Tuoreet anopit, poikien äidit:
Näkevätkö teidän poikanne, tuoreet aviomiehet, mitä kotitöitä pitää tehdä vai pitääkö niistä huomauttaa? Tekevätkö itsenäisesti ja murisematta vai ovatko luonanne tottuneet täyshoitoon? Jakavatko työt perinteisesti (siis vanhanaikaisesti) naisten ja miesten töihin? Osaavatko käydä kaupassa ilman naisen tekemää listaa? Osaavatko kokata edes vähän? Mites se pyykki?
Kysyn, sillä olen huolissani nuoresta serkkutytöstä, joka aikoo avioon hemmotellun ,prinssin, kanssa, joka valmistumiseensa asti on asunut lapsuudenkodissaan, missä äiti ja 3 siskoa on käsittääkseni tehneet kaiken kotityön jotta ,suvunjatkaja, sai lukea ja laiskotella.
Kommentit (8)
En ole anoppi vielä, mutta omat pojat asuvat omillaan, osaavat käydä ruokaostoksilla, tehdä ruokaa, pestä pyykkiä ja siivota. Ovat ennen omilleen muuttoa jo osanneet tehdä noita, mutta voi olla silti niin, että kumppanit joutuvat koulimaan. Väkisinkin yksin asuessa tulee kehittäneeksi omia tapoja tehdä asioita ja aikatauluja, jotka eivät välttämättä ole kumppanin mieleen.
Mutta noinkin vanhanaikainen tilanne, jossa hemmoteltu nuori mies on saanut kaiken valmiina eteensä, vaatii jo vähän enemmän tekemistä. Todennäköisesti anoppi tyttärineen tulee jatkossa varmistamaan, että prinssin ei tarvitse laittaa tikkua ristiin yhteisen kodin eteen. Serkkusi pitää heti laittaa rajat niin suvulle, kuin miehellekin.
Mun miniä on hemmoteltu prinsessa, kolmen veljen pikkusisko, ja vähän huolettaa kun mun pojan niskaan kaatuu heillä suurin osa kotitöistä. No, eivät ole naimisissa vielä...
Sinulle ei kuulu serkkutytön asiat pätkän vertaa😂
Mulla ei ole mitään käsitystä, miten poikani ja kihlattunsa ovat kotityöt jakaneet. Asia ei edes minulle kuuluu.
Pojillani on feministi äiti, että kyllä kuulu niin edestä, sivusta kuin takaakin jos ei hommat mene niin kuin strömsöössä, vaikka ei tästä nykyisestä miniäehdokkaastakaan oikein tykkää mikä nyt on yhdellä. Se on yhtä patalaiskan olonen kuin poikakin, ihan kuin kaksoset ovat vaikka on eri puolelta maailmaa ja eri värisetkin. Ei kai ne sinne jätevuoreensa huku, isot ihmiset. Ex anoppini pisti heti minut siivoamaan kun ns taloon tulin. Minä en harrasta sellaista.
Kauheinta oli että poikani ja avovaimo, ovat (avovaimo) suunnitelleet perheen perustamisen "hienosti!" Olen auttanut lapsen hoidossa...vienyt rkaa,pullaa...koska mies tarvitsi säänn.rkaa vakavan sairauden vuoksi. Siellä ei ollut,poika hoiti perheen talouden. Avovaimo siivosi,siivosi,siivosi ..2 raskauden jälkeen oli huipussaan. Oli Molemmista lapsista 2v.kotona!!! Isä kun tuli töistä...rkaa ei osannut tehdä. Tai jos ei syötävää. Koulutettu,netistä ohjeet saatavilla. Ei kiinnostusta. Isä pesee omat vaatteensa..joka nyk.hyvin yleistä. Talon hoito,autojen,puutarha isän kontolla. Ahdistava suhde...oletan että avokki on äitinsä jatke,ollut kotirouva (äidinäiti tehnyt RUUAT!!) ISÄ 24h tehnyt yrittäjänä töitä. Hyvin luonteeltaan pedattu,yrittää erottaa isää hänen omasta perheestä. Vieraita ei kovin käy...Isä tarvitsee ystäviä,sukulaisia...on sosiaalinen,ent.urheilija,aina töitä. Kuten avokillakin. Olen omasta ammattitaustastan vuoksi kauhuissani. Melkeinpä avokki on tehnyt pahaa lastensa kautta 4v. ja 7v. Myrkyttää suhteen isään ja "anoppiin!" Tämä on jäävuoren huippu..Nyt näitä tarinoita alkaa kuulumaan. Isillä ei mitään kanavaa omaan roolinsa tukemisen. NEUVOLAT,NEUVOLAT!TEHKÄÄ JOTAIN..tämä perhemalli ei pelitä,näkyy jo lapseissa ,meillä ei VIELÄ hirveästi. Lapset tulee isovanhemmille Isän kera..lähtevät itkien. Puheet ovat " äiti sanoi ..ei tykkää mamma susta!" Sairasta,nyt nämä nuoret naiset VOIVAT PAHOIN. Näin sanovat myös omat äidit!!! Nyt foorumi isovanhemmille. Yritämme pitää ÄIDIN roolissa KUNNIASSA???
Mistä sinä muka tiedät serkun sulhasen kotioloista?
Kuka hemmetti jaksaa olla huolissaan serkkutytön asioista?