G: Kaappihomogallup!
Kenen sinä uskot olevan kaapissa? Mies tai nainen?
Kommentit (12)
kohdalla kyse ei ole aina niinkään kaapista, vaan siitä, että Suomessa media ei jostain syystä uskalla kertoa samaa sukupuolta olevista kumppaneista. Jos haluaa olla julkisesti homo, sitä pitää tuoda jokseenkin näyttävästi esille.
Näin kirjoitti Mikko Silvennoinen entisen Zeta-lehden kolumnissa. Hän mainitsi mm. miten häneltä oli joskus haastattelussa kysytty, miten hän aikoo viettää viikonloppua (tms), ja hän oli kertonut tekevänsä poikaystävänsä kanssa sitä ja tätä, mutta painetussa lehdessä poikaystävästä ei mainittu mitään.
Eihän esim. Siiri Nordinin, MC Marikon tai Silvia Modiginkaan kohdalla (juuri) koskaan sanota sanaa lesbo. Mun mielestä se on outoa. Kierrellään ku kissa kuumaa puuroa.
Pirkko Saisiolta oli Me Naisten toimittaja kysynyt 80-luvulla, miksi hän halusi kirjoittaa romaanin Kainin tytär, ja Saisio vastasi "koska olen lesbo". Hänen hämmästyksekseen toimittaja ei ollut kuitenkaan kirjoittanut sitä henkilöjutuun ollenkaan. Toimittaja oli kaino hänenkin puolestaan.

ihmette, että näin on käynyt. Monella ihan tavallisella ihmisellä tuntuu olevan vaikeuksia sanoa jotain ihmistä lesboksi tai homoksi. Niin kuin se olisi joku haukkumanimi.
spekuloida jonkun seksuaalisella suuntautumisella, lehdessä tai netissä. Suomessa on hyvin vahva yksityisyyden suoja, ja seksuaalinen suuntautuminen kuuluu sen piiriin.
spekuloida jonkun seksuaalisella suuntautumisella, lehdessä tai netissä. Suomessa on hyvin vahva yksityisyyden suoja, ja seksuaalinen suuntautuminen kuuluu sen piiriin.
mahdollisen homoseksuaalisuuden pohtiminen ei ole kyllä hirveän loukkaavaa. Sen sijaan noissa Martina ja Esko- ketjuissa on esiintynyt aika ronskiakin tekstiä.
omat riskinsä väittää että joku on homo vaikka asuisikin oman sukupuolensa edustajan kanssa. Se ei aina varmuudella tarkoita että on.
Englannissa oli joitakin vuosia sitten tunnettu oikeudenkäynti jossa "laulaja" Jason Donovan sai korvauksia noin 300 000 euroa koska olivat virheellisesti väittäneet että on homo.
Nykyään pitää olla poliittisesti korrekti ja hienotunteinen, eikä puhua esim. neekereistä tms. Saavat sitten itse tulla selväsanaisesti itse ulos ja kertoa oman stoorinsa jos haluavat. Aina ei myöskään toimittajilla leikkaa ihan noin vain.

eri asiasta: neekeri on nykykielessä loukkaavaksi määritelty sana, homo tai lesbo (asiallisessa, ei siis koulupoikein huutelussa) asiayhteydessä neutraaleja sanoja. Jos haluaisi puhua jonkun homoseksuaalisuudesta loukkaavaan sävyyn, voisi sanoa vaikkapa hintti.
Eri asia on arvella jotain homoseksuaaliksi lehtien palstoilla kuin netissä. Netissä saa kuitenkin yksityishenkilönä kirjoitella vapaammin kuin lehdissä. Tietysti raja se on nettikirjoittelullakin, saihan joku syytteen Susan Ruusunen -kirjoittelusta.
Jos viittaat siihen pohdiskeluun, että Suomessa ei puhuta mediassa avoimesti julkkisten homoseksuaalisuudesta, niin viittasin tietenkin sellaisiin tapauksiin, joissa kyseinen henkilö ei halua mitenkään salata suuntautumistaan, vaan tuo sen vaikka haastattelussa ilmi, mutta toimittaja vaikenee asian kuoliaaksi.
Siitäkin voi parantua lääkityksellä ja terapialla. Homoja pitäisi kohdella, kuin muitakin mielenterveyspotilaita ja viedä välillä osastolle asti.
tiedetään, Ruotsissa oli juuri äskettäin keissi jossa todettiin että saa käyttää termiä neekeri jos sitä ei käytetä loukkaavasti. Itse sana siis on Ruotsissa katsottu neutraaliksi neekerirotua kuvaavaksi sanaksi.
Hienotunteisuussyistä Lola Odusogaa ei kuitenkaan kutsuta lehdissä Suomen tunnetuimmaksi neekeriksi, vaikka hän sitä käytännössä saattaisi ollakin.
Usein asia ei myöskään ole lehtiartikkelin kannalta relevantti tai edes kiinnostava. Jos juttu koskee vaikka tuon kyseisen homon (sorry!) juontamaa ohjelmaa.
Joistakin sen lesbouden/homouden huomaa olemuksesta.Saisiosta olen huomannut sen aina.Olemus kertoo paljon ihmisestä.On hän kuitenkin tehnyt tyttären,monet lesbot hankkivat lapsen.Onko Jenni Vartiainen lesbo,kuten huhutaan?Hänen olemus ei sitä kerro,..muutamasta laulustaan sitä voi kyllä arvella.Minä hyväksyn lesbot ja homot,se ei ole itse valinta,se on sytymässä saatu ominaisuus,ei siis sairaus!Bi- seksuaalisuutta en osaa hyväksysä..se on sairaus.Ei voi pitää välillä toisesta ja taas toisesta sukupuolesta.
-Hetsku-
[quote author="Vierailija" time="21.08.2013 klo 11:36"]
Joistakin sen lesbouden/homouden huomaa olemuksesta.Saisiosta olen huomannut sen aina.Olemus kertoo paljon ihmisestä.On hän kuitenkin tehnyt tyttären,monet lesbot hankkivat lapsen.Onko Jenni Vartiainen lesbo,kuten huhutaan?Hänen olemus ei sitä kerro,..muutamasta laulustaan sitä voi kyllä arvella.Minä hyväksyn lesbot ja homot,se ei ole itse valinta,se on sytymässä saatu ominaisuus,ei siis sairaus!Bi- seksuaalisuutta en osaa hyväksysä..se on sairaus.Ei voi pitää välillä toisesta ja taas toisesta sukupuolesta.
-Hetsku-
[/quote]
Miksei voi pitää molemmista?
Ja opettele käyttämään välilyöntinäppäintä välimerkkien jälkeen, tekstistäsi tulee selkeämpää.
Marco Bjurström, Antti Tuisku ja Ulla Tapaninen. Vai onko noista jo joku tullut kaapistaan?