Lue keskustelun säännöt.
Millainen on hyvä kummi?
20.07.2008 |
Itselleni on kummilapsukaisia kertynyt jo neljä kappaletta, joten luulisi että olen asiantuntija, mutta itse tunnen olevani kaukana siitä. itselleni kummius on kunnia enkä ole harkinnut koskaan kieltäytyväni moisesta. Aina kummikutsun saatuani olen kysynyt mitä vanhemmat ajattelevat kummiuden tarkoittavan ja kertonut vähän omiakin näkemyksiäni asiasta. Eri vanhempien (lähinnä äitien) käsitykset kummiudesta ovat olleet yllättävän erilaisia. Kolme on toivoneet kaveria lapselleen eli aikaa ja yhteisiä harrastuksia. Kaksi on toivoneet mukanaoloa kristillisessä kasvatuksessa. Yksi on toivonut muistamista merkkipäivinä. Yksi äideistä toivoi lapselleen muistamista kortein ja lahjoin ja muuten toiveet kohdistuivat vanhempien auttamiseen, eli siihen että kuunnellaan vanhempien huolia ja tuetaan jaksamisessa lapsen kanssa, otetaan lasta hoitoon kun vanhemmat ovat väsähtäneitä.
Koska kummilapsia on paljon, ja omat lapset siihen päälle, en ole ehtinyt kuukausittainkaan antamaan aikaani kaikille lapsille. Lisäksi lasten huomioiminen on ollut ehkä jollakin tapaa eriarvoista, koska toisten kanssa asumme kaukana toisistamme ja yhteydenpito tapahtuu vanhempien kanssa ja lisäksi kortein ja pienin satunnaisin 'yllätystervehdyksin' (esim. lähetin juuri avaimenperän yhdelle ja pinnejä toiselle lapselle parane-pian kortin mukana, kun tiedän että tällaisista tykkäävät). Olen kuitenkin kaikkiin perheisiin pitänyt yhteyttä puhelimitse ja käynyt aina synttäreillä, huomioinut lasta, lähettänyt tervehdyksiä eri elämäntilanteisiin liittyen ja kysellyt lasten ja vanhempien kuulumisia sekä pyytänyt lapsia hoitooni (eivät ole vanhemmat vielä lapsia laskeneet, vanhin lapsi on nyt 3). Kuitenkin tuntuu että minulta odotetaan ainakin parin äidin taholta jotain enemmän. Kun esim. soittelen ja kysyn kuulumisia n. kerran pari kuussa, saattaa vastaus olla että
onhan tässä paljon tapahtunut ja ei se meidän 'ville' varmaan kohta enää tunne kummitätiään kun viime tapaamisesta on aikaa.. Tai sitten kerrotaan kuinka toinen kummitäti kävi ja toi tullessaan jotain hienoa (liian kallista minulle). Olen äärettömän huono sanomaan olemaan erimieltä, kertomaan miltä minusta tuntuu tms. mutta olen kuitenkin keskustellut asiasta näiden vanhempien kanssa ja he ovat samaa mieltä kanssani siitä, että molemmin puolin kummilasten tapaaminen useammin on melko mahdotonta (siis joko minä sinne tai he minun luokseni). Silti mieleni usein pahoittuu ja koen olevani riitämätön ja huono kummi. Se on kova paikka, koska olen haaveillut aiemmin useista kummilapsista ja ajatellut kuinka haluan olla heille tukena ja turvana ja mallina elämässä. Nyt alkaa tuntua että kummius on jollakin tapaa suorittamista, valitettavasti.
Onko muilla vastaavia kokemuksia ja ennen kaikkea miten voisin olla hyvä kummi (lapselle ensi sijassa, mutta olisihan se kiva jos vanhemmatkin olisivat tyytyväisiä kummivalintaansa)?
Kommentit (11)
mutta tarkoituksena ei ollut nostaa itseäni jalustalle tai kerätä säälipisteitä. Kun tuntuu että oikeasti en osaa olla niin hyvä kummi kuin mitä minusta odotetaan silloin kun kummiksi pyydetään. Ja tämä on aika ahdistavaa kun kummiudesta tulee suorittamista. Vai onko kyse siitä että olen itse katsellut kummiutta jotenkin vaaleanpunaisten lasien läpi? Kaipaan vinkkejä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummi on kuitenkin vain kummi, ei enempää ei vähempää. Turhat suorituspaineet pois! Itselläni on kaksi kummilasta, näen heitä ehkä kerran kuussa, ja ostan lahjat, tekstaillaan kuulumisia.
että ville ei tunne kummitätiään. Mulla on yhden kummilapsen äiti just tommonen syyllistäjä, ja siksipä mua ei kiinnosta enää pitää yhteyttä senkään vertaa.
jaksan aina vaan ihmetellä teitä, jotka pidätte ystävinä tuollaisia ihmisiä, jotka aina vaan vaativat lisää ja lisää ja lisää!
Ja silti vaan jaksatte yrittää ja antaa lisää, vaikka tiedätte, että mikään ei riitä!
Mikä näissä "ystävissä" on niin ihmeellistä, että niistä pidetään kiinni kynsin hampain??
että kohta ei tee mieli pitää yhteyttä lapseen muuten kuin velvollisuudesta, vaikka eihän se lapsi ole mitään tehnyt. Ja kyllä haluan edelleen pitää nämä vanhemmat ystävinä, he ovat mielestäni kaikki omalla tavallaan mukavia ja itse asiassa en olisi etukäteen odottanut joutuvani heidän kohdallaan tällaisia asioita miettimään. Ja siis minähän olen kummi noille lapsille, en vanhemmille, kun vaan saisi sen oikein konkreettisesti sisäistettyä omaankin päähänsä. Yksi äiti on sen tyyppinen, että jos en olisi lapsensa kummi, voisi olla että en pitäisi juurikaan yhteyttä häneen.. paitsi että hän on läheinen sukulainen, eli totta kai siis pitäisin joka tapauksessa. Anteeksi sekava teksti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siellä on miehuus lakaistuna siivouskomeron nurkkaan.
Täytyy sanoa, vaikka onkin ilkeästi sanottu, että osuit naulan kantaan!
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ikävää tuollainen syyllistäminen. Toisella lapsellamme on ihana kummisetä, ei sukua meille millään tavalla. Jo ristiäiskortissa hän kirjoitti olevansa läsnä silloin kun lapsi häntä tarvitsee. Ja lupaus on pitänyt. Häneltä ei tule lahjoja, korttejakaan emmekä niitä edes häneltä odota. Hän tuntuu välittävän lapsesta aidosti ja lapsellemme hän on tärkeä aikuinen. Sitä me etsimme- turvallista aikuista meidän vanhempien, isovanhempien ja sukulaisten lisäksi.
itselläni ja miehellelläni on kummilapsia yhteensä 8 ja on varmaan ihan luonnollista ettemme kaikkia tapaa/tiedä kuulumisia ihan joka kuukausi. Olen yrittänyt muistaa synttärinä ja jouluna, sekä kun ovat kasvaneet isommaksi niin mieheni tai minä ollaan käyty leffassa tai kaupungilla syömässä, shoppailemassa. osa asuu ihan toisella puolen suomea, joten ei tule käytyäkään synttäreillä. Tietysti nämä, jotka asuu lähempänä saa huomiota enempi.
Itselläni on kaksi lasta ja heidän kummminsa saa panostaa niin paljon/ vähän kuin kokevat. Kummeille lähtee synttärikutsut, joulukortit eli yritetään itsekin pitää heitä ajan tasalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on yksi kummilapsi mutta sattuman kautta olen saanut toisenkin "epävirallisesti". Molemmat laset minulle rakkaita ja tapaan heitä niin usein kuin ehdin. Käytännössä tämä tarkoittaa ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, sillä matkustan paljon työni vuoksi. Molemmat lapset vaikuttavat aina aidosti ilahtuneilta minut nähdessään, vaikka harvoin ostan heille tuliaisia tai hienoja lahjoja. Ei siksi ettei minulla olisi varaa/halua vaan siksi, että lasten äiti on näin toivonut. Minusta on ihanaa vain viettää aikaa lasten kanssa ilman paineita ja hienoa on etenkin kuulla jälkikäteen äidiltä kuinka lapset ovat puhuneet yhteisistä hetkistämme vielä viikkojenkin päästä.
Tsemppiä siis kaikille kummeille, lapset arvostavat teitä vaikka vanhemmat joskus sen unohtaisivatkin! :)
Olisitpa meidän lasten kummi! Kuulostat ihanalta kummilta!