Onnea ei saisi laskea toisten varaan, mutta silti moni kokee läheiset ihmiset tärkeimmiksi onnen lähteiksi

Nimenomaan. Nämä on näitä lässynlää-latteuksia.

Ketään ei voi omistaa, niin eikö kannata olla vain se itsekäs kusipää eikä teeskennellä muuta?!

Niin, ja juuri siksi ihmiset ovat onnettomia. He asettavat vaatimuksia, miten toisen pitää käyttäytyä tai toimia. Jos hän ei niin teekään, niin minä olen onneton.

Tämän minä tajusin 40+. Elämänlaatuni parani kummasti, kun pystyin ottamaan asenteen, että toinen tekee mitä tekee, eikä se liity minuun mitenkään.

Siis en puhu kuolemista tai pettämisistä, vaan arkipäivän tilanteista.

Raha tuo onnea siihen summaan asti missä rahan puute ei enää tuota huolta (tämä on laskettu).

Ihmissuhteet tuo onnea, mutta ei se toinen ihminen vaan se tyydytys minkä siitä suhteesta itselleen saa. Ei tuo onnea että se läheinen on jossain muualla, ihminen haluaa sen itsekkäästi itselleen.

Minä olen onnellinen kerätessäni marjoja metsästä. Olen onnellinen katsoessani hyvää Netflix sarjaa illalla kun lapset ovat nukkumassa. Olen onnellinen käydessäni lenkillä ja nähdessäni sorsaperheen uimassa. Olen onnellinen juodessani aamukahvia uuden kotini terassilla. Olen onnellinen että minulla on puoliso ja lapset. Olen onnellinen kun koen itseni onnistuneeksi elämässä. Pelkkä läheisten olemassaolo riittää onneen. Ei heidän tarvitse millään lailla teoillaan minua onnelliseksi tehdä.