Hei te muut sairaanhoitajat
Miten ymmärrätte palkankorotukset vs palkkaharmonisoinnin? Itse tulkitsen tuon siten, että koska minulla jo valmiiksi on hyvä palkka sairaanhoitajaksi (silti siis huono, mutta parempi kuin useimmilla sairaanhoitajilla), en tule saamaan juuri ollenkaan palkankorotuksia kolmeen vuoteen. Onko todella näin? En tee vuorotyötä, vaan pelkkää päivää vaativassa erikoissairaanhoidossa. Mitään lisiä ei siis edes ole palkkaa nostamassa. Ilmeisesti nyt sitten onkin niin, että ne sairaanhoitajat joilla on ollut pienempi palkka saavat sen verran korotusta, että heidän palkkansa nousee samaan kuin minulla, ja muilla sairaanhoitajilla joiden palkka on jo valmiiksi ollut suurempi? Jos asia on todella näin, niin tulen ihan periaatteessta irtisanoutumaan. Minun työni vaatii laajaa erikoisosaamista, ja olen nähnyt paljon vaivaa lisäkoulutusten hankkimisessa. Työkokemustakin on samalta erikoisalalta lähes 20v. Olen saanut henkilökohtaisia lisiä, joiden ansiosta palkkani on nyt tosiaan muutaman satasen keskiveroa enemmän. Mutta jos siis nyt en saakaan palkankorotuksia kuten muut, niin koen tämän oman osaamiseni ja työni arvon vähättelynä, enkä todellakaan tule tähän suostumaan. Jos vähemmän osaamista vaativissa tehtävissä työn rahallisen arvon katsotaan lisääntyvän, niin samalla tavalla pitäisi myös vaativampien tehtävien arvo lisääntyä.