Hän oli niin, prinsessa seiskytkolme (kts. kolmas säkeistö ja naura)
Joka ikinen, kundi hikinen
joka twistas täällä silloin
tunsi näöltä sen tytön sellaisen
joka metsästeli illoin
Tanssimaan häntä saanut ei
hän jäi passiin viereen lavan
bändille antoi hän paikaltaan
aina hymyn niin paljastavan
Hän oli siis prinsessa kuuskyt-viis
mutta nykyään bändit hänestä tuskin
veisaa viis
on jääneet taa, nuo aamut jolloin hän
sai huivilla peittää kaulasta sinelmän
Kaupunkiin tuli Danny tai
joku toinen suuri tähti,
niin heti hän taas Kati huomas sen
ja hengailemaan lähti
Myöhemmin Kati tietenkin,
pani liikkeelle taas huhun
sain bändiltä sen mutta minkä sain
siitä lehdille vain puhun
Hän oli siis prinsessa kuuskyt-viis
mutta nykyään bändit hänestä tuskin
veisaa viis
on jääneet taa jo huoneet tähtien
on kruunussa ruoste jo vuosikymmenen
Äskettäin kävi mielessäin
mitä kuuluu prinsessalle?
Sitten kuulla sain, että lauantai yönä
hän jäi auton alle
Päiväkirja vaan auki vierellään
siin eessä kanta krouvin
ja päällimmäisenä siinä nyt
oli kasvot David Bowien
Niin lähti siis prinsessa kuuskyt-viis
siellä rokki taas soi
missä siihen aikaan twistattiin
me vietettiin myös hetken hiljaisuus
kun kulmilta lähti ainoa kuuluisuus
kun kulmilta lähti ainoa kuuluisuus
Kommentit (14)
Meidän Perhe -lehti
Perheen arki ja juhla, vain 29,90€ Saat lahjaksi ihanan ponchon (39€)
Meidän Perhe -lehti Perheen arki ja juhla, vain 29,90€ Saat lahjaksi ihanan ponchon (39€)
Ressu Redford, Jussi Rainio - Prinsessa
original
Me jaoimme ihon ja ajatukset
Sen lähemmäs ei voi päästä
Mä alotin lauseen
Sä lopetit sen
Kun leijuttiin pilvessä rakkauden
Äärettömyys oli ahtaampi kun
Päättymätön unelma sun ja mun
Ja nyt mä istun yksin keskellä muistojen
refrain:
Ikävän iskit rintaan
Sun takana sortui maa
Mä sain sulta kaiken ja
Palvoin sua aina kuin prinsessaa
refrain2:
Ikävän iskit rintaan
Ja tuhkaan peittyy sydänmaa
Mä halusin kaiken ja
Palvoin sua aina kuin prinsessaa
Nyt sisällä tän hämärän elämän
Mietin ketä mä oikein syytän
Halusin sua elämää enemmän
Sut tukehdutin nyt sen ymmärrän
Päähäni ei muuta mahtunutkaan
Kuin tää valtakunta, mä ja prinsessa
Meille rakensin linnaa niin
Et sulta ikkunatkin peitettiin
refrain
refrain2
refrain
Ikävän iskit rintaan
Ja tuhkaan peittyy sydänmaa
Mä halusin liikaa
Halusin kaiken
Mä halusin liikaa
Ja se sai sut tyhjäksi vuotamaan
Ressu Redford "Princess"
I thought we had it so good so true
thought we can really make it
in the beginning ooh it was all right
and after while even better, you remember
Time went by how happy we were
tears in my eyes show what is left today
memories of you and me take the best of me
Then we lost balance everything changed
time was no healer
the love that we used to have so great so true
had turned out to be a bad dream
Time passes on and I stand alone
tears in my eyes I wish I had know
memories of you and me take the best of me
Princess I'll always love you
my princess I always will
princess I'll always
princess I'll always be in love with you
princess I'll always miss you
wonder if you miss me too
princess I'll always
princess I'll always remember you
Deep in my soul it all seems so stange
how quickly our love could change
today is my birthday no letter no card
I pray that is's not a sign
Years wnt by you never forgot
the time has come for me to find out
your memory is the only thing
that is left for me
Princess I'll always love you
my princess I always will
princess I'll always
princess I'll always be in love with you
princess I'll always miss you
wonder if you miss me too
princess I'll always
princess I'll always remember you
Princess I'll always love you
my princess I always will
princess I'll always
princess I'll always be in love with you
princess I'll always miss you
wonder if you miss me too
princess I'll always
princess I'll always
princess I'll always
princess I'll always remember you
mut ei kyl nyt ihan auennut mullekaan?
Silloin kun minä olin nuori (tätimäisesti) piti fritsut peittää. Nykyään ei kai sit tarvii peitellä. Ai niin eihän niitä enää tehdäkään, heti vaan suoraan asiaan.
minulla on suunnaton ikävä (prinsessaketjua).
Silloin kun minä olin nuori (tätimäisesti) piti fritsut peittää. Nykyään ei kai sit tarvii peitellä. Ai niin eihän niitä enää tehdäkään, heti vaan suoraan asiaan.
Kyllä sitä liinaa on kaulaa aikoinaan sidottu ja pooloa kiskottu ylemmäs, mutta miksi piti nauraa, ja miten noi prinsessat tähän liittyy?
Onko jollain vielä iltalääke kupissa ja omat kivat mielessä?
ettekö te rinsessaa muista? :D
*huokaus*
Vastahan ne ketjut poistettiin.
Ponipontso mielessäin heiluu. Kaihoa.
ponia kehiin ja kaikkea muuta ihqua rinsessalle...
Todella säälittävää, ettei aikuisilla(?) ihmisillä ole muuta tekemistä, kuin pilkata muita.
Kun yksi ketju poistetaan, niin uutta kehiin... Poistetussa pitkässä ketjussa sentään oli myös ihan asiallistakin keskustelua alunperin.
Itse olen törmännyt kyllä kyseiseen henkilöön huutiksessa, tiedän hänen kauppatapansa, enkä niitä ihan normina pidä.
Ei kuitenkaan ole mikään syy haukkua päivästä toiseen nimettömänä täällä.
Sori pakko nyt nostaa tätä kun en tajua. Siis mitä hauskaa on kolmannessa säkeistössä? Se, että rinsessa kuolee? Vai David Bowie? Selitähän ap vähän tai joku muu jota tuo naurattaa.
Miksi ihmeessä te jeesustelijat nostelette tätä ketjua, jos se kerran on niin kovin paheksuttava? :)
Missä kohtaa tässä ketjussa haukutaan ja ketä? Laulun sanojahan tässä on ja höpinää vaan.
p.s. Ettekö ymmärrä huumoria tai ikävöintiä... X)