ymmärrän hyvin, että pienten lasten vanhemmat eroavat helposti

Siis kuvittele, että pyörittäisit tuota rumbaa yksin, pääsisitkö helpommalla? Näin olen itse joskus huonoina hetkinä mielikuvaleikitellyt, ja todennut, että ei tulisi mitään. En usko että se parinkympin yksinhuoltajakorotus lapsilisään kovin merkittävä tuki on.

Olemme olleet naimisissa kymmenen vuotta ja meillä on kolme lasta. Meidän lähipiirissä on paljon tapahtunut eroja ja olen niitä aina ihmetellyt, koska parikunnat ovat näyttäneet ihan onnellisilta. Nyt meillä on ollut muutamia kuukausia todella vaikea vaihe lasten kasvatuksen, taloudellisten vaikeuksien ja parisuhteen kanssa. Lisäksi perheessäämme on ollut vakava sairaus vuosi sitten, joka myös vei paljon voimia. Voimat vain tuntuvat loppuvat, kun ei yhteistä aikaa ole ollenkaan, kun mieskin tekee kahta työtä. Meillä ei ole hoitajia lapsille, jotta voisimmme olla edes yhden illan poissa. Viime kesällä olemme viimeksi olleet kahdestaan illan. Joo, täällä taas joku hyväosainen vastaa, että itsehän olette osanne valinneet. Kyllä niinkin, mutta mistä voimavaroja, kun tuntuu, että kukaan ei ota tosissaan, kun olen kertonut tilanteestani. Kaikki vain toteavat, että sellaista se on pienten lasten kanssa. Jos meillä olisi vähänkin heikompi parisuhde, olisimme varmasti eron partaalla. Onneksi vielä rakkautta riittää, kunhan sen jaksaa kaivaa esiin.. Mutta joskus tuntuu, että tässä yhteiskunnassa tuetaan yksinhuoltajia muttei perheitä, jotka yriävät sinitellä lainojensa ja perhehuolien keskellä.

Meillä myös kolme lasta, eikä isovanhempia auttamassa.



Olemme aina hoitaneet paljon ystävien lapsia, lasten kavereita on usein yökylässä, joka toinen viikonloppu suunnilleen. Mutta todella harvoin tuo menee toiste päin, että joku ottaisi meidän lapsia hoitoon.



Minusta tuntuu, että kun olen kotona hoitovapaalla, ajatellaan minun jaksavan, kun ei tarvitse olla töissä.

että olisi sitä omaa aikaa, kun lapset isän kanssa. Meillä kun isä on paljon lasten kanssa. Toki nytkin on omaa aikaa, silloin. Mutta erotessa se olisi säännöllistä ja pitempi kestoista. Koko viikonlopun esim.



Mutta vielä koitetaan sinnitellä yhdessä. Koitetaan jaksaa.

meilla oli myos rankka vaihe , rakkautta riitti mutta muuten tuli lunta tupaan vakavaa sairautta ym.



Huomasin etta Suomessa on tosi vaikea saada tilapaista apua kotiin, oli kyse sitten lastenhoidosta tai muusta. Nyt asumme ulkomailla ja taalla on suht tavallista hankkia vaikka mita palveluita kotiin. Valilla toivon etta Suomessakin olis saanut sormia napsauttamalla (ja vahan lompakkoa avaamalla) tilapaista lastenhoitoa ym, ruokaa kotiin, siivousapua, lasten kuljetusta ym.



Pystyisitteko "vaihtamaan lapsia" jonkun tuttavaperheen kanssa? Siten etta tana vkonloppuna toiset hoitavat kaikkia lapsia ja seuraavana toiset. Nain molemmat saisivat vkonlopun tai illan / yon lapsivapaata aikaa. Tai voisitteko "pakottaa" isovanhemmat tai muut sukulaiset, kaverit tai kummit viikonlopuksi hoitamaan lapsia kotiinne ja itse lahtea muualla?



Jos se ei onnistu niin voisitteko sopia tietyn illan joka olisi aikuisten ilta, esim. pe iltaisin lasten nukahdettua lasi viinia ja leffa yhdessa sohvalla.



Ammattiapua voi myos hakea, mutta pitaa kylla valittaa etta on ihan eron partaalla enne kuin paasee minnekaan. Ja siinakin - kuka hoitaa lapsia silla valin kun vanhemmat kay terapeutilla.



Kuinka vanhoja lapsenne ovat? Toivotan teille voimia rankkaan vaiheeseen!

sikiämästä kuin porsaat jos on noin vaikeaa. Että ihan lasten kanssa pitää olla koko ajan? Minne luulit sitten voivasi ne lykätä ennen raskautta, ullakolle?

Vaikka niitä lapsia tekee, se ei tarkoita kokonaan oman elämänsä lakkauttamista ja sitä ettei tarvii omaa aikaa.

Ei edes juhlapuheissa.

Vaikka niitä lapsia tekee, se ei tarkoita kokonaan oman elämänsä lakkauttamista ja sitä ettei tarvii omaa aikaa.

pitää vaan lisääntyä, jos jo ekan ja tokan jälkeen huomaa, ettei sitä omaa aikaa saakaan entiseen malliin? Jos tietää, ettei ole oikein hoitajia, mies on koko ajan töissä, ei ole varaa palkata apua, niin sitten vaan tehdään aina uusi vauva, vaikka ei entisiäkään jakseta hoitaa. Mitä järkeä? Pitää miettiä etukäteen, että onko lapset menetetyn ajan arvoisia, niin ei tarvitse ruikuttaa omaa mokaa.

sikiämästä kuin porsaat jos on noin vaikeaa. Että ihan lasten kanssa pitää olla koko ajan? Minne luulit sitten voivasi ne lykätä ennen raskautta, ullakolle?

Kyllä hoidamme itse lapsemme. Lapsemme ovat toivottuja ja rakastettuja. Mutta tiedätkö, että joskus olisi tärkeää ja mukavaa olla miehen kanssa ihan khdestaan, mennä syömään, elokuviin tm. Että ei oltais vain isä ja äiti, vaan myös mies ja nainen.

Vaikka niitä lapsia tekee, se ei tarkoita kokonaan oman elämänsä lakkauttamista ja sitä ettei tarvii omaa aikaa.

pitää vaan lisääntyä, jos jo ekan ja tokan jälkeen huomaa, ettei sitä omaa aikaa saakaan entiseen malliin? Jos tietää, ettei ole oikein hoitajia, mies on koko ajan töissä, ei ole varaa palkata apua, niin sitten vaan tehdään aina uusi vauva, vaikka ei entisiäkään jakseta hoitaa. Mitä järkeä? Pitää miettiä etukäteen, että onko lapset menetetyn ajan arvoisia, niin ei tarvitse ruikuttaa omaa mokaa.

Ero ei yleensä paranna kenenkään taloudellista tilannetta. Vakavaa sairautta se ei myöskään paranna. Lasten hoito yksin ei olisi lainkaan sen helpompaa, ehkä lapset olisivat joka toinen viikko isällään, mutta väitän, että sinä olisit ennemminkin yksinäinen kuin iloinen vapaudesta. Eli ei se ero helpottaisi teidän elämää tässä tilanteessa yhtään.



Voisitko päästä vaikka perheneuvolaan tai seurakunnan työntekijän luo purkamaan sydäntäsi? Olisiko aivan mahdotonta yrittää järjestää joku lapsen vahdiksi vaikkayhdeksi illaksi, jotta voisitte vaikka vaan mennä kävelylle kaksistaan tms.? Sukulaistyttö, naapurintyttö, naapurintäti, lasten kavereitten vanhemmat tms?



Yksi hyvä konsti rentoutua on päättää, että tänä viikonloppuna ei lähdetä mihinkään, ei siivota eikä tehdä ihmeellisiä ruokia, syödään vaikka mikroaterioita (siihen ei yhdessä viikonlopussa kukaan kuole). Sitten lepäilette kotona, jokainen tekee mitä lystää ja vaikka ulkoilette vähän. ELi lataatte akkuja.



Jos asuntovelka tuottaa suurta pään vaivaa, olisiko mahdoton ajatus muuttaa pienempään/halvempaan ja saada sillä tavalla velkataakkaa kevennettyä?

muutaman vuoden kuluttua perheessänne ei enää ole pieniä lapsia.



En tiedä minkä ikäisiä teillä on, mutta jos kuopus on vaikka 2v niin käytännössä 6 vuoden kuluttua ette ole enää "pikkulapsiperhe".



Raskasta se joskus on, meillä mies vuorotöissä ja me emme näe juuri koskaan. Lasten kanssa olla vuoronperään, niin että kumpikin saa olla heidän kanssaa. Perheen yhteistä aikaa on tosi vähän, noin 4 pv / kk. Miehen kanssa emme ole olleet kahdestaan yli 6 vuoteen.



Mutta lapset ovat niin rakkaita ja ihania ja pieniä vähän aikaa, että kyllä aikuisten suhde sen kestää. Varsinkin jos ei ole kyse pahoinpitelystä tai muusta todella kamalasta.



Me olemme todenneet, että nyt eletään näin ja nautitaan lapsista (vaikka univelkojen kanssa on joskus raskasta) ja tavataan kahden kesken sitten joskus tulevaisuudessa. Jos luoja suo.

Kyllä hoidamme itse lapsemme. Lapsemme ovat toivottuja ja rakastettuja. Mutta tiedätkö, että joskus olisi tärkeää ja mukavaa olla miehen kanssa ihan khdestaan, mennä syömään, elokuviin tm. Että ei oltais vain isä ja äiti, vaan myös mies ja nainen.

tietysti se olisi mukavaa, olisi minustakin mukavaa olla miljonääri ja huippu- urheilija. Kai sen nyt arvaa, että jos tekee lapsia, niin ei välttämättä pääsekään syömään eikä elokuviin, jos ei kerran ole ketään auttamassa eikä varaa palkata hoitajia. Vai eikö ihmiset tiedä perhe-elämästä mitään, ennen kuin ajautuvat siihen.

Kyllä hoidamme itse lapsemme. Lapsemme ovat toivottuja ja rakastettuja. Mutta tiedätkö, että joskus olisi tärkeää ja mukavaa olla miehen kanssa ihan khdestaan, mennä syömään, elokuviin tm. Että ei oltais vain isä ja äiti, vaan myös mies ja nainen.

tietysti se olisi mukavaa, olisi minustakin mukavaa olla miljonääri ja huippu- urheilija. Kai sen nyt arvaa, että jos tekee lapsia, niin ei välttämättä pääsekään syömään eikä elokuviin, jos ei kerran ole ketään auttamassa eikä varaa palkata hoitajia. Vai eikö ihmiset tiedä perhe-elämästä mitään, ennen kuin ajautuvat siihen.

lastenlastensa kanssa. Tämä on tullut yllätyksenä, kun itselleni isovanhemmat todella tärkeät, ja olimme heidän luonaan jatkuvasti. Useita kertoja viikossa. Kesäisin pitkiä aikoja putkeen.

Olisi varaa silloin tällöin palkata hoitaja, mutta mistä löytää hyvän luotettavan hoitajan,

ja pitkäaikaisen, lapsille ei kiva MLL.n aina uusi täti.

Noh, sen verran olen seuraillut tätä palstaa ettei tullut yllätyksenä nuo kommentit noista "sikiämisistä". Elämä vaan yllättää ja kaikki ei mene niin kuin suunnitellaan. Niinkuin se, että perhettämme kohdannut syöpä on valitettavasti viennyt paljon minun voimiani mutta toisaalta yhdistänytkin meitä.

Joskus vain tuntuu, että epäonnea on ollut liian paljon liian vähässä ajassa ja haluaisi sitä omaa aikaa enemmän. Meidän lapset kun ovat kaikki "vaativampia" kasvatettavia, ja sairastaneet myös paljon.

Niin mekin olemme puhuneet, että tätä aikaa kestää enää vain jonkin verran, kun lapset ovat pieniä ja siksi rakkaus kantaakin.

Ja niinkuin aloitinkin tämän viestin, ymmärrän vain paremmin perheitä, jotka ajautuvat eroon. Joskus ei vain rakkaus riitä ja voimat loppuvat.



Kiitos teille ihanille ihmisille kauniista vastauksistanne ja voimaa meille kaikille, jotka jaksamme tätä arkea.

Ap