Lue keskustelun säännöt.
En pääse yli läheisen kuolemasta
13.06.2023 |
Kauanko teillä om mennyt että olette selvinneet läheisen kuolemasta? Siis siten, ettette ajattele asiaa joka päivä? Itsellä kulunut kolme vuotta ja katkerana mietin vieläkin asiaa päivittäin, en kylläkään koko aikaa. Tunnen vain vihaa ja katkeruutta enkä pysty muistelemaan hyviä hetkiä ihmisen kanssa jonka menetin.
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnet katkeruutta ja vihaa - et surua. Katkeruus vie kaiken voiman. Varo sitä.
Ehkä viiden vuoden jälkeen ei ollut enää viimeinen asia mielessä kun menin nukkumaan ja ensimmäinen asia kun heräsin. Nyt on mennyt kymmenen vuotta ja se tapahtunut on vain osa minua. Ei ole mikään pakko "päästä yli", pitää vaan oppia sen surun ja vihannja ikävän kanssa elämään.
Ehkä sinun olisi hyvä jotenkin purkaa tuo viha ja katkeruus, että pääsisit surutyössä eteenpäin. Miksi niin paljon katkeruutta ja vihaa? Kuolemahan sinällään on ihan luonnollinen tapahtuma ihan missä iässä vaan. Mikä estää muistamasta hyvällä? Toivottavasti saat apua tilanteeseesi.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinun olisi hyvä jotenkin purkaa tuo viha ja katkeruus, että pääsisit surutyössä eteenpäin. Miksi niin paljon katkeruutta ja vihaa? Kuolemahan sinällään on ihan luonnollinen tapahtuma ihan missä iässä vaan. Mikä estää muistamasta hyvällä? Toivottavasti saat apua tilanteeseesi.
En olen ap, mutta sillä on suurtakin väliä miten ihminen on kuollut. En koe että esim. henkirikoksen uhrina kuoleminen on luonnollista. Tai jos tahtomattaan on altistettu tarttuvalle taudille, johon sitten kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viha ja katkeruus kuulostaa siltä että läheinen lähti oman käden kautta. Olenko oikeassa?
Jos kuolema on ns. luonnollinen johtuen vakavasta sairaudesta tai iästä on kuolema hyväksyttävämpi ja helpommin käsiteltävä asia.
Ehdotan että hakeudut johonkin sururyhmään tai haet ammattiapua käsitelläksesi asiaa.
Oman läheiseni on ollut vaikeaa käsitellä isänsä kuolemaa johtuen siitä että he jäivät riitoihin. Eivät olleet yli puoleen vuoteen missään yhteydessä toisiinsa. Koskaan eivät voi sopia asioitaan ja se on ahdistanut ja vaikeuttanut kuoleman käsittelyä.
Siispä kaikille vinkiksi pitäkää hyvät välit läheisiin, jos tulee erimielisyyksiä selvittäkää ne ennen kuin se on myöhäistä.
Millä tavalla päästä yli?
Siskoni kuoli 9 vuotta sitten enkä ole koskaan ajatellut, että siitä pitäisi päästä yli.
Asian kanssa on vaan oppinut elämään, ja se tapahtunut on osa tätä elämää. Varmaan mietin asiaa joka päivä jollain tavalla. Toki voi olla päiviä, jolloin en edes mieti tai mietin vähän. Kuoleman vuosipäivän lähestyminen saa miettimään asiaa aina enemmän ja tavallaan elämään niitä päiviä uudelleen ajatuksissa. Erityisen vaikeaa on niinä vuosina, kun kuoleman vuosipäivä sattuu samoille viikonpäiville kuin silloin oli.
Kuitenkin, elämä jatkuu aina, tavalla tai toisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia kovasti sinne päin. Suru ei ikinä unohdu mutta lievittyy ajan myötä
En osaa muuta neuvoa antaa, en ole menettänyt ketään läheistä
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla päästä yli?
Siskoni kuoli 9 vuotta sitten enkä ole koskaan ajatellut, että siitä pitäisi päästä yli.
Asian kanssa on vaan oppinut elämään, ja se tapahtunut on osa tätä elämää. Varmaan mietin asiaa joka päivä jollain tavalla. Toki voi olla päiviä, jolloin en edes mieti tai mietin vähän. Kuoleman vuosipäivän lähestyminen saa miettimään asiaa aina enemmän ja tavallaan elämään niitä päiviä uudelleen ajatuksissa. Erityisen vaikeaa on niinä vuosina, kun kuoleman vuosipäivä sattuu samoille viikonpäiville kuin silloin oli.
Kuitenkin, elämä jatkuu aina, tavalla tai toisella.
Ai niin ja se, mikä auttoi.
Elämä auttoi. Siis kaikki muut tärkeät asiat elämässä. Tuntuu, että läheiset näki sen jälkeen entistä tärkeämpinä ja varsinkin aluksi tuntui jopa pelottavalta, jos joku muu läheinen ei hetkeen vastannut puhelimeen ja itse alkoi rakentaa heti kauhuskenaarioita.
Sisaruksen kuolema tavallaan konkretisoi sen, että nuorenakin voi kuolla. Aloin ajatella asioita siitä näkökulmasta, mitä itse haluan tehdä tämän elämäni aikana ja mitä saada aikaan.
Minua auttoi läheisten kanssa puhuminen. He olivat kokeneet asian enemmän tai vähemmän samasta näkökulmasta ja monilla oli samankaltaisia ajatuksia, mitä itselläni. Jotkut hyötyy myös muusta vertaistuesta. Ainakin Mieli taitaa järjestää jotain, toki varmaan paikkakuntakohtaista. Kannattaa selvittää oman paikkakunnan vertaistukiryhmät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katkeruutta hä? Se on ihan eri asia kuin suru
Mikset rupea tutkijaksi ja herätä häntä henkiin? Maailmassa on kaikki mahdollista.
Pitää vaan keksiä miten.