Kaupan kassa! Onko joku asiakas käynyt liian tuttavalliseksi?
Tuli mieleen yhdestä näkemästäni tilanteesta tänään. Pitävätkö asiakkaat teitä helposti kavereina?
Kommentit (7)
Olin kassalla töissä yli kymmenen vuotta sitten. Ongelma ei ollut koskaan liika tuttavallisuus yleisellä tasolla, vaan limaiset ukot, jotka kaiketi kuvittelivat, että heidän asiattomat kommenttinsa minua ilahduttivat. Ulkonäköäni kommentoitiin lähes päivittäin, minua yritettiin kutsua yläkerran asuntoon päiväkahveille, ja kun lähdin näyttämään jotain hyllypaikkaa, minuun saatettiin jopa koskea. Olin niin nuori, etten osannut pitää puoliani, ja tämä jurppii aivan erityisesti.
80-luvun puoliväli, Iisalmen Alko. En myynyt viinaa selvästi päihtyneelle miehelle ja hän tuli tiskin yli kimppuuni. Huusi vielä, että sitä saatanan venepakolainen! Hieman nauratti. Samaan aikaan otsikot siis huusivat, että Turun Varissuolle oli muuttanut 150 venepakolaista. Heillä ei ollut kyllä mitään tekemistä minun kanssa, mikäli ei mustia hiuksiani sitten laskettu yhdennäköisyydeksi.
Kyllä. Jotkut ovat ihan mukavia ja harmittomia, mutta toiset taas häiritsevät. Olen ollut kassalla muutaman vuoden ja nyt taitaa olla 5 asiakasta, joiden saapuessa myymälään poistun takatiloihin.
Valitettavasti kyllä, useimmiten keski-ikäiset miehet. En ikinä tule ymmärtämään.
Yksi n. 70v asiakas luuli että olen ihastunut kun juttelin sille takaisin. Muuten ei ole ollut ongelmia. Johtunee siitä, että olen rauhallinen ja naamani on melkein aina luokkaa resting bitch vaikka kuinka yrittäisin olla ystävällisen näköinen.
Luulen, että kampaajilla, sairaanhoitajilla ja muillakin asiakkaita palvelevilla on samaa ongelmaa. Tulkitaan normaali ystävällisyys ja huolehtiminen ihastukseksi tai toiveeksi lähempään tutustumiseen.
Asiakkaaan pyrin aina käyttäytymään arvokkaasti vaikka kassatytöt selvästi muuta toivoisivatkin.
- Asiakas