Lisää synkeyttä:, mitäs kun ei ole masentunut ja silti
haluaa kuolla? Koska eihän ihminen voi olla viittä vuotta masentunut, niin kuin minä. Mulla on vissiin vaan joku asennevamma, jota en voi korjata. Ei ole syytä elää, koska mikään ei kiinnosta. Eipä siinä sen kummempaa. Vaikka ajattelisin, että onhan mulla ruokaa ja katto, toisin kuin venäläisillä katulapsilla, niin se ei riitä syyksi elää. Olen siis itsekäs paska, jonka sietääkin kuolla.
Kommentit (5)
..vaatii vaivannäköä. Ei se uusi minä ja uusi elämä päivässä tule, tai sillä että yrittäisit puolivillaisesti ajatella, että onhan tässä asiat paremmin kuin katulapsilla.
Lue vaikka kirja Aku Kopakkala: Masennus. Edita 2009.
Linkkejä:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00…
http://www.nyyti.fi/linkit_ja_artikkelit/artikkelit/masennus_ja_stressi…
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/etusivu/naytaartikkeli/tunnus/khp00044
järkeä tätä munkaan elämää on pitkittää, kun oon tämmönen todennäköisesti lopun elämääni? Mäkin oon syönyt pillereitä ja käynyt terapiassa, ilmeisesti mun aivot on vain niin vahingoittuneet, ettei ne enää parane. Vanhemmatkin joutuvat syytämään minuun hirveästi rahaa ihan turhaan, ja tod.näk. yhteiskunta joutuisi mut elättämään. Tulen vain kalliiksi kaikille ilman mitään hyötyä.
turhaan olet huolissasi. Lisäksi vanhempasi saavat kokea itsensä tärkeiksi, kun kykenevät sinua auttamaan rahallisesti. Hyötyä sinusta on yhteiskunnalle sitten mitä suuremmassa määrin kun paranet, mutta varmasti olemassaolosi tuottaa iloa esim vanhemmillesi, ystävillesi, tutuille, mahdollisille lapsille jne.
järkeä tätä munkaan elämää on pitkittää, kun oon tämmönen todennäköisesti lopun elämääni? Mäkin oon syönyt pillereitä ja käynyt terapiassa, ilmeisesti mun aivot on vain niin vahingoittuneet, ettei ne enää parane. Vanhemmatkin joutuvat syytämään minuun hirveästi rahaa ihan turhaan, ja tod.näk. yhteiskunta joutuisi mut elättämään. Tulen vain kalliiksi kaikille ilman mitään hyötyä.
Jos sinulla on jo kroonistunut tuo masennus. Itse sairastan vaikeaa masennusta, nyt jo neljättä vuotta, eikä loppua näy. Pillereitä popsin ja joka päivä ajattelen kumpa tulisi joku tauti ja korjaisi pois. Sitten kadun taas noita ajtuksia, kun mulla on kuitenkin perhe, joka välittää. Mutt silti vaan masentaa. En osaa auttaa, että miten tästä suosta noustaan, kun en itsekään osaa. En kyllä noita lääkkeitäkään osaa mainostaa, kun niistä ei oo mulle mitään apua ollut. Mutt tsemppiä kuitenkin sinnepäin, ehkä huomenna olisi parempi päivä, ja tuleehan kevätkin jo kohta!