Miksi joistakin asioista ei voida keskustella avoimesti
Kertokaas näkemyksiä miksi joillekin ihmisille on niin vaikeaa puhua esimerkiksi rikostilastoista ja siitä, että jotkin kansallisuudet ovat niissä yliedustettuja? Miksi tämänkaltaisen asian esiintuominen on olevinaan epäempaattista, natsismia ynnä muuta sellaista? Eihän mistään asioista voida sitten koskaan keskustella todellisuudessa lainkaan rehellisesti, jos muka tuollainenkin asia on natsismia. Itse pyrin ajattelemaan loogisesti, jos on joku ongelma se pitää tunnistaa ja siihen pitää yrittää puuttua eikä ummistaa silmiään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin ihmisryhmien vainoaminen, ei kiitos sille. Positiivista on se, että näistä asioista on viime aikoina ollut sentään julkisuudessakin jotain rehellisesti.
Olisin oikeasti kiinnostunut vilpittömästä, kiihkottomasta ja asiallisesta keskustelusta. En siis halua tällä kysymyksellä tietää miksi tilastot ovat sellaisia kuin ne ovat, vaan sen että miksi jotkut kieltävät nykyään tosiasioita ja pyrkivät vähättelemään niiden merkitystä. Tämä on äärimmäisen hämmentävää.
Toivottavasti keskustelu saisi olla täällä ja sitä ei heti poistettaisi. Tosin veikkaan melkoista trollaamista puoleen ja toiseen.
Pahoittelut, jos tämä on toistoa. Jos siis asiaa ollaan puitu jo paljon aiemmin. En ole seurannut palstaa hetkeen.
Suhteellisen pieni riistäjäsakki päättää täällä kaikesta. N. 20 sukua määrää esim. työvoimareservin haalimisestå tänne ja huolehtivat lakien säätämisen anastajavallan sanelusta.