Mitä mieltä hallituksen touhuista?
Vähän outo meno ollut koko tämän alun. Tänäänkin kansainväliset lehdistönvapaus järjestöt kirjoittivat Suomen lehdistön kokemasta maalituksesta
Kommentit (10)
En ole eläissäni hävennyt olla suomalainen. Paitsi nyt. Tämän hallituksen vuoksi. Käyttäytymisen, arvojen ja päätösten vuoksi.
T: yliopiston käynyt, palkkatyössä oleva nettomaksaja, 45 v.
Viihdyttävää, mutta ikävä kyllä tuo pelleporukka on Suomen hallitus. Se ei tiedä hyvää.
En jaksa ottaa vakavasti. Naureskellen toilailuille ja syön poppareita.
Vasemmistolainen media on tehnyt parhaansa hallituksen kaatamiseksi, mutta turhaan. Saa nähdä, miten pitkälle toimittajat epätoivoissaan menevät.
Antaa nyt niiden päästä alkuun ja katsotaan sitten. Jospa ne vielä tasoittuu ja oppii, kuten edellinenkin hallitus joka alussa tuntui kokemattomalle ja osaamattomalle, mutta hyvä hallitus siitä tuli ja hyvin pärjäsivät.
Odotan, että pääsevät rauhassa hommiin. Jos voisin, laittsisin suukapulat koko oppositiolle pariksi kuukaudeksi. Niistä on nyt vain haittaa.
Haluan nähdä onnistuuko tämä hallitus missään asiassa.
Jos toteuttavat hallitusohjelman, niin olen erittäin tyytyväinen.
Petteri kuvittelee ostavansa keskiluokan suosiota antamalla muutaman satasen vasemmalla kädellä ja ottamalla sen pois oikealla kädellä. Ehkä se toimii paremmin pieniälyisten karhujen (ei pesu) kohdalla.
Heikkoa on, ei vakuuta.