Tein toukokuussa matkan, johon en päässyt mukaan 24 vuotta sitten.

Toukokuun puolivälissä 24 vuotta sitten katselin kateellisena, kun yläasteen 9 luokkalaiset lähtivät luokkaretkelle turun saaristoon. Olisin halunnut minäkin heidän kanssaan, mutta se matka ei koskenut minua, koska olin vuotta nuorempi ja meillä koulu ja opinnot jatkuivat ihan normaalisti. Meidän vuoromme olisi vasta vuodenpäästä. Minun moni hyvä kaveri oli vuotta ylemmällä luokalla ja yläaste veteli heidän kohdalla viimeisiään. Sekin suretti, että tuskin koskaan tulisin enää kaikkia edes näkemään. Kellä lähenteli aamulla kahdeksaa, kun jotkut retkellelähtijät vielä kävivät koulun tiloissa, mitä lie sitten hakivatkaan. Retkibussi odotti heitä koulun parkkipaikalla ja starttasi matkaan klo 8:00. Me nuoremmat odotimme normaalisti, että opettajat tulisivat kutsumaan meidän tunnille.
Matka koulubussissa oli ollut taas tuskainen, kun sain tulomatkan kouluun kuunnella muiden haukuntaa itsestäni.
viikko kului ja taas kuuntelin kateellisena heidän hauskasta reissustaan ja yläasteen lopputunnelmista. Niin koitti päätöslauantai ja he vapautuivat oppivelvollisuudesta, jatkaen kuka mihinkin. Olisin halunnut heistä moneen pitää yhteyttä, mutta se tunne ei ollut molemminpuolinen. Nykyään tiedän hyvin varvasta heistä stalkkaamalla heidän profiilejaan facebookista, ne joista pystyy seuraamaan.

Nyt Toukokuun puolivälissä käydessäni kotiseudullani (jossa enää lähisukuni ei asu) ajelin entisestä kodistani saman koulureitin yläasteen pihaan ja kävin sisällä yläasteella, jossa en ole käynyt kertaakaan koulun päättymiseni jälkeen. Huomasin nykyisten koululaisten katseet ja supinan ja mieleeni iski alitajuntaan paniikki, millaista koin samassa paikassa vuosia sitten. Kokosin itseni ja kävelin parkkipaikalle, josta klo 8:00 starttasin autoni, ja lähdin sitä samaa oletettua reittiä kohti Turkua ja saaristoa, jota oletin muiden tehneen 90-luvun loppupuolella. Oli ihan kiva reissu, mutta ei se todellakaan tuntunut samalta, miltä se olisi tuntunut, jos olisin saanut olla sillä mukana silloin, kun sitä alunperin salaa toivoin.