Mielisairaiden lähipiirissä elävät, miten jaksatte mahdotonta ja huonosti voivaa ihmistä?

Kun itse en enää jaksa vuosikymmenien tukemisen ja ymmärtämisen jälkeen. Tyypillä on monta sairautta ja koko ajan on huono olo ja voimavarat vähissä. Ja työssäkäyvänä veronmaksajana alkaa otta pattiin kun työkyvyttömyyseläkeläinen ei ehdi tehdä mitään kun on niin paljon kaikkea. On teatteriretkeä, on museokäyntiä, on oman uskonnollisen yhteisön tapahtumia jne. Kun kerran lääkäri sanoo että pitää tehdä asioita jotka tuottaa hyvää mieltä Mutta tarkoittaako se oikeasti sitä ettei tarvitse ensisijaisesti syödä säännöllisesti, nukkua riittävästi ja säännöllisesti, liikkua joka päivä ja pitää oma koti kunnossa (perussiisteys, pyykkihuolto jne) Kun asunto on täysi keräilypakon/hamstrausongelman täyttämä kammotus, syömishäiriötä ei edes yritä taltuttaa ja haalii niitä vapaaehtoishommia niin, ettei pysty mihinkään. Ja sitten valittaa kuinka sisäilmasta on sairastunut 15 vuotta sitten, lääkärit ei hoida häntä tarpeeksi/ymmärrä hänen kaikkia sairauksiaan ja terapiaan ei halua - eikä voikaan kun ei ole rahaa- Ja toisaalta sitten näkee hirveästi vaivaa ja tehtailee valituksia ja hakemuksia milloin mistäkin, lukee asetuksia ja säännöksiä jne. Arkijärki ja suhteellisuuden taju on ihan hukassa. Kanssakäyminen on jo nyt ihan minimissään mutta ihan poikki ei kuitenkaan. Kun ei pysty vaan ottamaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos