Iida Rauman Hävitys kuvaa julmaa koulumaailmaa

Olin tästä kirjasta syvästi järkyttynyt, ja toivon, että jokainen sen lukisi. Kyseessä on siis omakohtainen äärimmäisen julma koulukiusaustarina Kaarinasta. Tuli vahvasti mieleen, että elämä kieltämättä oli juuri tuollaista 1990-luvun lopulla ja vuosituhannen taitteessa. Jäi vähän mietityttämään, että tapahtuuko näin vieläkin? Onko mahdollista, että kiusattu jää täysin vaille apua, ja kaikki aikuiset jättävät hänet oman onnensa nojaan? Aika paljon kirjassa kritisoitiin myös KiVa-kouluhanketta, opettajankoulutusta ja ylipäätään nuorten ja lasten kohtelua. Mitä ajatuksia teillä heräsi tästä kirjasta?
Myös historiallinen puoli ja tarkka Turku-kuvaus osui ja upposi.