Rankaisetteko lasta jotenkin, jos hän satuttaa muita?
Kommentit (11)
Sosiaalitoimi kirjaa jäähyt ja muut rangaistukset kasvatusvirheiksi.
Asiasta pitää keskustella vakavasti lapsen kanssa. Ikätasoisesti. On opetettava, että muita ei vain saa satuttaa. Ja seuraukset muille heidän satuttamisesta.
Varsinainen rangaistus harvemmin toimii. Tavoite on muuttaa lapsen käytös. Siihen pyritään.
annan selkään kuin ennen vanhaan ja sitten asia unohdetaan mutta muistaa että noin ei tehdä ilman sanktioita.
Mä opin käyttäytymään oikein, kun mulle oltiin aina hyvin vihaisia, kun tein jotain väärin.
Myös se on luonteestakin kiinni miten kukakin oppii käyttäytymään, jos edes milloinkaan oppii hyville tavoille.
Palkitsen. Näin lapsi oppii pärjäämään elämässä.
Kun kasvatus on oikeanlaista, niin lapsi palkitsee vanhempansa käyttäytymällä hyvin. Tämä palkitsee myös lasta. Rakentaa tervettä itsetuntoa kun osaa tehdä oikein.
Kyllä me käydään ne tunteet läpi ja sanoitetaan, että sulla oli varmaan paha mieli ja kiukku, kun löit ja nyt on Ainulla nenä poskella ja häpeää, kun vaatteet on ihan veressä ja surua, kun rikoit sen puhelimen. Meillä on kaikilla erilaisia tunteita ja on jokainen ihan OK, pitää vain tietää niiden nimet. Näytäs tänne sitä puhelinta, saadaanko me se myytyä.
Vierailija kirjoitti:
Väkivalta luo väkivaltaa
Niinpä. Ruumiillinen kuritus on yleistynyt merkittävästi 2000-luvun aikana, mikä on keskeisimpiä syitä koulu- ja nuorisoväkivallan lisääntymisen taustalla. Lapsi joka saa kotona remmiä kantaa usein puukkoa kadulla, koska on oppinut, että väkivalta on ratkaisu.
En tietenkään rankaise. Kurin käyttöä kasvatuksessa ei ole suositeltu enää vuosiin.
Jos lapsi satuttaa toisia niin tärkeää on vahvistaa lapsen tunnetaitoja ja luoda positiivinen luottamussuhde lapseen.