Pitkäksivenähtäneiden pottatreenien kanssa painiskeleville

Jos vaikka lohduttaisi jotakuta epätoivon hetkinä :)



Meillä esikoinen oppi kuivaksi alle 2-vuotiaana ennekun ehdin edes kunnolla ajatella koko siisteyskasvatusta. Potalla oltiin käyty joskus ja jouluna vajaa vuoden vanhasta, mutta olin laiska potattaja, eikä mitään säännöllistä harjoittelua ollut. Mutta oppi silti.



Poikaa käytettiin siskon perässä potalla kans noin 8kk ikäisestä saakka samaan tapaan kuin esikoistakin. Tosin poika ei 2-vuotiaaksi mennessä tehnyt pottaan IKINÄ mitään. Ei ees vahingossa.



Reilun 2-vuoden iässä jätkä teki sit pottalakon. Ei saanut muuten istumaan kilon palasinakaan. Unohdettiin sit koko potta hetkeksi, mutta muutaman kuukauden päästä tilanne oli vähintään yhtä paha. Kokeiltiin eri mallisia pottia, pyttyä pienentäjällä ja ilman, maaniteltiin, houkuteltiin... Ei mitään vaikutusta. Poika huusi kuin hinaaja jo vessan ovella ja paha se on selkä kaarella huutavaa tenavaa väkisinkään mihinkään istuttaa... Tilanne oli ihan sama päiväkodissa. Ei saaneet menemään vessaan, ei yhtään millään.



Vajaat 3-vuotiaana tilanne helpotti hieman ja ihan JOSKUS poika suostui jopa pytylle istahtamaan. Yleensä pissa tuli heti, joten tiesi kyllä mitä siinä on tarkoitus tehdä... Ilman vaippaa ei suostunut olemaan, huuto, raivoaminen, riehuminen meni ihan överiksi, jos yritettiin edes. Poika karjui pää punaisena, että TARVII vaipan!



3-vuotis neuvolassa olin jo ihan hädissäni. Mitä hemmettiä mä tuolle pojalle oikein teen? Onko siinä joku vika??? Käskivät unohtamaan koko jutun taas pariksi kuukaudeksi.



Samoihin aikoihin pikkusisko syntyi, joten poika jäi kotihoitoon ja koitettiin sit olla ajattelematta koko asiaa, vaikka oli kesä ja kaikkee. Mun vakaa uskoni siihen, että lapsilla on sisäsyntyinen tarve oppia kuivaksi horjui - pahasti.



Sitten lähdettiin lahjontalinjalle. Tarrataulu toimi ehkä viikon. Sen jälkeen pojalla ei kiinnostus enää piisannut ja vähät välitti vaikka tarrat jäi saamatta. Eikä suostunut hyvällä luopumaan vaipoistaan. Mut suostui sentään vessaan. Vähän aikaa siis. Sit teki taas lakon. EI hyvällä eikä pahalla, edes lähelle pyttyä tahi pottaa.



Otettiin sit järeemmän lahjonnan konstit käyttöön. Ostin pojalle semmoisen koottavan muovisen sarjan, josta sai ottaa aina yhden palan onnistuneen vessareissun jälkeen ja osista sai kasattua lopulta helikopterin ja kuorma-auton. Pottakammo saatiin selätettyä, mutta kun osat loppuivat ja kulkuneuvot valmistuivat palasimme jälleen pisteeseen nolla. Uutta sarjaa en ostanut. Olis ruvennut käymään kukkarolle...



Järeempää konstia kehiin: "vaipat loppu" eli piilotin vaipat. Pitkin hampain suostui pukemaan pikkukalsarit jalkaansa ja yritin sit roikkua perässä kyselemässä tasaisin väliajoin, josko olis pissahätä/ vein pissalle välillä jne. Sekä kakat, että pissat tuli uskollisesti housuun ja laminaatit huusi hoosiannaa. Ei mitään havaintoakaan siitä, että poika olis tunnistanut pissahätäänsä tai muutakaan hätää. Naamasta tosin näki, jos alkoi kakkaa vääntämään, jolloin tiedettiin viedä vessaan. Takaisin tullessa poika saattoi iloisesti kuuluttaa, että "Iskä oli oikeassa! Kakka tuli!" Kysyttäessä ei ollut pissahätä ikinä, vaikka saattoi esim. 15 sekuntia myöhemmin istua ruokapöydässä syömässä ja pissa vaan tuli. Ilmeenkään värähtämättä ennenkun oli kintuilla. Ja poika itki lohduttomana "Kato nyt äiti, mä TIESIN, että tarviin vaipan!" :( Annoin pojalle vaipat takaisin vajaan viikon jälkeen. Epätoivo alkoi nostaa päätään ja pojalla oli ikää noin 3,5v.



Päätettiin sitten aloittaa alusta ja tavoitteeksi nyt ainakin ne kakat pyttyyn. Ostettiin pojalle ihan eka oma pleikkapeli (oltiin ostettu pleikkari jouluna), poja suuresti fanittama Salama McQueen, joka ripustettiin jesarilla vessan oveen. Aina kun kakka osui sinne pyttyyn, peli hilautui 5 senttiä alaspäin ja jos kakka meni vaippaan, se nousi pari senttiä ylöspäin. Pelin poika sai, kun se ylitti "maaliviivan" (tai alitti...) Alku oli kankea ja ekat viikot isosisko yritti puhua ja maanitella ja houkutella, että saisi pikkuveljen vessaan. Isosisko oli se, jolla ei meinannut hermo kestää ollenkaan - olis halunnut itsekin pelaamaan sitä peliä :Dparin kuukauden sitkeän sinnitelyn jälkeen lopputulos kuitenkin suht tyydyttävä: poika oppi tunnistamaan kakkahädän (vaikkakin aivan viime hetkellä, kun meinas olla jo housussa) ja sai pelinsä, lopultakin.



Isosisko näytti esimerkkiä, äiti ja isi näytti esimerkkiä, houkuteltiin poika näyttämään mallia pikkusiskolle... Ei mitään tehoa. Kerrottiin, että isot pojat ei oikeastaan käytä vaippoja, jolloin poika ilmoitti olevansa vielä pieni poika...



Pissat tulivat housuun (poika otti tämän henkilökohtaisena takaiskuna) tai vaippaan yhtä vakaasti kuin aina ennenkin. Ei auttaneet kestovaipat ei olevinaan "märän" tuntuiset harkkavaipat... Tässä vaiheessa poika alkoi olla kutakuinkin yökuiva kuitenkin!!



Otettiin sit käyttöön vessakello, eli munakello, joka laitettiin hälyttämään aluksi 2 tunnin välein ja sitten 3 tunnin välein. Poika pysyi kuin pysyikin kuivana! Kotona saattoi olla jopa pikkuhousuilla. Mutta kolmen-neljän viikon jälkeen alkoi jatkuva kello kaulassa elo käydä voimille. Eikä me nyt ihan kaupunkireissulle sentään munakelloa mukaan kuskattu. Poika ei osoittanut edelleenkään merkkiäkään, että olis ITSE tajunnut mennä vessaan. Ja mä luovutin. Ei helkutti mulla ei pää kestänyt sitä vahtaamista ja valvomista.



Mä anelin neuvoa vauvapalstoilta ja neuvolasta ja kokeiltiin matkanvarrella ihan takuuvarmasti jokaikinen poppaskonsti, jota tarjottiin. Lupasin ostaa isojen poikien legojakin sitten kun päästään vaipoista eroon.



4-vuotissynttärit lähestyivät uhkaavasti ja mä suunnittelin jo ottavani yhteyttä seuraavaksi perheneuvolaan ja lääkäriin ja psykologiin. Ihan mitä tahansa. Ei tämä voi olla enää normaalia.



2 viikkoa ennen synttäreitä, poika sitten kerran saunassa istuessaan kääntyi mun puoleeni ja ilmoitti hitaasti mietiskellen: "Kuule äiti... Mulla taitaa nyt olla pissahätä!" Niin mentiin vessaan ja pissalle. Seuraavana päivänä poika halusi, että mä mittaan hänet. Mittatikkuun tuli tasan metri ja poika totesi: "Mä olen kasvanut! Olen jo iso poika!" Kysyin pojalta, että joko hän on tarpeeksi iso antamaan loputkin vaipat pois, kun edellisenä päivänäkin niin hienosti huomasi ihan itse, että on pissahätä. Poika mietti hetken ja katseli mittatauluaan. Lopulta hän totesi, että kyllä, hänestä on tullut iso poika. Seuraavana päivänä mentiin lelukauppaan ja ostettiin just tasan tarkkaan se paketti isojen poikien legoja, jonka poika halusi (vaikka maksoi mansikoita), kotona pakattiin loput vaipat lelukaupan kassiin ja vietiin varastoon odottamaan, että pikkusisko kasvaa vähän isommaksi ja perii sitten ne vaipat.



Tänään poika on ollut tasan kaksi kuukautta ilman vaippoja yöt ja päivät ja käy vessassa ihan itse, kun pissahätä yllättää. Vahinkoja on tullut päiväsaikaa ehkä kolme tai neljä kertaa (yleensä joku liian hyvä leikki kesken, eikä malttas mennä) ja öisin vahinkoja tulee ehkä kerran viikkoon.



Olo on helpottunut ja samalla turhautunut. Melkein kaksi vuotta stressasin, opetin ja huolehdin. Nyt tuntuu, että kaikki oli ihan turhaa. Poika oppi tasan silloin, kun oli itse siihen valmis, eikä mulla ollut mitään sanomista siihen asiaan. Mutta oppi kuin oppikin! Tie oli pitkä ja kivinen, mutta se loppui kuitenkin joskus :)