Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Onko se ihan hirveää, että menee lapseen joskus niin hermot, kun

Vierailija
15.09.2010 |

toinen lyö ja potkii ja on tilanteessa, jossa ei voi laittaa esim. arestiin... niin, olen siis joskus puristanut kädestä kovaa ja komentanut, että 'nyt lopetat heti'. Lähinnä tuota puristamista mietin, että olenko ihan kamala ja tekeekö kukaan muu nykymaailmassa enää mitään tuollaista :(



Älkää sitten kiltit provotko, kun oikeasti ahdistaa, kun näin kävi eilen ja lapseni sanoi, että joudun vankilaan, kun tein niin - hänen mielestään siis myös olin, no, väkivaltainen.

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
15.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapsesi ei lie ihan pien, kun osaas noin hyvin sanoa sulle, ja oikeassahan oli, satutit sitä.



On se hirveää, olen kyllä kuullut pahemmastakin, mutta satuttaminen on aina pahasta, mun mielestä.



Pyydä anteeksi, puhukaa asiasta kunnolla ja selitä, että mokasti.

Vierailija
2/6 |
15.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

jokaisella joskus pinna mene. Fyysinen väkivalta on tietysti tuomittavaa käytöstä, mutta mihin vetää rajan, on toinen juttu. Itse eräänä päivänä kannoin riehuvan tytön lähinnä käsistään omaan huoneeseensa rauhoittumaan. Hetken olin hämmenyksissä että mitähän tuossa tapahtui..tuli huono olo..olinko liian kovakouraisesti vienyt tytön??Onneksi saman iltana tuli Lapsityrannit ohjelma, jossa ihan lastenkasvattaja-asiantuntijan ollessa vieressä retuutettiin vieläkin vauhdikkaammin muksuja takaisin jäähylle :D! En usko että lapsesi tästä traumatisoituu, jos muuten rajat ovat turvalliset ja saa rakkautta osakseen, kuten varmasti saakin :). Kylmä ja tunteeton äiti aiheuttaisi syvemmät haavat, usko pois. Ja sinähän selvästi vältät :).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
15.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

jokaisella joskus pinna mene. Fyysinen väkivalta on tietysti tuomittavaa käytöstä, mutta mihin vetää rajan, on toinen juttu. Itse eräänä päivänä kannoin riehuvan tytön lähinnä käsistään omaan huoneeseensa rauhoittumaan. Hetken olin hämmenyksissä että mitähän tuossa tapahtui..tuli huono olo..olinko liian kovakouraisesti vienyt tytön??Onneksi saman iltana tuli Lapsityrannit ohjelma, jossa ihan lastenkasvattaja-asiantuntijan ollessa vieressä retuutettiin vieläkin vauhdikkaammin muksuja takaisin jäähylle :D! En usko että lapsesi tästä traumatisoituu, jos muuten rajat ovat turvalliset ja saa rakkautta osakseen, kuten varmasti saakin :). Kylmä ja tunteeton äiti aiheuttaisi syvemmät haavat, usko pois. Ja sinähän selvästi vältät :).

Vierailija
4/6 |
15.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä olen itsekin joskus aika napakalla otteella lapseen tarttunut. Muutaman kerran olen myös huitaissut kun lapsi on tullut yllättäen puremaan. Ja niin on kyllä moni muukin. Näistä asioista harvoin puhutaan, mutta tutkimusten valossa äitien lapsiinsa käyttämä väkivalta on melko yleistäkin. Itse en halua kasvattaa lastani ajattelemaan, että kovakouraisuus tai väkivalta olisivat oikein, joten olen aina eritellyt tilanteen, että nyt äiti satutti, se ei ollut äidin tarkoitus ja anteeksi. Samoin selvää suuttumista on minusta hyvä pyytää anteeksi. Minusta paras lääke kovakouraisuuden välttämiseen on silkkaa empatia. Lapsi on niin pieni rinnallani. Voisi verrata siihen kuin raskaan sarjan painija vain ohimennen tönäisi tai retuuttaisi minua.

Vierailija
5/6 |
15.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

väkivaltainen ei saa olla, lakikin kieltää lapsen fyysisen satuttamisen. Mutta on tilanteita, jossa on äkkiä toimittava, ihan turvallisuuden vuoksi. Esim. kaupungilla, vilkkaassa liikenteessä, kun 4-vuotias lähtee nauraen tai vihaisena juoksemaan karkuun ja itse ei ihan pikana pääse perään kun on vauva ja vaunut mukana...Että joo, on tuossa tilanteessa tullut hätäännyksissä ja raivona vähän puristeltua käsivarresta ja retuutettua, enkä lähtisi lapselle sanomaan, että äiti mokasi, vaan kyllä syyllistäisin lasta ihan kybällä...

Vierailija
6/6 |
15.09.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

huomaa päivän selvästi, milloin kyse on äkkipikaisesta reaktiosta ja ihan väkivallasta. Tuo nyt ei varmasti traumatisoinut lastani mitenkään, kunhan mietin itse, että miten nuokin saisi karsittua pois.



Etenkin, kun joskus pienempänä lapseni iski yhtäkkiä nyrkillä silmään- se on jotenkin reaktiokin, että siinä läpsäyttää. Kerran tosiaan kävi näin - siis ei mikään kova läpsäys, mutta kuitenkin. Jotenkin säpsähdin itse sitä yllättävää käännettä niin kovasti.



Olen myös miettinyt joskus, että ehkä oma reaktiokykyni voi olla sopivakin lapsen reaktioon, jos olisin rauhallinen kuin hindulehmä, ehkä se olisi outo vastine lapsen temperamenttiin. Näin taisin jostain lukea, että vanhemmilla on usein samanlainen temperamentti.



Todellinen väkivaltaisuus on mielestäni no, tietysti sitä, että lasta oikeasti sattuu ja myös sitä, että tehdään harkitusti jotain joka satuttaa lasta.



Mutta jotenkin pitäisi pystyä joka tilanteessa hillitsemään, ettei raivonpuuskassa tee mitään harkitsematonta. Mistähän sellaiset hermot löytäisi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi seitsemän kahdeksan