Kuvittelen aina, että saan kiitettäviä pelkästään tuurista? Onko se sitä vai olenko oikeasti niiden arvoinen?
En ymmärrä miksi saan mutta toisaalta en tyydy vähempäänkään.
Haluan olla hyvä ja minulla on vahva moraali ja teen kyllä töitä ahkerasti. Minut nähdään hyvänä tekijänä ja olen siitä kiitollinen.
Silti koen olevani sysipasla monissakin asioissa. Haluan toimia oikein mutta en oikeasti ole mikään mallioppilas enkä muista kirjaoppia paljoakaan ulkoa. Toimin lähinnä maalaisjärjellä ja kunnioittavasti kanssaihmisiä kohtaan.
Olen saanut sitten tämän vuoksi ja enpaattisen luonteeni eduksi hyvät arvosanat.
Tämä saa miettimään jos yrittäisin vielä pidemmälle. Jos en kuitenkaan ole oikeasti numeroiden arvoinen vaan on vain sattunut hyvät ohjaajat tielleni.
Minulla on ollut useita ohjaajia ja jokainen sen kiitettävän antanut.
Miksi edelleen epäröin? Jos olenkin vain hyvin osannut piilotella epäammattimaista puoltani.
Tämä on vähän outoa. En osaa suhtautua lainkaan itseeni ja tekemiseeni, toisaalta tiedän, etten ole huonokaan.
Mistä tämä kertoo?
Kommentit (2)
Pelkkiä parhaita arvosanoja takova ei ole mitenkään parempi ihminen, hänellä ei ole mikään parempi moraali ja sekopäinen "ahkeruus" ei ole hyve.
Tulet palamaan loppuun perfektionistisella sekoilullasi. Onnea valitsemallasi tiellä.
Olisit nyt vain ylpeä itsestäsi. Monille sopii, että pääsevät edes läpi opinnoista.