Mitä jos ei ehdi ottamaan kolmea koronarokotetta ennen kuin koronarokotukset lopetetaan? Jääkö loppuelämäksi "paperittomaksi"?
Ei pääse työpaikalle, ei baariin, ei kuntosalille....?
Kommentit (30)
Näin se tulee olemaan eli kun ei ole ottanut rokotuksia aikanaan, niin joutuu seuraamaan sivusta, miten rokotetut yksi toisensa jälkeen kuolee verenkiertoelimistön ongelmien takia.
Jos rokotukset lopetetaan niin ei silloin ole mitään passia voimassa. Suomi on lepsu valtio, älä huoli.
Ihan sama. Olisit kuunnelut järjen ääntä aikaisemmin.
Kullä siinä niin käy. Kesän mentyä kukaan ei enää jaksa piitata mistään koronapasseista, jotka unohdetaan typeränä virheenä. Koronasta tulee normaalin influenssan kaltainen kiertolainen johon riskiryhmät voivat syystalvesta ottaa vapaaehtoisesti rokotteen joka sattuu suojaamaan sitten kulloiseltakin variantilta vaihtelevasti.
Jos rokotukset lopetetaan niin samalla passikin lopetetaan. Ei voi olla tilanne että vaaditaan passia mutta rokotuksia ei ole mahdollista saada.
Ehkä jäät henkiin, Rämethän sanoi juuri, että kolmas rokote jää valtaosalla viimeiseksi.
Kuten 40-luvun Saksassa käy. Ihmiset käyttäytyvät täysin samalla tavalla.
Rokotetut julistaisivat silmät kirkkaina puolueen sanomaa. Ihmiset ovat yhtä herkkiä aivopesulle, kuin silloin.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jäät henkiin, Rämethän sanoi juuri, että kolmas rokote jää valtaosalla viimeiseksi.
Mun isä kuoli kolmanteen rokotteeseen joten oikeassa rämet on. Nyt ei isäkään tarvinnut niitä enempää.
Joo, tulevat sukupolvet eivät enää pääse töihin, koska ovat rokottamattomia.
Kyllä koska mikorusiruttomat eli ne joilla ei ole pedon merkkiä on kakkos kansalaisia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Kullä siinä niin käy. Kesän mentyä kukaan ei enää jaksa piitata mistään koronapasseista, jotka unohdetaan typeränä virheenä. Koronasta tulee normaalin influenssan kaltainen kiertolainen johon riskiryhmät voivat syystalvesta ottaa vapaaehtoisesti rokotteen joka sattuu suojaamaan sitten kulloiseltakin variantilta vaihtelevasti.
Influenssaan rokotetaan myös
- lapset
- opiskelijat
- varusmiespalvelusta suorittavat
- työikäiset
- lääkärit, hoitajat, alan työharjoittelijat
- raskaana olevat
- riskiryhmien lähipiiri.
Ja tietysti riskiryhmäläiset. Aika moni ottaa influenssarokotteen ja siitä hyötyvät suuresti myös rokottamattomat. Tyypillinen influenssan uhri on rokottamaton Pena, 50 v, joka työttömänä ei ole saanut rokotusta työterveydestä.
En ole ottanut ensimmäistäkään korona-rokotetta enkä ota. Turha kuvitellakaan että ottaisin.
HUS ylilääkärit sen meille kertoivat. Korona on vain vaikutukseltaan kausi-influenssaan vertautuva tauti ja siihen pitäisi suhtautua kuten muihinkin hengitystieinfektioihin. Taidanpa luottaakin korona-tiedotuksessa lääketieteen ja terveyden ammattilaisiin kuten- HUS ylilääkärit - enkä muutaman euron surkeisiin palstapolitrukkeihin ja wannabe-infowarrioreihin joilla ei ole mitään kompetenssia ottaa kantaa asiaan eivätkä tiedä mistä puhuvat.

Useille tämä oli selvää jo 2020 keväällä. Ihmetyttääkin mistä näille lääkäreille oikein maksetaan.
No en minäkään ole ehtinyt ottaa kuin yhden rokotteen vasta! En uskaltanut ottaa rokotetta raskaus- enkä imetysaijana, mutta päätin ottaa heti kun imetys loppuu. Eli nyt loppuvuodesta otin ekan.
Ja juu, rokottamattomana en käynyt yhtään missään, eipä sitä vauva vuotena muutenkaan hirveesti tuu kylillä pyörittyä.
Jos rokotukset loppuu ennen kuin ehtii ottaa sen kolmannen, en usko että mitään tuollaista "ulkopuolistamista" tapahtuu, ainakaan Suomessa. Tää on melko salliva valtio.
Ihmetyttää, että osa ihmisistä ei ole huomannut, että koronasta on tullut monenlaisia variantteja 2020 kevään jälkeen ja ne ovat aina vähän erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Jos rokotukset lopetetaan niin samalla passikin lopetetaan. Ei voi olla tilanne että vaaditaan passia mutta rokotuksia ei ole mahdollista saada.
Tämä.
Kyllä juurikin näin. Hyvä kun tajusit ajoissa ja voit nyt pitää kiirettä.