Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmisten on vaikeaa tunnustaa, että heidän elämä on ollut helppoa?
17.06.2022 |
Usein kuulee sanottavan, että oma lapsuus on ollut hyvä ja onnellinen. Ja miksipä sitä ei sanoisi ääneen, koska hyvä lapsuus tekee meistä tasapainoisia ja henkisesti vahvoja. Mutta melkein ikinä ei kuule kenenkään sanovan, että koko elämä on ollut helppoa. Olisi todella yllättävää kuulla jonkun sanovan: "olen kasvanut varakkaassa perheessä ja olen saanut aina kaiken tarvitsemani vanhemmiltani, on kallis auto, iso talo, eikä ole tarvinnut koskaan tehdä mitään hanttihommia - elämä on ollut helppoa".
Miksi meidän pitää aina näyttää muille, että olemme joutuneet kokemaan paljon vaikeuksia? Tuleeko siitä paljonkin rispektiä, jos elämä on ollut vaikeaa? Sitten on sekin erikoinen piirre tässä, että joillakin vaikeuksilla ei voi kehuskella, vaikka ne tekisivät arjesta huomattavan vaikeaa. Kukaan ei esim ylpeile, että kärsii kroonisesta ripulista, eikä voi sen vuoksi syödä muualla kuin kotonaan. Kun taas vaikkapa krooninen päänsäsky voi olla vaiva, jota mielellään korostetaan, vaikka sen kanssa voisi pärjätä hieman helpommin.
Nykyään tosin monista mielenterveysongelmista on tehty semmoisia, että niillä voi jopa kehuskella, vaikka ennen olisivat olleet häpeällisiä. Tuo on tieysti jossain määrin positiista kehitystä, mutta epäilen silti näitten valittajien motiiveja. Monet tuntuvat vain haluavan lisää hyväksyttäviä valittamisenaiheita.
Kommentit (16)
Ei kukaan toisten traumoista tiedä. Aarnio-Wihuritkin joutuivat hautaamaan 2 -vuotiaansa, vaikka miljonäärejä ovat. Sen rinnalla köyhyys on pikkujuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eino Leino:
Se murhe mi eilen mun murtaa oli
suli hymyks' kun tänään suurempi tuli
On olemassa mystinen voima joka vaikeuttaa elämää jos haasteita on liian vähän luonnostaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan toisten traumoista tiedä. Aarnio-Wihuritkin joutuivat hautaamaan 2 -vuotiaansa, vaikka miljonäärejä ovat. Sen rinnalla köyhyys on pikkujuttu.
Niin. Sitten on köyhiä, jotka joutuvat hautaamaan oman lapsensa.
Kaikkein pahimpia ovat nämä omaan napaan tuijottelijat, joiden mielestä heillä on aina kaikkein vaikeinta ja kaikki muut saavat kaiken hyvän annettuna, vaikka siis tosiasiassa olisivat tehneet vuosikausia ahkerasti töitä unelmansa eteen, kun omaan napaansa tuijottelija on lähinnä pelannut pleikkaa kotona.
Äärimmäisen raskasta kuunnella valitusta maaiman epäreiluudesta, kun näitä sankareita ei haeta kotoa huipputehtäviin.
Pikkuvaikeuskin on näillle maailmanloppu ja sossussa on töissä possuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein pahimpia ovat nämä omaan napaan tuijottelijat, joiden mielestä heillä on aina kaikkein vaikeinta ja kaikki muut saavat kaiken hyvän annettuna, vaikka siis tosiasiassa olisivat tehneet vuosikausia ahkerasti töitä unelmansa eteen, kun omaan napaansa tuijottelija on lähinnä pelannut pleikkaa kotona.
Äärimmäisen raskasta kuunnella valitusta maaiman epäreiluudesta, kun näitä sankareita ei haeta kotoa huipputehtäviin.
Pikkuvaikeuskin on näillle maailmanloppu ja sossussa on töissä possuja.
Ihmiset myös reagoivat vastoinkäymisiin erilailla. Yllättävän iso osa kaatuu jo alkumetreillä elämässä, kun koulukiusataan, kannetaan jotain mukuloiden huuteluita läpi koko elämän ja selitetään sillä omaa epäonnistumistaan. Kaikille ne mukulat koulussa huutelee, suurin osa kuitenkin jatkaa elämäänsä. Joku kompastuu siihen, että ei päässyt haluamaansa kouluun just silloin kuin halusi. Suurin osa meistä tekee koulutyksensa ja uransa eteen valtavasti töitä läpi elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan toisten traumoista tiedä. Aarnio-Wihuritkin joutuivat hautaamaan 2 -vuotiaansa, vaikka miljonäärejä ovat. Sen rinnalla köyhyys on pikkujuttu.
Niin. Sitten on köyhiä, jotka joutuvat hautaamaan oman lapsensa.
Kokemus on varmaan aika samankaltainen koska rahalla ei ole mitään tekemistä surun syvyyden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kurjuudet on suhteellisia. Ja et sinä tiedä mitä ristejä toisella on kannettavana. Se että elämä ulkoisesti näyttää sun mielestä helpolta ei tarkoita että se sitä on.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein pahimpia ovat nämä omaan napaan tuijottelijat, joiden mielestä heillä on aina kaikkein vaikeinta ja kaikki muut saavat kaiken hyvän annettuna, vaikka siis tosiasiassa olisivat tehneet vuosikausia ahkerasti töitä unelmansa eteen, kun omaan napaansa tuijottelija on lähinnä pelannut pleikkaa kotona.
Äärimmäisen raskasta kuunnella valitusta maaiman epäreiluudesta, kun näitä sankareita ei haeta kotoa huipputehtäviin.
Pikkuvaikeuskin on näillle maailmanloppu ja sossussa on töissä possuja.
Ylipäänsä muihinvertailijat! Vertailukohteet aina 100% fabuloituja, ja ite vertailu järkyttävää ajantuhlausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein pahimpia ovat nämä omaan napaan tuijottelijat, joiden mielestä heillä on aina kaikkein vaikeinta ja kaikki muut saavat kaiken hyvän annettuna, vaikka siis tosiasiassa olisivat tehneet vuosikausia ahkerasti töitä unelmansa eteen, kun omaan napaansa tuijottelija on lähinnä pelannut pleikkaa kotona.
Äärimmäisen raskasta kuunnella valitusta maaiman epäreiluudesta, kun näitä sankareita ei haeta kotoa huipputehtäviin.
Pikkuvaikeuskin on näillle maailmanloppu ja sossussa on töissä possuja.
Ihmiset myös reagoivat vastoinkäymisiin erilailla. Yllättävän iso osa kaatuu jo alkumetreillä elämässä, kun koulukiusataan, kannetaan jotain mukuloiden huuteluita läpi koko elämän ja selitetään sillä omaa epäonnistumistaan. Kaikille ne mukulat koulussa huutelee, suurin osa kuitenkin jatkaa elämäänsä. Joku kompastuu siihen, että ei päässyt haluamaansa kouluun just silloin kuin halusi. Suurin osa meistä tekee koulutyksensa ja uransa eteen valtavasti töitä läpi elämän.
Tämä
Luulen että olen niin kovapäinen etten ole antanut monien muille ehkä rankkojenkin asioiden vaikuttaa elämääni. Mun lapsuudessa koulukiusaamiseen ei puututtu vaikka oli hampaat kurkussa, vaatteet rikki jne. No, noustiin ylös ja jatkettiin koulunkäyntiä, kasvettiin aikuisiksi ja oltiin vahvempia kuin ennen. Ei ollut vaihtoehtoja.
Ei ollut varaa opiskella nuorena - menin opiskelemaan 32v 3 lapsen äitinä. Sekään ei haitannut että opiskeluni oli viimeinen niitti avioliitolleni kun mieheni ei kestänyt mun eteenpäinmenoani ja kunnianhimoani.
6kk sisällä äitini sairastui vakavasti, erosin, muutimme lasten kanssa uuteen paikkaan asumaan, jouduin vaihtamaan työpaikkaani, äitini kuoli ja haudattiin. Isä kuoli muutamaa vuotta myöhemmin. En osannut ajatella että ne oli jotenkin erityisen traumaattisia kokemuksia vaan valitettava osa elämää.
4 keskenmenoa samoin. Surin ja toivuin.
Sain silti hyvän elämän kokonaisuudessaan, plussan puolella ollaan! Ihana puoliso, terveet ja älykkäät lapset ja lastenlapset, ihanat kodit. Kipuja on 24/7 mutta nekään ei saa minua ajattelemaan että elämä on paskaa vaikka heikkoina hetkinä voisinkin kävellä rekan alle päästäkseni niistä eroon. Tuo hetki on onneksi lyhyt verrattuna muuhun aikaan.
Kaiken tällaisen kokeminen on tietty subjektiivista - sen huomaa jo omasta tuttavapiiristä. Jotkut jumittavat asioissa joista itse ei ole edes tajunnut olevan haittaa elämälle; jos ei ole päässyt yli jostain se on pitänyt kiertää. Tavalla tai toisella. Se ei silti tarkoita ettei surisi asioita tai ettei kokisi yhtä syvästi kuin muut. Se on vain erilainen tapa selvitä ja jatkaa elämää. Kun tätä on vain rajallinen määrä ei voi jäädä vellomaan vanhaan.
Suomessa on vallalla hyvinkin luterilainen kasvatus. Maan päällisestä elämästä ei saa nauttia. Ei saa tehdä itsestään numeroa. "kel onni on, sen kätkekööt!" tjsp.
Eniten kärsiivä sitten palkitaan taivaan porteilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ehkä voisin sanoa kuuluvani tuohon ryhmään. Minulla oli taloudellisesti tosi turvattu, jopa vauras lapsuus ja nuoruus. Olen saanut ihanan miehen ja lapset ja menestynyt elämässä ammatillisesti ja taloudellisesti. Mutta vanhempani alkoholisoituivat kun olin teini ja heillä oli vaikea ero. Läheisen alkoholismi on ollut elämäni suurin suru ja huoli. Siitä on kyllä monta pettymystä, raivoa ja rumaa asiaa elämään tullut. Vaikea verrata muihin, kuinka helppo tai vaikea elämä tämä nyt on ollut. Toki sanon, jos teema tulee puheeksi, että olen onnekas ja siunattu. Kaikkein suurin onni on ollut, että muut paitsi nuo vanhemmat ovat saaneet elää terveenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan toisten traumoista tiedä. Aarnio-Wihuritkin joutuivat hautaamaan 2 -vuotiaansa, vaikka miljonäärejä ovat. Sen rinnalla köyhyys on pikkujuttu.
Niin. Sitten on köyhiä, jotka joutuvat hautaamaan oman lapsensa.
Kokemus on varmaan aika samankaltainen koska rahalla ei ole mitään tekemistä surun syvyyden kanssa.
Siihen asti eletty huolettomampi elämä auttaa jaksaamaan kantaa suruakin eri tavalla kuin ihmisellä, jota elämä on potkinut päähän jo kauan aikaa.
Miljonäärinä voit keskittyä suremaan vain lastasi, köyhän on pakko keskittyä surunsa keskellä ajattelemaan toimeentuloaankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan toisten traumoista tiedä. Aarnio-Wihuritkin joutuivat hautaamaan 2 -vuotiaansa, vaikka miljonäärejä ovat. Sen rinnalla köyhyys on pikkujuttu.
Niin. Sitten on köyhiä, jotka joutuvat hautaamaan oman lapsensa.
Kokemus on varmaan aika samankaltainen koska rahalla ei ole mitään tekemistä surun syvyyden kanssa.
Siihen asti eletty huolettomampi elämä auttaa jaksaamaan kantaa suruakin eri tavalla kuin ihmisellä, jota elämä on potkinut päähän jo kauan aikaa.
Miljonäärinä voit keskittyä suremaan vain lastasi, köyhän on pakko keskittyä surunsa keskellä ajattelemaan toimeentuloaankin.
Lääkärin sanojen mukaan työ se on paras lääke suruun, kun mieheni kuoli. Ei se suru keskittymällä mihinkään mene.
Mun nuoruuden ex-avomies oli kyllä katkeruuden ja kateuden multihuipentuma. Parin vuoden yhdessäolon jälkeen alkoi pettämään ja siipeilemään kadoten myös ryyppyreissuille.
Jättäytyi pois opiskeluista eikä suostunut tekemään töitäkään, koska hänellä olis kuulemma oikeus lomailla (minun maksamana).
Yritin useamman kerran kääntää suhdetta oikeille raiteille, mutta kun en onnistunut, jouduin lopulta ilmoittamaan miehelle, että ero tulee.
Siitä hetkestä lähtien siihen asti, kun muutin pois, mies lakkasi osallistumasta laskujen, ruuan ja vuokran maksamiseen sekä raivosi minulle päivittäin. Suosikkifraasi oli "Kohta en enää häiritse sinun täydellisen helppoa elämääsi" tilanteessa, jossa kävin kokopäivätöissä, opiskelin, tein kaikki kotityöt ja läheiseni teki kuolemaa, miehen keskittyessä makoiluun, ryyppäämiseen ja minulle raivoamiseen.
Joo, kelläköhän se oli helppoa siinä suhteessa...
Kaikki kokemukset ovat suhteellisia. Jos joltain varakkaalta on kissa kuollut, on hänkin tuntenut surua. Tai äiti vaatinut koulussa parempia numeroita, niin hän on tuntenut jotain. Hän luulee silloin tietävänsä, miltä asiat tuntuu. Koska ei tiedä pahemmasta.