Miksi pilkkaatte Pia-Noora Kauppia ja kampausta?
Aivan outo ja järkyttävän ilkeä ketju täällä jossa ihmetellään Kaupin kampausta. Minusta näytti siltä että hänellä on hiukset lähteneet melkein kokonaan eikä voinut välttyä ajatukselta että on sairastunut vakavasti. Hiusten lähtöhän indikoi terveyssyihin.
No, täällä nyt sitten palstan surkeimmat ja omasta elämästään traumatisoituneimmat alkavat sitten haukkua Kauppia sen sijaan että pohtisivat asiallisesti mistä on kyse. Minua ainakin kauhistuttaa pelkästään se ajatus, että hän olisi vakavasti sairas koska hänellä on pieniä lapsia. Tietääkö kukaan olisiko siis hänellä jotain ongelmia terveyden kanssa? Lehdet ovat jättäneet kyllä hänet rauhaan mutta tällä palstalla kyllä aina riittää sitten Kaupin vihamiehiä jotka räksyttävät hänestä koska hän sattuu olemaan menestynyt nainen ja vielä pienten lasten äiti. Anteeksiantamaton yhdistelmä.
Myös Feldt-Ranta puuttui juhlista, mikä mahtanee olla hänen tilansa, samoin tietysti oli poissa Taberman. Surullista, mielestäni.
Kommentit (11)
Ja olisi saanut paremmankin tehtyä/teetettyä, oli sairautta tai ei. Jos jaksaa lähteä juhlimaan niin jaksaa maksaa kampaajalle vaikka lisäkkeistä.
Minua ihmetytti ainoastaan se, että todennäköisesti ammatti-ihminen sen kampauksen on kuitenkin tehnyt, hänen pitäisi osata nähdä mikä sopii parhaiten.
Nyt vasta löysin kuvan hänestä. On todellakin hiuksia lähtenyt reilusti ja kasvot pöhöttyneet. En tiedä mikä hänellä on, mutta sen tiedän että syöpää sairastava ystäväni näytti tuolta hoitojen jälkeen. Sai muistaakseni kerran viikossa tai joka toinen viikko solumyrkkyjä ja niiden yhteydessä tiputuksessa aina monta tuntia kerrallaan. Oli pari päivää tuon jälkeen aina turvoksissa, varsinkin kasvoista sen huomasi selvimmin.
Hiukset olivat hyvin samanlaiset kuin Piitulla. Ohuet ja laikkuiset. Kuin vauvan untuvaa.
Piitu on jotenkin niin mukavan oloinen ihminen. Olen kerran hänet tavannut ja oli kovin sydämellinen ja silloin vielä lapsettomana kovin työlleen omistautunut.
noista olisi lisäkkeilläkään saanut hyvän näköisiä. Ainoastaan peruukki olisi jotain muuttanut.
"Minusta näytti siltä että hänellä on hiukset lähteneet melkein kokonaan". En minä kyllä sellaista huomannut. Hänellä on vain suomalaiselle tyypillinen ohut hiuslaatu ja kun on vaaleat hiukset niin ei se kovin muhkealta pehkolta näytä.
Nyt vasta löysin kuvan hänestä. On todellakin hiuksia lähtenyt reilusti ja kasvot pöhöttyneet. En tiedä mikä hänellä on, mutta sen tiedän että syöpää sairastava ystäväni näytti tuolta hoitojen jälkeen. Sai muistaakseni kerran viikossa tai joka toinen viikko solumyrkkyjä ja niiden yhteydessä tiputuksessa aina monta tuntia kerrallaan. Oli pari päivää tuon jälkeen aina turvoksissa, varsinkin kasvoista sen huomasi selvimmin. Hiukset olivat hyvin samanlaiset kuin Piitulla. Ohuet ja laikkuiset. Kuin vauvan untuvaa. Piitu on jotenkin niin mukavan oloinen ihminen. Olen kerran hänet tavannut ja oli kovin sydämellinen ja silloin vielä lapsettomana kovin työlleen omistautunut.
http://www.iltalehti.fi/linnanjuhlat/200912060194817_lj.shtml#
tuostaku nappaa auki linkin pukuloistoa nii siellä oli kaupista yks kuva ainaki
tuolta mää löysin
tuostaku nappaa auki linkin pukuloistoa nii siellä oli kaupista yks kuva ainaki
katso lähikuva kampauksesta. tuosta kaukaa otetusta kuvasta et näe millainen kampaus on.
Eihän sillä ole hiuksia juuri ollenkaan! Olisi nyt mennyt edes peruukkikauppaan.
juhlia katsoessani sitä mieltä, että todella epäonnistunut kampausvalinta. Mutta jos hän on todella menettänyt hiuksensa jonkin sairauden tähden, niin asia on aivan toinen.
En siis arvosta yhtään Kaupin poliittisia mielipiteitä, mutta toivottavasti paranee. Puku oli ihan nätti, ja vähän pitemmällä tukalla kampauskin olisi ollut hieno.
Ja olisi saanut paremmankin tehtyä/teetettyä, oli sairautta tai ei. Jos jaksaa lähteä juhlimaan niin jaksaa maksaa kampaajalle vaikka lisäkkeistä.