ihmisenä kuin muita.