Muita, jotka eivät ymmärrä urheilun katsomista?
En ymmärrä tätä olympialaisvouhotusta tai urheilun katsomista yleensäkään. En jaksa katsoa tuntitolkulla, kun muut ihmiset esimerkiksi heittelevät palloa tai muuten liikkuvat. Muita? Tuntuu, että kaikkia muita kiinnostaa. Ymmärrän jotenkin jonkun kauniin lajin katsomista, kuten vaikka taitoluistelun, tosin sitä olen itsekin joskus harrastanut.. mutta siis vaikka jalkapallo tai pesäpallo tai joku keihään heitto.. en voi ymmärtää.
Kommentit (5)
En ymmärrä kans miten joku jaksaa katsoa loputtomia sisustus,kokkaus ja hääpuku-ohjelmia.Ja Frendejä.
En katso urheilua enkä osaa ottaa Suomen menestystä tai tappiota mitenkään henkilökohtaisesti. Johtuu ehkä siitä, etten itse ole harrastanut mitään urheilua eikä minulla ole juurikaan kilpailuviettiä.
En jaksa suurinta osaa siitä, mitä telkkarista tulee. Yleisurheilu on siedettävimmästä päästä urheilua (epäkiinnostavaa silti) ja esimerkiksi jääkiekkoa ja jalkapalloa en siedä lainkaan.
Jotekin koomista, että urheilu-uutiset ovat itsestäänselvyys "oikeiden" uutisten jälkeen.
En ole katsonut pätkääkään olympialaisia, ärsyttää kun kanavat ovat täynnä sitä nyt. Mutta ymmärrän silti että valtaosaa ihmisistä kiinnostaa että kuka saa enemmän pisteitä tai senttejä tms.
Täällä toinen. Ei kiinnosta enkä osaa innostua ja eläytyä. Tavan vuoksi olen että hiphei, jos Suomelle jotain merkittäviä voittoja tulee :D