Lähihoitajat. Pidättekö yövuorosta?
Onneksi pelkkää yötäkin voi pääosin tehdä.
Olen miettinyt, että en jaksa jatkuvasti olla myös työkavereiden kanssa juttelemassa ja itsellä menee pää ihan pyörälle kun joka tuutista tulee ihmisiä ja ärsyketulvaa. Työssä olen hyvä ja pidän itse hoitotyöstä mutta en vain jaksa sitten jatkuvasti niitä ylimääräisiäkin asioita ja kahvipöydässä juoruilua.
Myöskin omaisilta säästyy vaikka ei heissä ole yleensä mitään vikaa mutta kyllä se joskus verottaa itse työstä valitettavasti olla koko ajan selvittämässä vaikka ja mitä.
Pidän mielummin siitä, että saan hoitaa itsenäisesti töitä, tehdä ne hyvin ja rauhassa keskittyneesti, antaa aikaa itse asiakkaille ja pitää heistä mahdollisimman hyvää huolta.
Lisäksi palkka lisineen on hyvä ja yövuoroa lapsettomana nuorena ihmisenä kyllä jaksan tehdä ja uskon jopa pitäväni siitä.
Oikeastaan muuta vaihtoehtoa en keksi kuin alalta vaihto tai yötyö. Ehkä jokin muu vähän itsenäisempi työ voisi olla mukavaa hoito-alalla mutta en tiedä mikä se olisi.
Mitä hoitajat täällä tuumivat tästä ja oletteko pitäneet yötyöstä?
Ed keskustelu poistettiin joten uusi yritys.
Kommentit (19)
Yöt ovat hyvä valinta, säilyy unirytmi ja saa tehdä yksin.
Nojoo, en ole lähihoitaja, mutta kokemusta on yövuoroista.
Teen yövuoroa kaupassa, joka on auki 24h vuorokaudessa. Jos päivärytmi menee tasaisesti useamman vuoron samaa vuoroa, se on helpompaa kestää kuin yksi vuoro yhtä ja toinen toista vuoroa. Työnantaja kyllä usein on joustanut paljon yövuoroja tekeville, kun ajoissa ilmoittaa, että on jokin meno.
Yövuorossa ei meillä ainakaan ole juurikaan tekemistä, joten on hyvin aikaa omille jutuille. Mm neuloa, lukea jne. Päivätöissä sille ei jää aikaa. Siksi suosittelen.
Tykkään ja en tykkää yötöistä.
Ensinnäkin teen vain yhtä yötä terveydellisistä syistä ja ensimmäiset yöt ovat niitä pahimpia. Et saa ennen vuoroa nukuttua ja väsyneenä mielikuvitus käy kierroksilla. Puuhaa meillä onneksi riittää, joten sillä saa edes vähän ajatuksia muualle.
Koen toisinaan yksin työskentelyn yöllä turvattomaksi väkivallan uhan takia. Vaikka koulutuksen yms tähän on käyty, niin aina voi tulla jokin yllättävä tilanne. Miten soitat apua jos makaat vintti pimeänä?
Vielä tuohon yhden yön tekoon, että keljuttaa sen yhden yön takia saada unirytmi sekaisin. Menee hetki palautuessa.
Hyviä puolia sentään tuo, että omaisia ei tarvitse kestää. Anteeksi vain.
Eräs puolituttuni ei ilmeisesti pidä kun aina yhden yön jälkeen hakee sairaslomaa...🤔 Todella kummalliselta vaikuttaa.
Olen lähihoitaja ja tein aikanaan pari vuotta yövuoroa mielenterveys- ja päihdepuolen paikassa. Olin siellä yöt yksin. Työ vaatii kovia hermoja, koska usein varsinkin alkuyöt (klo 22-02) oli levottomia, osa asukkaista palaili kännissä tai aineissa takaisin reissuiltaan ja oli levottomia. Osalla ei ollut myös mennyt kaikki lääkkeet perille, niinpä he sitten olivat harhaisia ja osa uhkaavia. Yksin saa olla vastuussa ja toimia "tilanteen edellyttämällä tavalla", mitä ei sen tarkemmin koskaan eritelty. Samalla tuli huolehtia, ettei koko rakennus esim syty tuleen ja että ulkopuolelta ei tunge ketään rakennukseen. Muutamia kertoja sieltä löytyi ulkopuolisia joita piti poistaa.
Palkka on lisineen hyvä, mutta työ on kovaa kropalle ja osin päällekin. Vastuu yksintyöskentelyssä on iso. Osa viihtyy, osa ei. Itse lopetin siinä vaiheessa kun jouduin useisiin vaara- ja uhkatilanteisiin lyhyen ajan sisällä, eikä näitä ongelmanaiheuttajia saatu hoidon piiriin tai pois. Työnantaja ei ottanut asiaa vakavasti, joten vedin johtopäätökseni. Seuraajani ei ollut jaksanut paikassa kuin muutaman kuukauden. Mutta sitten tiedän vakiyökköjä, jotka on tehneet noita hommia koko uransa.
Vierailija kirjoitti:
Kotihoidossa tehdään yleensä ilman paria työt.
Minustakin perustelut kuulostivat juuri siltä, miksi itse viihdyn kotihoidossa. Saa keskittyä yhteen asiakkaaseen kerrallaan ja taukoja ei ole pakko viettää työkavereiden kanssa.
Takana neljä yötä. Jaksaisin vaikka kuinka monta, mutta en halua liikaa. Koko ajan saa olla tarkkana äänien kanssa, että kuka käy vessassa ja mistä tulee askeleet ja huoneeseen mennessä saa aina arvuutella, että onkohan rouva elossa tai herra lattialla. Päivällä kuolemantapaukset, kaatumiset ym. menevät muiden hommien ohella, mutta yöllä sellaiset stressaa, kun sitten jää aikaa pohtia niitä.

Laita aivot narikkaan, äläkä mieti liikoja.
Yöt on helppoja, kun potilaat ja vanhukset lääkitään illalla niin että nukkuvat koko yön läpi häiritsemättä ja vaivaamatta henkilökuntaa.
Olen yöhoitaja ammatiltani.
Teen 5-yötä, jonka jälkeen olen 5 päivää vapaalla.
Olen töissä kotihoidossa ja saan tehdä yöt yksin töitä. :)
Tämä edellyttää saman vuorokausirytmin ylläpitoa vapaapäivinä, koska muuten tätä ei jaksaisi.
Pidän kyllä yövuorojen tuomasta vaihtelusta. Usein yöt ovat myös rauhallisempia ja fyysisesti kevyempiä. Teen kahdesta kolmeen yötä kerralla per lista, tällä hetkellä meillä on sellaisiakin jotka ei öitä tee.
Vierailija kirjoitti:
Yöt on helppoja, kun potilaat ja vanhukset lääkitään illalla niin että nukkuvat koko yön läpi häiritsemättä ja vaivaamatta henkilökuntaa.
Syvä huokaus.
Itse asiassa vanhuksilla ja kaikilla muillakin "potilailla" on oikeus olla mahdollisimman kevyellä lääkityksellä. Liian vahva lääkintä aiheuttaa tokkuraisuutta ja vaaratilanteita.
Osa iäkkäistä on levottomia ja liikkeellä öisin. Samat ihmiset voivat olla levottomia liikkujia myös päivisin. Levon puute aiheuttaa pitkällä tähtäimellä kipuja, tapaturmia ja pitkällä tähtäimellä fyysisen toimintakyvyn heikkenemistä. Joskus tarvittava lepo täytyy turvata lääkityksellä.
Vierailija kirjoitti:
Yövuorossa ei meillä ainakaan ole juurikaan tekemistä, joten on hyvin aikaa omille jutuille. Mm neuloa, lukea jne. Päivätöissä sille ei jää aikaa. Siksi suosittelen.
Jännä. Mun kaveri oli töissä paikassa, jossa yövuorolaisen piti _silittää_ lakanoita koko se aika, joka varsinaisesta hoitotyöstä jäi yli.

Minä olin paikassa, jossa piti mm pestä pyykkiä, siivota, kokata ja leipoa yöllä.
Perheellisenä tykkään yövuorojen tuomasta vaihtelusta verrattuna aamu -ja iltavuoroihin sekä rauhallisuudesta, mitä on vähemmän muissa vuoroissa.
Myönteistä lisäksi, ettei tarvitse koko yötä valvoa yksin, vaan on kollega lähistöllä myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yövuorossa ei meillä ainakaan ole juurikaan tekemistä, joten on hyvin aikaa omille jutuille. Mm neuloa, lukea jne. Päivätöissä sille ei jää aikaa. Siksi suosittelen.
Jännä. Mun kaveri oli töissä paikassa, jossa yövuorolaisen piti _silittää_ lakanoita koko se aika, joka varsinaisesta hoitotyöstä jäi yli.
Minä olin paikassa, jossa piti mm pestä pyykkiä, siivota, kokata ja leipoa yöllä.
Sama. Meillä yöhön kuului pyykkääminen, aamupalan valmistelu (tämä vielä ok) ja henkilökunnan WC-tilojen siivoaminen.
Kotihoidossa tehdään yleensä ilman paria työt.