Lue keskustelun säännöt.
Kannustukseksi ujojen lasten äideille
24.09.2010 |
Meidän lapsi oli pienenä tuntuu että ujompi kuin kukaan muu. Sukujuhlissa muksu saattoi roikkua 3-vuotiaana ensin puoli tuntia mun sylissä kuin apina pää piilossa ihmisiltä. Lukemattomat kerrat hävetti oikein tosissaan se meninki kun ihmiset tuijottivat meitä kummissaan. Ajattelin kuitenkin että uskotaan nyt sitten sitä Keltikangas-Järvistä ja annetaan lapsen olla sellainen kuin on. Otti kyllä koville kun kirkossa muitten lapset taputti ja lauloi iloisesti kerholauluja ja meikäläisen lapsi seisoi siellä edessä täysin hyytyneenä kädet puuskassa laulamatta ja hievahtamatta ja totaalisen kauhistuneen näköisenä.
Sitten tajusin jossain vaiheessa, että sille on kuitenkin onnistunut kaiken sen ujostelun takana kasvaa minusta ihan riittävän hyvä itsetunto ja rohkeus mennä mukaan asioihin. Ensimmäinen ylläri tuli kun eskarin iltapäiväkerhon ohjaaja sanoi että "Jimipetteri" on siitä kiva ettei se ole yhtään ujo ja lähtee mukaan asioihin. Anteeksi kuinka, voisitko toistaa?!!! Lapsi halusi myös mukaan askartelukerhoon, vaikka se on siellä ainoana pienenä neljäsluokkalaisten poikien kanssa. Eilen vein sen liikuntakerhoon ja ihmettelin kun lapsen mummo kysyi että tunteeko se siellä jonkun, jäätkö sinne sen kanssa ekalla kerralla? Hö, no en! Eihän se edes jännitä mihinkään tollaseen menoa. Toisin kuin eräs toinen liikuntakerhoon tullut lapsi, jonka tuoja kertoi että oli jännitetty monta päivää. Eilen siellä kerhossa tuli oikeasti mieleen, että kannattaa antaa lapsen uskaltaa omaan tahtiin, vaikka sukulaiset kuinka katsoo sillä silmässä että potki nyt sitä edes vähän kun se on noin arka. Lopputulos saattaa olla jopa parempi kuin patistamalla.
Kommentit (20)
kulttuurimme ei vain joka tilanteessa arvosta sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoinen arka ja ujo 03 poika. Tein sen virheen ,että yritin entistäenämmän patistaa juttuihin liian aikaisin, tajusin onneksi lopettaa ja nyt on poika tosi reipas.
Meni tänään oma-aloitteisesti koulun jälkeen parturiin! Sanoi vaan eilen iltapäivästä, että käy kysymässä onkos siellä aikoja ja pyysi multa rahaa mukaan. olipa tosi yllätys, kun poika tuli siistinä kotiin. olisin halunnut pitää vähän pidempiä hiuksi hänellä, mutta hän itse päätti että nyt tarvii hoitaa tää asia :D arvaa naurattiko. Eipä ole arka enään!
Minttu
Ihana kuulla tällaisia positiivisia juttuja! Meillä tyttö kanssa ujo, ei ehkä ihan yhtä paha kuin sinulla, mutta juuri tuollainen, joka ei kerhossa laula, osallistu, puhu muille aikuisille ja roikkuu äidin jalassa... Tiedän tarkalleen miltä tuntuu, kun niin vaan haluaisi "pakottaa" lasta mukaan leikkeihin, kun tietää että se kuitenkin tykkäisi, mutta ei voi. Olen omassa tytössäni huomannut, että jossain vaiheessa täytyy vähän pakottaa, eli kun olen jo pitempään seurannut, että joku juttu oikeasti kiinnostais, mutta ei uskalla. On siis oikeasti kypsä johonkin juttuun, mutta tarvii sen viimeisen rohkaisun. On sitten tosi helpottunut ja onnellinen, kun uskaltaakin. Mutta piiitkään pitää ensin antaa sulatella ja miettiä.
Tyttö on nyt neljä ja oikeastaan viimeisen vuoden aikana on jo tapahtunut hurjan paljon juttuja. Itse aina haluaisi, että kaikki tällaiset haasteet katoaisivat yhdessä yössä, vaikka pitäisi enemmän keskittyä siihen edistykseen, mikä on jo tapahtunut. Kiitos kannustuksesta, minäkin uskon, että meillä on muutaman vuoden päästä iloinen ja reipas tyttö:)
4,5 vuotiaaksi asti. Sitten reipastui aivan silmissä ja nyt on huomattavan sosiaalinen ja rohkea. Muut eivät usko, miten on voinut olla arka.
En koskaan pakottanut, vaan annoin olla rauhassa ujo.
Ja voi miten tutulta kuullostaakaan tuo syliapina sukujuhlissa yms. Toisaalta minun on ollut helppo samaistua tytön tuntemuksiin, koska itsekin olen ollut ujo ja arka lapsena, vaikka sitä en enää olekkaan. Toisaalta olen myös vahvasti sitä mieltä, että tietynlainen ujous ja arkuus on vain ja ainostaan hyvästä. Yleensä nämä ujot ja arat ovat nimittäin mielettömän empaattisia ja sosiaalisia lapsia siinä mielessä, että he ottavat toiset huomioon, odottavat vuoroaan eivätkä ikinä jyrää toisia. He eivät ole suunapäänä juttelemassa vieraiden ihmisten kanssa eikä koskaan tarvitse pelätä, että he hukkaantuisivat esim. kaupassa minnekkään, koska he pysyvät lähellä aikuista.
Itse olen kyllä hieman hellästi "töninyt" lasta eteenpäin kehityksessä ja rohkaissut häntä hoitamaan omia asioitaan yms. Esim. kaupassa olemme sopineet, että voin olla mukana, mutta lapsi maksaa itse ostoksensa. Ensimmäisellä kerralla jännitti kovin, toisella ei enää yhtään ja nyt käy tekemässä pieniä ostoksia ihan itse. Ja voi miten ylpeä on itsestään! Suurin muutos tytössä tapahtui eskarivuoden aikana. Nyt on tosiaan jo reipas koululainen ja kavereita riittää paljon juuri lapsen luontaisen empaattisuuden ja reiluuden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma lapseni on 2 v. ja todella ujo ja arka. Menee aivan lukkoon varsinkin muiden lasten seurassa, vaikka periaatteessa on sosiaalinen ja haluaisi leikkiä.
Minua on haukuttu huonoksi äidiksi kun en pakota lasta "reipastumaan". Tietysti yritän kertoa, ettei muita tarvitse pelätä ja rohkaisen leikkeihin, mutta en pakota. En usko, että tämän ikäistä kannattaa karaista, perusturvallisuus ensin.
Jopa neuvolapsykologi sanoi, että lasta pitää karaista ja olen ylisuojeleva äiti kun en pakota lasta jäämään "yksin" isoon ryhmään.
moitteita ja ohjeita on varmaan useimmat ujojen lasten vanhemmat joutuneet kuuntelemaan.
Minäkin sain hirveät haukut niskaani kun esikoinen vierasti 4 kk iässä sukulaisia, joita ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut. Ja myöhemmin tuli hirveästi ohjeita kuinka ujoa lasta pitäisi karaista sosiaalisemmaksi >:(
Lapsihan oli jo silloin todella sosiaalinen, ujosteli vain kovasti uusia ihmisiä ja tilanteita.
Curlingistakin minua on syytetty kun en ole jättänyt lasta väkisellä kerhoon tmv. ryhmään.
pitää 20 minuutin esitelmän vain lievästi alussa takellellen. Sama lapsi, joka 3v iässä itki koko kerhotunnin ajan, kun ei uskaltanut sinne jäädä edes siskon kanssa. Ja sama lapsi, joka 5v iässä ei puhunut yhdellekään muulle aikuiselle kuin isälle ja äidille, meni ihan itse kysymään vuosi sitten TET-harjoittelupaikkaa edes kertomatta etukäteen kotona.
Annoin lapsen olla omanlaisensa, mutta en suostunut antamaan lupaa jäädä vain kotiin eli ujoudesta huolimatta käytiin kerhot ja muskarit ja ne perhejuhlat, jolloin lapsi ei sylistäni kaikonnut minnekään. Nyt hän yllättää monin tavoin vanhempansa, vaikka on edelleen niitä hiljaisia ja rauhallisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on herkkä muiden ihmisten viesteille ja siksi hänestä usein kasvaa empaattinen koululainen. Se jos mikä on todellista sosiaalisuutta toisin kuin sosiaalisuus-sanaa usein käytetään kuvaamaan äänekästä kyynärpäätaktiikkaa ja kaikenmoista kohellusta.
joka tosin tässä pikkuhiljaa näköjään muuttuu rohkeammaksi mutta edelleen vieraassa aikuisseurassa menee ihan hiljaiseksi. Olen huomannut että aina on tämä ollut suurin ongelma muille aikuisille ei koskaan toisille lapsille. Hän varmasti tulee aina olemaan hitaasti lämpiävää sorttia mutta toisaalta kun lämpenee niin lämpenee kunnolla :)Vieläkään ei suostu esim harrastuksiin mihin pitäis jäädä ilman vanhempia tms mutta toisaalta mikä kiire? Miksi pitäisi olla rohkeasti suuna päänä? Miksi ei saisi olla hiljaa jos siltä tuntuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
heidän kuultensa? Mun ujo poikani varmasti kokee olevansa jotenkin kummallinen kun eskarin tädit, neuvolan täti ja puheterapeutti paasaavat hänen kuultensa miten onkaan tosi ujo poika. Aikuinen ei tajua sitä että lapsi kokee tuon arvosteluna vaikka siksi ei olisikaan tarkoitettu! Aikuisilta kaipaan vähän tilannetajua!
lapsena sellaisille vieraille aikuisille puhumista, jotka olivat jollain lailla feikkejä ja puhuivat (lässyttivät tai piilovittuilivat) lapsille kuin idiooteille ja olettivat, ettemme me lapset sitä huomaa. Olin siis herkkävaistoinen lapsi kaikenlaisen teeskentelyn ja ylimielisyyden suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen antanut pojan olla rauhassa ujo ja ollut turvana 'pelottavissa' tilanteissa.
Pojalle on kehittynyt hyvä itsetunto. Hän on hyvin sosiaalinen ja pidetty kaveri koulussa :)
Esikoispoika sai ekaluokalla kiva kaveri- stipendin ja äiti oli lentää selälleen moisesta ylläristä.
Kuopus ei ole vielä täyttänyt kolmeakaan ja on ujo kuin mikäkin, mutta toivoa on=)
Keskimmäinen lapsi on tyttö, eikä tippaakaan ujo.
Erilaiset lapset on rikkaus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitti vierastamisen 2½kk iässä, en itsekkään aluksi ymmärtänyt, et niin pieni voi vierastaa.
Ujous oli todella voimakasta, esim. ystävperheen mies puhui lapselle (2v) joka oli sylissäni. Alkoi itkeä ja kiipesi suurinpiirtein olkapääni yli selän taa.
4v alkoi pikkuhijaa tapahtua muutosta ja nykyään tuo 10v on todella reipas ja sosiaalinen lapsi. Koulussa kaikkien kaveri ja valmis auttamaan kaikkia. Esiintyy mielellään.
Muutto maasta toiseen ei ole ollut ongelma, aina heti sopeutunut ja saanut uusia ystäviä jne.
Minä olen ollut myös todella ujo ja muistin miltä tuntui kun pakotettiin tilanteisiin joihin en ollut valmis. Joten itse annoin lapseni olla niin ujo kuin oli, enkä pakottanut mihinkään. Toki rohkaisimme ja kannustimme lapen tason huomioiden.
Ja nykyään siis hyvin sosiaalinenja hyvän itsetunnon amaava lapsi.
myös todella ujo 5v tyttö. Vieraissa paikoissa takertuu syliini eikä takuulla puhu mitään jos joku hänelle puhuu. Jokunen aika sitten jähmettyi kauhusta kun kirjastossa hänen viereensä istui vieras lapsi! Kuitenkin viikko sitten tuli todella iloinen yllätys! Tytöllä alkoi uusi jumpparyhmä. Tai siis pari vuotta jo käynyt samannimisessä ryhmässä mutta nyt siis siirtyi vanhempien ryhmään. Ennen jumppa on tapahtunut vanhemman kanssa mutta nyt vanhemmat häädettiin heti pois salista. Ensimmäinen ajatukseni oli että mitäköhän tyttö meinaa siihen kun poistun paikalta. Mutta suureksi hämmästyksekseni hän juoksi muiden lasten seuraan taakseen katsomatta! (Yhdelle pojalle se olikin liian kova paikka, hän takertui itkien isänsä kaulaan eikä lopultakaan tainnut ryhmän mukaan suostua.) Voi kuinka ylpeä olinkaan ujosta tytöstä joka yllättäen olikin niin reipas! Tästä se toivottavasti lähtee. =o)
Itselleni jäi aikoinaan vahvasti sellainen kuva, että olen jotenkin huono, koska olin ujo ja hiljainen. Ihan tulee vanhempien suhtautumisesta. Itsestäni on ihan luontevaa, että lapsi ujostelee. Mutta sillä miten aikuiset siihen toistuvasti suhtautuvat, hyväksyvätkö lapsensa sellaisenaan vai eivät, on suuri merkitys itsetunnolle ja omakuvalle.
Oma lapseni on 2 v. ja todella ujo ja arka. Menee aivan lukkoon varsinkin muiden lasten seurassa, vaikka periaatteessa on sosiaalinen ja haluaisi leikkiä.
Minua on haukuttu huonoksi äidiksi kun en pakota lasta "reipastumaan". Tietysti yritän kertoa, ettei muita tarvitse pelätä ja rohkaisen leikkeihin, mutta en pakota. En usko, että tämän ikäistä kannattaa karaista, perusturvallisuus ensin.
Jopa neuvolapsykologi sanoi, että lasta pitää karaista ja olen ylisuojeleva äiti kun en pakota lasta jäämään "yksin" isoon ryhmään.
Ei lasta pidä "karaista" ja pakottaa sellaiseen johon ei ole vielä henkisesti valmis. Hallaa siinä vain tekee.
Itselläni myös 5-vuotias ujo poika, joka on nyt alkanut selvästi reipastumaan, ihan ilman pakottamista.
Ei lasta pidä "karaista" ja pakottaa sellaiseen johon ei ole vielä henkisesti valmis. Hallaa siinä vain tekee.
Itselläni myös 5-vuotias ujo poika, joka on nyt alkanut selvästi reipastumaan, ihan ilman pakottamista.
Olen huomannut, että karaiseminen vain pahentaa tilannetta. Jos lapsi on joskus pakotettu tilanteeseen, jota pelkää todella (isä on myös karaisemisen kannalla), niin heti mennään takapakkia. Lapsi on kehittynyt monessa asiassa valtavasti, kun olen antanut hänelle aikaa kehittyä. Kun saa rauhassa totutella, niin yhtäkkiä uusi asia sujuukin täysin kivuttomasti.
t. 13
vauvana ja taaperona kolmas lapsemme oli todella ujo ja arka, nyt reipas ja sosiaalinen eskarilainen!