Piditkö rippireilistä?
Itse jaksoin olla yli viikon ilman karkaamista. Oli kyllä aika syrjässä koko paikka. En tullut uskoon ja innostunut kuin nukkumisesta.
Kommentit (3)
Oli mukava rippileiri. Sopivan vapaa tunnelma. Pappi ymmärsi että rippileirillä opetetaan työkaluja jokaiselle etsimään ja tarvittaessa toteuttamaan omaa uskoa - mutta ei pakoteta sitä uskoa päähän viikon aikana. On tässä valtakunnassa turhempiakin asioita muistissa kuin yksi Isä meidän rukous jonka voi sopivassa kirkollisessa tilaisuudessa lausua muiden ihmisten mukana.
Näyttelimme rippileiriläisten kesken hääjuhlat. On jäänyt mm. iäkseni mieleen että morsiamen isä pitää ensimmäisen onnittelupuheen. Tämäkin näytelmä sopivan rennosti ja kuitenkin opettavasti.
Uitiin läheisessä salmessa, aamuaikaisella sai herätä isosten kanssa ongelle jos tahtoi. Ulkona lentopalloa, pari tyttöä otti hiekalla aurinkoa - sekin kuuluu nuoruuteen :) kivat muistot jäi, enkä ole sen uskovaisempi kuin muutkaan ihmiset ympärillä.
Hieno leiri. Sain yhden isosen kitaralla opetella ekat soinnut, ja konfirahoilla ostin kitaran. Sitäpaitsi uitiin ja soudettiin ja paistettiin muurinpohjalettuja ja tutustuttiin. Tästä on 6 vuotta.