Te joiden lapsella on diabetes miten se muutti teidän elämäämme?

Loppujen lopuksi hyvin vähän. Tyttö oli 12v sairastuessaan.

Olimme olleet reissussa ja jostain syystä hän ei viimeisinä päivinä kestänyt lämpöä yhtään, alkoi heti oksentamaan kun joutui suoraan auringon paisteeseen. Ei epänormaalia juomista eikä pissalla käyntiä.

Kotona sitten otimme sokeriarvot (isällä 2typ) ja mittari ei edes antanut lukemaa, pelkän High tekstin. Lähdimme samantien päivystykseen ja siellä mitattiin 31. Hän jäi viikoksi sisälle sairaalaan missä opetettiin pistäminen, ruokailuasioita ja mittaamista. Ensimmäisen kotiloman sai 5 pv jälkeen ja meni suoraan kouluun, kertoi kavereille mitä oli tapahtunut ja näin oli sekin kynnys ylitetty. Siitä lähtien kavereilla oli aina mehua ja joku keksipaketti mukana. 

Ruokailu ei meillä tuottanut ongelmaa koska olemme aina tehneet hyvää ja terveellistä ruokaa, makeisia syötiin vain karkkipäivänä eikä pullat tms edes maistuneet. Silti ensimmäiset pari vuotta oli painajaista, välillä oli hypojen takia ambulanssi pihalla ja koomaraivossaan puri minua sormeen luuhun saakka. 

Vasta kun vähensimme itse hiilareiden määrää suositellusta 200-250 grammasta n 150:en homma normalisoitui. Hän on hoitanut sairautensa täysin itsenäisesti alusta saakka (toki seurasimme vierestä arvoja ja pistämistä) ja saanut sen loistavasti tasapainoon. Välillä oli pumppu mutta palannut taas kyniin koska mekkojen kanssa ne on helpommat. Mitään ei nykyään kielletä syömästä mutta kohtuudella kaikkea. Pullaa, makeisia, hedelmiä tms saa kyllä syödä. 

Tytöt yleensä hoitavat sairauden tunnollisemmin kuin pojat ja saman olemme huomanneet myös tuttujen kautta. Tämä on erityisen vaarallista koska yleensä pojille tulee pussikalja ja juhlimisvaihe voimakkaammin kuin tytöille ja tämä on erityisen vaarallista. 

Nyt ikää jo 20v. Treenaa muutaman kerran viikossa, käy lenkillä, käy töissä opiskelun ohessa, juhlii kavereiden kanssa hillitysti ja elää ihan normaalia elämää