Ärsyttävää joidenkin ihmisten asenne että kun minulle ei ole tapahtunut noin niin en usko sinua. Esim. herkistyminen hiusvärille
On yhden tuttuni mukaan höpö höpöä kun hänelle ei ikinä ole tullut reaktiota. No, vielähän se ehtii!
Kommentit (19)
Näitä riittää.... "minäkin ajoin siitä päivällä enkä ajanut ojaan, miten sinä silleen"
Varsinkaan allergioistaan ei kannata tavan tallajille edes kertoa. Kauhistellaan, että miten sä et voi syödä edes raakoja porkkanoita ja tuoreita herneitä, kaikkihan niitä voi syödä.
Suomalainen jääräpää uskoo vasta kun itse kokee, näkee tai tuntee nahoissaan jonkin asian.
Ei voi olla totta, jos ei ole osunut omalle kohdalle.
Ihan tavallinen flunssa se vaan on, ei siihen kuole, kun naapurin Pirkon veljenpojan kumminkaimakin oli vaan hetken kipeenä.
Käytätkö ap kaupan vai ihan kampaajan värejä? Niisä on eroja.
"mulle taas kaikki ovat NIIIIN kivoja"
"jaa, kas kun mulle eivät koskaan ole kettuilleet"
"No eipähän nuo muille ole huudelleet"
"Kun mä ene oikein tiedä ketkä niitä hyviä ihmisiä oikein ovat" (ihmetykseen kun ei ole soitellut ja sanoo)
Naiset osaavat vittuilla hienosti, etenkin kun
ovat jo hyötymisensä hyötyneet ja on aika saada lisää muitten avulla.
Kampaajalla värjäsin ennen useinkin
Nyt en enää voi ollenkaan
Päänahka heti auki
"Sehän on niin mukava ihminen!"
Tuon kaltainen lause, kun olet juuri kertonut jostain henkilöstä, mitä p*skaa se on tehnyt.
Niinku mitä?
Itselle just kaveri sanoi, että sulla ei voi olla nivelkipuja kun pystyt harrastamaan joogaa. Lääkärini on nimenomaan suositellut joogaa, jotta nivelet eivät huononisi entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Näitä riittää.... "minäkin ajoin siitä päivällä enkä ajanut ojaan, miten sinä silleen"
Joo toi on outoa, että ensin epäillään/ihmetellään että mahdatko nyt juksata ja keksiä koko jutun ja sitten vielä päälle syyllistetään että no, ihan on sun oma syy.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen jääräpää uskoo vasta kun itse kokee, näkee tai tuntee nahoissaan jonkin asian.
Ei voi olla totta, jos ei ole osunut omalle kohdalle.
Ja sitten kun osuu niin se on muiden syytä.
Näitä on ollut viime aikoina liikkeellä: "Koronarokotteesta ei voi tulla haittavaikutuksia kenellekään, koska minulle ei tullut."
"Ei narsisteja/psykopaatteja oo olemassa kun mä en oo tavannut."
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen jääräpää uskoo vasta kun itse kokee, näkee tai tuntee nahoissaan jonkin asian.
Ei voi olla totta, jos ei ole osunut omalle kohdalle.
Suomalainen jääräpää on myös täydellisen tunnekylmä.
En mä jaksa omista asioistani kertoa muille kuin ihan kaikkein läheisimmille ihan tuosta syystä. Jos sanon että kärsin unettomuudesta (tyyliin nukkunut 2h/yö viikon ajan), niin jo alkaa tulemaan omia kertomuksia miten kerran meni melkein kaksi tuntia että sai unta ja että itsekin on nukkunut huonosti ja herännyt niskat kipeänä mutta sitten osti uuden tyynyn a nyt on nukkunut hyvin että ehkä minunkin pitäisi ostaa uusi tyyny.
En haluaisi edes miettiä niitä katseita, silmien pyörittelyä ja lausahduksia joita hajusteallergikkona saan osakseni. Hajusteallergikkoja leimataan edelleenkin hulluiksi, vaikka se on tieteellisesti todistettua faktaa ja osa julkisista paikoista osaa jo vaatia hajusteettomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä riittää.... "minäkin ajoin siitä päivällä enkä ajanut ojaan, miten sinä silleen"
Joo toi on outoa, että ensin epäillään/ihmetellään että mahdatko nyt juksata ja keksiä koko jutun ja sitten vielä päälle syyllistetään että no, ihan on sun oma syy.
Minä olen hyvä ihminen eikä tuollaista voi sattua meille hyville ihmisille.
defenssi kai tuo on
Tietämättömät ja sivistymättömät ihmiset ovat rasittavia.