Millainen ihminen on mielestäsi karavaanari?
Nyt kaikki kliseet kehiin ja kertokaa, millainen persoona on karavaanari?
Kommentit (29)
Minun tuntemani karavaanarit ovat varakkaita, tukevia lapsiperheen vanhempia. Auto on iso neliveto ja vaunussakin on kokoa ja näköä. Karavaanareilla on aina koira tai kaksi, ja syyksi karavaanariuteen näen sen, että ilman koiria ei lomalle lähdetä, eikä koiria voi ottaa mukaan kaikkialle. Asuntovaunulla ja -autolla voi.
Leirintäalueelta seuraavalle leirintäalueelle raahautuva tiet tukkiva liikennehäirikkö.
Sosiaalinen, tykkää niin paikan vaihtelusta ja erilaisista ihmisistä, haluaa itse tehdä omat ruokansa.
Sellainen, joka harrastaa asuntovaunuilua/autoilua.
Ylimielinen pikkunousukas tai vanha hömerö.
Kuulin yhden camping-mainoksen jossa lapset sanoivat että hotelleissa olisi tyhmää kun pitäisi käyttäytyä. Joten oletan että karavaanilasten ei tarvitse.
Omistaa useita kameleita Saharassa ja rakastaa yli kaiken vihreita keitaita.
Hevosvankkureilla ajava romaniryhmä.
Vanhemmat ryyppää ja pennut juoksee alueen kuppilasta hakemassa jätskiä ja limppaa
Itsekäs juntti, jolla on huonot sosiaaliset taidot. Ei ole kiinnostunut muista ihmisistä, eikä omaa käytöstapoja. Yleensä öykkärityyppinen mies, jonka käytöstä nainen häpeää mutta on vuosien mittaan tottunut ja kovettanut itsensäkin käyttäytymään samoin. Kohdatessaan kritiikkiä kohauttavat olkiaan ja selittävät kritiikin itselleen sillä, että muut ovat kateellisia heille, sillä tavalla heidän ei tarvitse miettiä kritiikin totuuspohjaa. Ovat varakkaita tai ainakin haluavat esittää sellaista, mutta samalla ovat äärimmäisen pihejä ja pihiys yhdistettynä itsekeskeisyyteen johtaa siihen, että kuvittelevat muiden velvollisuudeksi maksaa heille sähköt, vedet ym. Leirintäalueilla mikään ei saisi maksaa mitään, muiden pitäisi puhtaasta heidän palvelemisen ilosta tarjota heille kaikki fasiliteetit. Riidan saavat aikaiseksi mitättömistäkin pikkuasioista ja käpertyvät sitten vaunuunsa "meidän perheen" kesken nurisemaan ja haukkumaan kuinka kateellisia muut taas olivat. Vaimoa taas hieman hävettää, mutta perherauhan vuoksi komppaa miestään koska tietää että aamulla päästään jatkamaan matkaa eikä leirintäaluenaapureita tarvitse enää kohdata.
Kesällä kun näet kilometrin autojonon. Etsi jonon ensimmäinen auto. Näet kuskin joka ajaa hymy korvilla kuin vasta saaneena.
Siitä tunnistat karavaanarin.
Ainakin kovia piereskelemään. Kuuluu niistä kusilaatikousta selvästi ulos asti.
Alempaa keskiluokkaa, käyttää liian paljon alkoholia, tupakoi, ylipainoinen, tyylitaju hukassa, kuuntelee iskelmämusiikkia sekä tanssii valssia ja humppaa.
Nää on hauskoja :D
Aiks harva osuu.
T. Karavaanarinainen 39
Tykkää istua leirintäalueella ja ryypätä. Ympärillä on 100 samanlaista.
Ei ihan köyhinta sakkia, mutta ei hyvätuloistakaan. Aikuiset tekevät suorittavaa työtä tuntipalkalla ja eivät ole kovin korkeasti koulutettuja. Siksi maailmankuva ja kielipää eivät mahdollista ulkomailla matkailua. Sen sijaan arvostusta saavat juopottelu, iskelmämusiikki, ja "rento" jutustelu muiden karavaanarien kanssa. Sutkautellaan ja naureskellaan, mutta jos joku erehtyisi jotenkin poikkeamaan massasta ja karavaanarinormeista, sitä ei pysty missään nimessä ymmärtämään. Tällä maailmankuvalla on helpompaa lomailla jonkun lääseikön ääressä Camping Kesälökötyksessä, kuin lähteä katsomaan maailmaa.
Karavaanarimies tanssii kännissä ylipainoisen ja kännissä olevan emäntänsä kanssa leirintäalueen riemuliiterissä. Lapset touhuilevat sillä aikaa ulkona muiden lasten kanssa ja häpeävät vanhempiaan.
Karavaanarimiehellä on päässään mainoslippalakki, jalassa hieman likaiset verkkarit ja crocsit, päällä joku huumoripaita, esim. "tämän talon hommissa ei tarvitse olla hullu, mutta se on avuksi". Karavaanarinaisella on suttuinen ja ikään/kiloihin suhteutettuna hieman yliampuva meikki. Kananpersaustukka juurikasvulla. Vaaleanpunaiset leggingsit ja "verkkopaita" yläosana. Polttavat molemmat tupakkaa.
Karavaanariuden ytimessä on ylenkatsoa niitä, joiden karavaanarinumero on iso (ts. karavaanaritouhu on aloitettu vasta). Todellista respectiä saavat ne, joilla on nelinumeroinen karavaanarilappu.
Tämä
Vierailija kirjoitti:
Ei ihan köyhinta sakkia, mutta ei hyvätuloistakaan. Aikuiset tekevät suorittavaa työtä tuntipalkalla ja eivät ole kovin korkeasti koulutettuja. Siksi maailmankuva ja kielipää eivät mahdollista ulkomailla matkailua. Sen sijaan arvostusta saavat juopottelu, iskelmämusiikki, ja "rento" jutustelu muiden karavaanarien kanssa. Sutkautellaan ja naureskellaan, mutta jos joku erehtyisi jotenkin poikkeamaan massasta ja karavaanarinormeista, sitä ei pysty missään nimessä ymmärtämään. Tällä maailmankuvalla on helpompaa lomailla jonkun lääseikön ääressä Camping Kesälökötyksessä, kuin lähteä katsomaan maailmaa.
Karavaanarimies tanssii kännissä ylipainoisen ja kännissä olevan emäntänsä kanssa leirintäalueen riemuliiterissä. Lapset touhuilevat sillä aikaa ulkona muiden lasten kanssa ja häpeävät vanhempiaan.
Karavaanarimiehellä on päässään mainoslippalakki, jalassa hieman likaiset verkkarit ja crocsit, päällä joku h
Kaikkien kaveri.